Etusivu Muistoja Wanhasta Puistolasta

Elin lapsuuteni Helsingin Puistolassa, joka kuului vuoteen 1946 Helsingin maalaiskuntaan.

Isäni kuvanveistäjä Gunnar Uotila (1913-1997) oli ostanut ennen talvisotaa tontin ja talon Harjutien (nyk. Karrintie) mäestä. Kun isä oli palannut sodasta vuonna 1944, tilanne hieman rauhoittui.

Surkea ja puutteellinen elämä jatkui monta vuotta sodan jälkeen. Suomi oli kehitysmaa. Saimme Puistolan kansakouluun Amerikan-paketteja, joissa oli vaatteita ja Suomessa tuiki tuntemattomia karamelleja.

Kun joku toi ulkomailta banaaneja, lapset luulivat niitä leikkiveneiksi. Purukumi oli mystinen ja tuntematon tuote. Sitä lapset jäljittelivät panemalla suuhunsa kuivuneita kuusenpihkan palasia. Kun niitä jaksoi pureskella suussaan neljännestunnin, sai syntymään jonkinlaista ”purkkaa”.

Meidän Harjutien taloamme laajennettiin vuonna 1947 ja 1960-luvun alussa. Perheeseemme kuuluivat vanhempieni lisäksi myös pikkuvauva Laura ja pikkuveljeni Ilkka ja Pekka. 

Neliöitä oli kohtalaisesti ja isällä oli veistotyötään varten jopa kahden kerroksen korkuinen ateljee. Vesi kannettiin kaivosta mäen alta. Puucee oli pihassa saunarakennuksen vieressä.

Ruoat kannettiin taloon nykyisen Puistolantorin laidalta vanhasta Elannosta, toisinaan myös matkan varrella sijainneesta yksityisliikkeestä. Samassa kulmassa oli suuri halkoliike, josta sai myös tilata hevosen, jos oli suurempaa kuljetettavaa.    

Sodanjälkeisinä vuosina meillä oli pihassa lammas ja varmaan lähes pari kymmentä kanaa, joiden munia naapuritkin kävivät ostamassa. Meillä oli myös jo heti sodan jälkeen lankapuhelin, josta myös naapurit kävivät puhumassa viestejään. Televisio hankittiin varsin varhain 1950-luvun lopulla. Naapuritkin kävivät katsomassa meillä suosittuja tv-ohjelmia.

Eniten minua ihmetyttää se, miten isäni pystyi puuveistoksia tekemällä ja myymällä elättämään kuusihenkisen perheensä. Hän oli uskomattoman ahkera ja valmisti hätätilassa turistiesineitä Stockmannille. Mutta samaan aikaan hänellä oli tekeillä lukuisia isokokoisia puisia vaativia taideteoksia. Niitä kävivät ostamassa taiteen tuntijat ja ihailijat. Isäni vakiogalleria oli Strindberg.

Meille tuli pari kolme sanomalehteä eri poliittisilta suunnilta. Isä kävi Taiteilijaseuran kokouksissa. Hän myös lauloi yhteen aikaan kirkkokuorossa. Noihin aikoihin hän sai kirkoista tilauksia. Hän on valmistanut useita pääsiäisaiheita eli krusifikseja eri kirkkoihin: Vartiokylä (1955), Herttoniemi (1956), Pääskylahti (1960) ja Maarianhamina (1960). Samoin hän valmisti kastemaljan Malmin vanhaan kirkkoon. Se on nykyään Tapanilan kirkossa. Puistolan kirkossa on Kristuksen pää.

Tänä vuonna maaliskuun lopussa Gunnar Uotilan teokset saivat erityistä huomiota Hagelstamin taidehuutokaupassa, jossa niitä oli myynnissä parikymmentä.

Kävimme Puistolan kansakoululla yleisötilaisuuksissa kuuntelemassa muun muassa piispa Eelis Gulinia ja ”pasifistipuolustusministeriä” Yrjö Kallista.

Äitini Alli oli kätevä ja huolehtivainen ”ehtoisa emäntä” ja myös suuri kirjallisuuden ystävä sekä ahkera kirjastossa kävijä. Kirjastonhoitajana Puistolassa toimi tuolloin Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittaja Teuvo Rasku. Pidin päiväkirjaa vuodesta 1953. Kävin Puistolan kansakoulua 1946-50 ja Helsingin Ressua 1950-58.

