Lentoaseman tornissa vapaaehtoisina työskentelevät päivystäjät ovat kuluneena kesänä vastaanottaneet ennätysmäärän kansainvälisiä matkustajia. Heidän vierailunsa on merkki tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Yllättävän harva tietää – tai haluaa tunnustaa – että Helsingin kaupungilla on yhä edelleen oma kansainvälinen lentokenttänsä. Helsinki-Malmi on valtioneuvoston asetuksella vahvistettu virallinen rajanylistyspaikka. Se kautta voidaan siis tulla tai lähteä maasta.

Schengen-sopimuksen ansiosta rajatarkastukset ovat vähentyneet ja lentomatkustaminen helpottunut. Malmille saapuu matkustajia kuitenkin myös Schengen-rajojen ulkopuolelta, erityisesti Venäjältä ja Britanniasta.

Ulkomaisten pienkoneiden on huomattavasti vaivattomampaa saapua Malmille kuin Helsinki-Vantaalle. Jälkimmäiselle pitää tehdä tunteja aikaisemmin tarkka saapumisvaraus ja silti tulija voi joutua odottamaan pitkänkin aikaa laskuvuoroaan. Näkölentosääntöjen mukaan lentäviä kevyitä koneita ei haluta häiritsemään aikataulun mukaista raskasta liikennettä.  Laskeutumismaksutkin ovat Malmiin verrattuna huomattavan korkeat.

Helsinki-Malmille ovat sen sijaan kansainväliset ilmailijat tervetulleita. Kentällä onkin kuluneena kesänä nähty monenlaista matkustajaa: omilla koneilla lentäviä liikemiehiä tai tutkijoita, tilauskoneilla matkustavia seurueita, matkalentämisen harrastajia ja Baltian maista tulleita lento-oppilaita. Viimeisimpänä tulokkaana on aikataulun mukaisesti Nord Stream 2 -rakennustyömaalle lentävä helikopterioperaattori.

Kansainvälinen liikenne yksityiskoneilla on kasvava toimiala. Siihen on vaikuttanut niin koneiden parantuneet suunnistusvälineet, rajatarkastusten väheneminen kuin polttoainetehokkuuden parantuminen. Modernin pienkoneen kulutus on kilometriä kohden keskikokoisen henkilöauton luokkaa ja matka taittuu vaivattomasti lyhyttä linnuntietä – myös merten yli.

Tulevaisuudessa aikatauluttamaton lentäminen tulee entisestään lisääntymään. Euroopan komissio on vast’ ikään hyväksynyt aloitteen kaupunkien välisen ilmaliikenteen kehittämiseksi (The Urban Air Mobility, UAM). Kyseessä on moderniin sähköiseen teknologiaan perustuva hanke, johon kutsutaan mukaan päättäjiä, tutkijoita ja rahoittajia. Pyrkimyksenä lisätä erityisesti pienten kaupunkien välistä liikkuvuutta ekologisella ja ekonomisella lentämisellä (EIP-SCC).

Helsingin kaupunki on ilmoittanut kiinnostuksensa komission ehdotukseen. Malmi olisikin mainio paikka sähköisen ilmailun kehittämiskeskukselle. Kaupunki voisi ylpeänä kertoa eurooppalaisille vaikuttajille, kuinka Suomessa on oltu ilmaliikenteen eturintamassa jo 1930 -luvulta alkaen. Rakennettiinhan silloin kaupunkia palvelemaan Euroopan modernein lentoasema.

Raine Haikarainen

Eurooppalaista kulttuuriperintöä vaaliva Europa Nostra -järjestö on ollut jatkuvasti huolissaan Malmin lentoaseman tulevaisuudesta.

Mikä kulttuuriväkeä koskettaa paikassa, jonka helsinkiläiset päättäjät näkevät vain mahdollisena rakennuskohteena?

Toukokuun 15. päivä tukee kuluneeksi 80 vuotta siitä kun lentoasema vihittiin juhlallisesti käyttöön. Kyseessä siihen mennessä suurin Helsingissä järjestetty yleisötapahtuma, jonka symbolinen arvo oli huomattava. Nuori kansakunta oli rakentanut Euroopan moderneimman lentoaseman ja samalla luonut tehokkaat liikenneyhteydet mannermaalle. Tapahtuma noteerattiin myös maailmalla.

Suomi on ollut ilmailun kehittämisessä harvinaisen varhain liikkeellä. Kansallinen lentoyhtiömme perustettiin vain 20 vuotta maailman ensimmäisen moottorilennon jälkeen ja yhtiö on kuudenneksi vanhin maailmalla edelleen toimivista liikennelentoyhtiöistä. Malmi on tämän varhaisen kehityksen ylväin kansallinen monumentti.

Koska ilmailun historia on niin nuorta ja kehitys on ollut nopeaa, monet ilmailun varhaiset keskukset ovat hävinneet tai muuttaneet ratkaisevasti muotoaan. Jos Pariisin Le Bourget’n lentokentälle vuonna 1927 Atlantin ylityksen jälkeen laskeutunut Charles Lindbergh vierailisi nyt samaisella kentällä, hän tuskin tunnistaisi paikkaa. Malmin kohdalla ei olisi vaikeuksia. Alkuperäinen ilme on säilynyt hämmästyttävän ehyenä. Siksi kenttäkokonaisuus on niin arvokas.

