Tagi: kylätila
Tapanilan taivaan alla ei vettä pelätty
Tapanilassa on Mosa Herää ja Kaamosiltamat jouduttu koronan vuoksi perumaan, mutta Kylätilalle kokoonnuttiin Tapanilan taivaan alle -tapahtumaan jälleen kerran nauttimaan ohjelmasta ja tapaamaan tuttuja....
Himmeleistä uusvanha perinne Tapanilaan?
Kolmetoista eri ikäistä naista kokoontui Tapanilan kylätilalle askartelemaan himmeleitä lokakuisen lauantai-illan ratoksi. Muutama lapsikin kurkisti sisään koululuokkaan. Vanhat perinnetyöt kiinnostavat.
Osallistujille oli lähetetty etukäteen lista...
Kepparikerhossa on kivaa!
Välillä mennään laukkaa, sitten taas ravataan. Anni ja Tuisku suunnittelevat kotona erilaisia käyntikuvioita ja esteratareittejä ja toteuttavat ne sitten Kylätilan pihamaalla keppihevoskerholaisille.
Tapanilan Kylätilalle kaivattiin...
Tapanilan taivaan alla iloittiin
Aurinkoinen keli vastasi mosalaisten fiiliksiä Tapanilan taivaan alla –tapahtumassa Kylätilan eli alakoulun pihalla. Suurin ilonaihe oli tietysti vanhan koulun onnistunut ostaminen.
Jo hyvissä ajoin Kylätilan...
Tuikkeen kesäteatterissa oppii suvaitsevaisuutta: Kolme pientä porsasta kylätilalla
Tapanilan kylätilan pihalle tulee taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Teatteri Tuikkeen koko perheelle suunnattu Kolme pientä porsasta -kesäteatteriesitys jatkuu heinäkuisen tauon jälkeen.
Vanha tuttu...
Kylätilayhdistyksen vuokrasopimus yhä auki
Tapanilan taivaan alla –kyläjuhlissa moni kävi kiertelemässä asukastilaksi suunnitellussa vanhassa alakoulussa ja odotteli jo innolla, koska siellä voisi alkaa kokoontua, työskennellä tai käydä jossain...
Neuvottelut etenevät: Alakoulu ehkä jo syksyllä käyttöön!
Tapanilan Kylätila ry:n puheenjohtaja Seppo Siika-aho kertoo, että neuvotteluita kaupungin kiinteistöistä vastaavien toimielinten kanssa on jatkettu hyvässä hengessä.
-Yhteisesti on sovittu, että keskusteluja jatketaan mallista,...