Timo Uotila

Minulla on päiväkirjamerkintöjä vuodesta 1953. Kävin Puistolan kansakoulua 1946-50 ja Helsingin Ressua 1950-58.

Koulun pääsiäisloma kesti kiirastorstaista seuraavan viikon tiistaihin. Kun näitä merkintöjä luen, ihailen yhä enemmän vanhempiani, jotka jaksoivat kestää villien poikaviikareiden touhuja pihallaan. Talossahan oli myös pikkuvauva Laura ja minun pikkuveljeni Ilkka ja Pekka. Ja vieraita riitti.  

Keskiviikko 14.04.1954

Ressussa piirustustunnilla teimme pääsiäisaiheisia kukkia ja asetelmia opettajamme tri Pia Katerman opastuksella. [Pia Katerma väitteli juuri 1954 tohtoriksi Maria Wiikin taiteesta. Katerma kävi meillä kylässä.] Koulun jälkeen matkustin junan eteisessä Puistolaan pikkuserkkuni Mannilan Matin kanssa. Heti koulupäivän jälkeen Matti, Aallon Pertti ja Helismaan Arto tulivat meille. Veljeni Ilkka liittyi joukkoon.

Ajoimme pihassamme polkupyörillä takaa-ajokisan. Tulokset: 1. Arto (joukon vanhin), 2. Timo, 3. Matti, 4. Pertti ja 5. Ilkka (joukon nuorin). Pelasimme pihassa pallopelejä ja ajoimme vielä Tapanilan suuntaan maantiepyöräkisan. Isän luona kävi taiteen ystäviä ostamassa veistoksia.   

Kiirastorstai 15.04.1954

Veljeni Ilkka ja Pekka kävivät ostamassa ilmapalloja. Nostin saunaan vesiä. Kävin Niemiseltä ostamassa kananmunia. Sitten tulivat Matti ja Pertti. Kävimme metsässä pelaamassa golfkilpailun. Matti voitti, Timo oli hopealla ja Pertti pronssilla.

Ilkka ei tullut metsään, vaan meni saunaan. Artokin tuli myöhemmin paikalle. Pelasimme maahockeyta. Illalla olin saunassa, jonka jälkeen luin tietokirjoja.

Pitkäperjantai 16.04.1954

Aamulla herättyäni hoidin jonkin aikaa alle 1-vuotiasta pikkusiskoani Lauraa. Sitten menimme isän, Ilkan ja Pekan kanssa metsään. Etsimme sieltä sopivaa seiväshyppyseivästä. Ilkalla oli pihassa ”venemestaruuskisa”. Sitten tulivat Matti ja Arto. Pelasimme pihassa koripalloa Matin uudella pakistanilaisella pallolla. Perttikin ilmestyi paikalle. Pelasimme samalla pallolla ”munaa”.

Muu perheemme lähti kylään äidin siskon luokse Salineille. Ilkka ja minä jäimme kotiin. Menimme metsään. Haaviston Kalevi ilmestyi paikalle. Pelasimme ”peffistä” ja golfia. Tulokset: 1. Arto, 2. Matti, 3. Pertti, 4. Kalevi & Timo, 6. Ilkka. Illalla katselin tähtiä ja melkein täysikuuta. Kalevi kävi muuten pelaamassa tenniksen nuorten SM-kisoissa ja voitti tärkeän ottelun.

Lauantai 17.04.1954

Aamupäivällä pelasimme Ilkan kanssa pihassa koripalloa. Sitten olimme ”pienoismallimaailmassamme” talon takana rotkossa. Virtasen Maila tuli pyytämään, että voisimme muutaman hetken hoitaa pihassa naapurin taaperoita Tuulikkia ja Pilvikkiä. Saimme palkaksi karamelleja.

Arto ja Matti olivat lähteneet pyöräretkelle Porvooseen. Me ajelimme pyörällä Malmin lentokentän suunnalla. Illalla Arto ja Matti tulivat kertomaan tuoreita kuulumisia Porvoon-retkeltään. Illalla luin Suomen kansan aikakirjoja ja syötin täytekynääni mustetta.

Sunnuntai 18.04.1954

Aamulla pelasimme koripalloa. Ilkka ja Pekka kokosivat pääsiäiskokkoa. Isä otti minusta Laura sylissäni valokuvan. Sitten maalattiin kananmunia ja valmistettiin pääsiäisruokaa. Söimme juhlallisesti ”pikkukamarissa”. 