Ilmailun nuori historia kiinnostaa yhä laajempia harrastajaryhmiä. Malmilla saattaa nähdä vierailijoita, jotka ovat tulleet matkojen päästä nähdäkseen hienon terminaalin, historiallisia koneita tai paikan, josta Mathias Rust lähti lennolleen. Europa Nostran edustajat ovat siksi jatkuvasti korostaneet, millaisia museaalisia ja toiminnallisia mahdollisuuksia lentoasemaan liittyy.

Kiinnostus näkyy siinäkin, että kymmenen vuotta sitten ilmestynyt historiateos Malmi – Helsingin lentoasema on ollut pitkään loppuunmyytynä. Siitä on tullut keräilyharvinaisuus, josta on saanut maksaa antikvariaateissa alkuperäistä korkeamman hinnan. Nyt on tiedonnälkään tulossa helpotus. 350-sivuisesta historiateoksesta ilmestyy uusi painos ja julkistaminen tapahtuu –  kuinkas muuten – lentoaseman vihkiäisten 80-vuotispäivänä.

Malmin lentoaseman historiikki on kirjoitettu vapaaehtoisvoimin ja ilman ulkopuolista tukea. Se osoitus suuresta kiinnostuksesta Malmin elävään historiaan ja sen vaalimiseen. Tämän ovat myös Euroopan kulttuuripäättäjät panneet merkille. Siksi he haluavat jatkuvasti muistuttaa helsinkiläisiä ja suomalaisia, etteivät nämä unohtaisi arvokasta kulttuuriperintöään.

Raine Haikarainen

Malmin lentoasema on edelleen virallinen rajanylityspaikka. Helsingin kaupungin viestintä vaikenee kuitenkin tehokkaasti omasta kansainvälisestä lentokentästään. Esitteistä on turha etsiä tietoa. Näin ei ole ollut aina.

Malmin lentoaseman virallisena vihkimisvuonna 1938 ilmestyi Suomen Ilmailuklubin julkaisemana edustava kirjanen Lentäkää Suomeen. Teksti oli painettu suomen lisäksi ranskaksi, saksaksi ja englanniksi, jotka olivat silloiset ilmailun valtakielet. Lentokenttien yksityiskohtaisten tietojen lisäksi ohjekirjanen välitti tietoa nuoresta kansakunnasta. Teksti rohkaisi erityisesti yksityislentäjiä saapumaan Suomeen, jossa asuu ”voimakas, eteenpäin pyrkivä kansa, joka äskettäin, täsmälleen 20 vuotta sitten saavutti täydellisen vapauden”. Ilmailulla oli kirjan mukaan ”arvaamattoman suuret mahdollisuudet” kansainvälisen yhteyden ja ymmärryksen rakentamisessa.

Sama ylpeys pääkaupungin lentoasemasta välittyi myös sotien jälkeisistä matkaoppaista ja Helsinkiä käsittelevistä kirjoista. Vuonna 1950 ilmestynyt Helsinki – kuljen, katson kaupunkia tarjosi heti ensimmäisellä sivullaan kuvan Malmin ”kodikkaasta lentokentästä, joka on aivan kaupungin liepeillä”. Mielenkiintoiseksi tekstin teki se, että jo tuolloin korostettiin reittiliikenteen lisäksi yksityislentämisen mahdollisuuksia.

Matkaoppaan mukaan ”mikään ei estä urheilulentäjää lentämästä omalla koneellaan Helsinkiin”. Ainoa mitä hänen piti tehdä, oli pyytää lupa kulkulaitosministeriön ilmailuosastolta , jossa ”lentoliikennetarkastaja Lunnela järjestää kaiken nopeasti”. Helsingissä saattoi myös opiskella lentämään. Sitä ennen oli hyvä olla yhteydessä samaiseen Lunnelaan, jotta ”kaikki tulisi laillisesti täytetyksi”.

Helsinkiin saavuttaessa oli kuitenkin syytä olla tarkkana ja kierrettävä tuolloin vielä Neuvostoliiton hallussa oleva Porkkalan alue riittävän etäisyyden päästä. ”Muussa tapauksessa joutuvat diplomaatit työskentelemään, eikä se ole milloinkaan hauskaa”.

Jos Helsingin suunnitelmat Malmin lentokentän rakentamiseksi toteutuvat, otetaan suuri askel taaksepäin. Vanhojen matkaoppaiden hengessä ei enää voi toivottaa yleisilmailijoita tervetulleeksi maan ainoalle metropolialueelle. Helsinki-Vantaa kun ei tunnetusti halua ottaa kevyempiä ja hitaimpia koneita riesakseen.

Samaan aikaan aikatauluttamaton lentoliikenne ja ”urheilulentäminen” kehittyvät maailmalla kovaa vauhtia. Helsinkiin haluavat ilmailuturistit joutuvatkin valitsemaan joko Turun tai Tampereen rajanylityspaikakseen. Osa jää suosiolla 90 kilometriä Malmista etelään olevalle kansainväliselle lentoasemalle. Se nimi on Lennart Meri Tallinn Airport.

Raine Haikarainen