Sitten tulivat Matti, Arto ja Seppo. Pelasimme koripalloa. Korina oli pystyyn seinustalle nostettu potkukelkka. Muut menivät Lohelle kylään. Perttikin tuli paikalle. Pelasimme golfia ja käsipalloa, jonka säännöistä syntyi riitaa. Illalla perheemme saapui kylästä. Katselin täysikuuta, joka loisti Saturnuksen ja Spica-tähden vieressä.

Maanantai 19.04.1954

Aamupäivällä kävin maitokaupassa ostamassa 3 litraa maitoa ja 2 maitopulloa. Isä teki kaksi pyörätelinettä, toisen liiteriin, toisen pihaan. Ilkka rakenteli lentokonetta ja junaa. Laura-vauva oli kipeä.

Kirjailija Otto Varhia tuli kylään. Meille tulivat myös Matti ja Pertti. Nostimme koripallokorin ylemmäksi ja rakensimme ikkunasuojuksen. Pelasimme ottelun Seppo & Ilkka – Pertti & Timo (tulos 20-17).

Työnsin kuulaennätykseni 10,52. Illalla pelasimme koripalloa ja heittelimme palloa. Myöhemmin luin läksyjä sängyssä. Illalla oli taas hieno tähti-ilma. Lumi on jo melkein sulanut pihasta.

Timo Uotila    

Elin lapsuuteni Puistolassa. Hämeenlinnassa syntynyt isäni, kuvaveistäjä Gunnar Uotila oli hankkinut tuon tontin ja talon v. 1937. Taloa laajennettiin sodan jälkeen 1940-luvulla ja 1960-luvun alussa. Siellä asuin vanhempieni, kahden veljeni (Ilkka ja Pekka) ja pikkusiskoni Lauran kanssa vuoteen 1965. Minulla on noilta ajoilta päiväkirjamerkintöjä alkaen vuodesta 1953.

 

Pikkujouluaikaan 1958

Noihin 1950-luvun pikkujouluaikoihin liittyy pari murheellista uutista, kahden Puistolassa asuneen kirjailijan kuolema. Vuonna 1956 kirjailija Otto Varhia (1910-1956) heittäytyi masentuneena auton alle. Ja vuonna 1958 kirjailija Into Kallio (1909-1958) menehtyi jäätyään junan alle. Kumpikin asui Sepeteuksentiellä kansanedustaja Mikko  Ampujan (1882-1947) entisessä kodissa.

Ampuja rakennutti 1920-luvun puolivälissä itselleen talon. Hän testamenttasi sen työläiskirjailijoiden asuntolaksi, jona se toimi vuosikymmenet. Sekä Varhia että Kallio olivat meillä perheystäviä, jotka kävivät usein kylässä tai vaikkapa soittamassa puhelimella. Noihin aikoihin ei tunnettu kännyköitä. Läheskään joka talossa ei ollut lankapuhelintakaan niin kuin meillä.

Päiväkirjassani lukee 19.12.1958 tällaista: Sain yllättävän uutisen. Kirjailija Into Kallio oli eilen noin klo 18 jäänyt junan alle. Aivan samalla tavalla kuin Otto Varhian kuolema pari vuotta sitten tämäkin on suuri mysteeri.

Seuraavana päivänä päiväkirjassani lukee: Pohdimme kirjailija Into Kallion kurjaa kohtaloa. On jo jokseenkin päivänselvää, että kyseessä oli silkka tapaturma. Kerrotaan siellä uhrin viimeisillään huutaneen apua iso joulupaketti kädessään. Into Kallio oli käsipuoli. Hän oli jossakin menettänyt vasemman kätensä. Hänen romaanejaan olivat Takaisin elämään (1948), Ennen huomista (1957) ja Veren kevät (1958). Hän oli myös kirjoittanut työväenliikkeen historiasta.

 

Joulu 1958

Jouluaattona olin opintojen loma-aikana töissä postissa klo 12:een.  Sitten tein vielä ostoksia kaupungilla. Ostin mm. isälle paidan (1 780 mk) ja äidille sakset (500 mk). Tuolloin elettiin aikaa, jolloin markkamääristä ei ollut vielä poistettu kahta nollaa.

Kun saavuin kotiin, kuusi oli jo koristeltu ja jouluateria oli kohta odottamassa. Minulle tuli huikea kiire saada paketit valmiiksi ja pukin konttiin. Pian naapurin Valto astui pukiksi puettuna sisälle. Pukilla oli kiire. Hän jätti säkillisen lahjoja ovelle, toivotteli hyvää joulua ja jatkoi matkaa. Saimme ryhtyä jakamaan paketteja.

Pikkusisko Laura (5 v) oli jo lukutaitoinen ja osoittautui erinomaiseksi pakettien jakajaksi. Hän osasi lukea nimet mitä ihmeellisimpien koukeroidenkin takaa. Lukuintoiselle Alli-äidille oli kertynyt runsaasti kirjoja. Niiden joukossa oli tuttavamme Aarne Laurilan Sillanpää-elämäkerta. Isä sai mm. valotusmittarin.

Äiti oli neulonut jokaiselle kylpykaavun. Itse sain mm. kirjan

Kiinalaisia kertojia, Hemingwayta, Laxnessia, muistikirjan, suklaata, tyynyn, vaateharjan, partavettä ja kuulakynän.

Pikku Laura oli paketoinut äidille vessapaperia, isälle muistilehtiön ja Pekalle omatekoisen pelin.

Myöhemmin illalla selailin Puistolan kirjastonhoitajien Hilkka ja

Teuvo Raskun omakustannekirjaa En voi omantunnon tähden, joka koski asevelvollisuudesta kieltäytymistä. Kävin kuitenkin armeijan ja reserviupseerikoulun v. 1964.

 

Joulu 1988

Ensimmäisen kerran asustelin Australian Sydneyssä vuosina 1982-84. Kesäkuusta 1988 alkaen olin vuoden verran toimittamassa Brisbanessa Finlandia News -lehteä. Asuin Mikko ja Emma Mäki-Nesteen luona. Joulun 1988 päätin viettää yksinäni matkailuvaunussani leirintäalueella. Matkalla kävin 4EB-radion studiolla muutaman suomaisen kanssa tekemässä suomenkielistä joululähetystä ja laulamassa joululauluja.

Radiostudiolta ajoin Australian maaseudulle Outbackiin. Matkalla kuuntelin lyhytaaltoradiosta, kun Suomen Turku julisti joulurauhan. Tuo kesäinen jouluretki on jäänyt minulle pysyvästi mieleen täysin erilaisena jouluna. Australiassa on kesä silloin, kun meillä on talvi. Siellä kävellään pää alaspäin ja ajetaan autolla väärällä puolella tietä.

Noista ajoista lähtien olen avustanut Australian suomenkielisiä lehtiä ja lähettänyt radioraportteja maailman suurimmalle maahanmuuttajaradiolle Australian SBS:lle.

Timo Uotila

Vuodet ja kuukaudet eivät ole aina veljiä keskenään. Tänä vuonna 2018 olemme kokeneet varsinaisen hellekesän, joka alkoi kurjan juhannuksen jälkeen. Vuonna 1955 kesäkuun alku oli kolea ja kostea, mutta jo juhannuksena oli kuumaa. Tuo kesä oli pitkä, helteinen ja kuiva melkein elokuun loppuun. Sademäärä oli vain alle viidesosa normaalista.

Asuimme Puistolassa Harjutien (nyk. Karrintie) mäessä. Silloin ei ollut televisiota, ei tiski- eikä pesukoneita. Saunamökki lämmitettiin haloilla eikä nappia painamalla. Tarpeilla käytiin pihan perällä puuceessä. Kuvanveistäjäisäni Gunnar Uotila yritti epäsäännöllisillä tuloillaan elättää kuusihenkistä perhettä, johon kuuluivat minun lisäkseni veljeni Ilkka ja Pekka sekä pikkusiskomme Laura.

Vaikka elämä oli puutteellista ja hankalaa, vieraita kävi talossa solkenaan. Jopa nimipäiviä vietettiin sekä sukulaisten että naapurien kanssa.

Kävin tuolloin Puistolasta käsin Helsingin Ressu-koulua. Kesällä olin töissä Postitalossa aseman vieressä. Noudimme satamasta ulkomaan pakettipostia ja käsittelimme sitä lähetettäväksi eri puolille Suomea. Noilta ajoilta ovat nämä päiväkirjamerkinnät.

 

Perjantai 24.6.1955 (18 astetta, melkein selkeää. Lämpötilat ovat arvioimiani päivän keskilämpötiloja)

Oli juhannusaatto, Kävin kuitenkin kahdesti töissä. Aamulla käsittelin tunnin verran Amerikan postia. Sitten minulle kerrottiin, että joutuisin jollekin keikalle vasta klo 14. Kotimatkalla hain rippikoulukuvat Espalta. Puistolassa luin hienossa kesäsäässä lehtiä.  Lähdin sitten takaisin töihin kaupunkiin. Hoidin auton apumiehenä postinjakelua. Kesäapulaiset olivat silloinkin työpaikoilla heittopusseja.

Juhannusaattoilta oli selkeä ja kaunis. Saimme vieraaksemme äidin siskon perheen.  He jäivät jopa yöksi.  Saunan jälkeen minua väsytti.  Luulin jo nukahtavani koko illaksi. Muut kävivät naapurissakin kylässä.  Isä oli lähtenyt Puistolan Urheilijoiden lavalle. Olin jonkin aikaa äidin kanssa kotona.  Näin kirjoitin: ”Ei mieleni tee ihmeemmin lavalle, mutta kaiketi tästä pitää lähteä.  Ulkona on osittain pilvinen mutta lämmin sää.  Tuuleekin hiukan. Kukat tuoksuvat.  Lavamusiikin ääni kantautuu avoimesta ikkunasta.  Täytyisipä nähdä kokko, mutta tärkeämpänä pitäisin seurata, miten ihmiset poistuvat paikalta pikkutunneilla.  Olen vielä empivällä kannalla, lähtisinkö katsomaan.  Ja lähdinpä sittenkin. Vielä yöllä kahden aikaan olin metsässä Aurinkomäentiellä. Katselin aikani ihmisiä ja aamuyön luontoa

Lauantaina 25.6.1955 eli juhannuspäivänä (18 astetta, selkeää)

Heräsin vasta puolilta päivin, kun aurinko helotti ankarasti selkeältä taivaalta. Yövieraat olivat jo käyneet isän ja Ilkan kanssa aamukävelyllä. Olin katolla ottamassa aurinkoa. Sain tervaa kenkiini ja sukkiini.

Saimme vielä lisää sukulaisvieraita Rajakylästä.  He tulivat kuorma-autollaan. Illalla teimme Ilkan kanssa voimailuharjoituksemme. Otimme saunassa kylmän kylvyn.

Sunnuntaina 26.6.1955 (18 astetta, selkeää)

Kävimme Rekolassa kylässä.  Muut kävivät keskustassa äidin siskonmiehen Jorman päivillä.  Kotona luin Tietojen kirjan artikkeleita ilmatieteestä.

Maanantaina 27.6.1955 (17 astetta, puolipilvistä)

Menin töihin jo 5:30-bussilla. Minua oli pyydetty tulemaan auton apumieheksi klo 6:50. Harhailin postin pihalla ja yritin löytää sitä miestä, joka pyysi minua perjantaina keikalle. En löytänyt ketään. Teinkin sitten normaalin päivän ulkomaanpakettiosastolla. Olin mukana, kun Amerikan-postikuormaa purettiin pihassa.

Kun palasin kotiin Puistolaan. siellä oli sukulaisvieraita Rengosta. Illalla tuli vielä vakiovieraamme kirjailija Otto Varhia.  Isän luona kävi vielä yksi vieras ja sitten vielä kaksi naapuria. Matti kävi hakemassa renkolaista Topia.

Kirjoittaessani tästä osaltani hiukan pieleen menneestä juhannuksesta hermostuin niin, että painoin mustetäytekynäni terän hajalle. Jatkoin kosmoskynällä. Kuulakäkikynät olivat silloin vielä harvinaisia. Pelkäsin myös, että kuulakärkikynän jälki ei kestäisi aikaa niin kuin mustekynän merkinnät.

Helteet jatkuivat. Työpaikallani tapahtui kummia. Yhtenä päivänä eräs työntekijä toi paikalle viinapullon. Miehet joivat sitä vuorotellen. Erään vaimo oli tullut paikalle solvaamaan miestään. Minusta nuo miehet olivat älykkäitä, mutta viina oli vienyt heidän arvostelukykynsä. Yksi työkavereista oli yrittänyt itsemurhaa. Tuona iltana luin kotona Johannes Linnankosken Laulua tulipunaisesta kukasta.  Olisin niin toivonut olevani kuin tuon romaanin hurmuri-Olavi…

Sunnuntaina 17.7.1955 (21 astetta, selkeää)

Olin pikkuserkkuni Mannilan Matin kanssa Tapanilassa pelaamassa pienoisgolfia. Ottelun tuloskortti on tallella. Siinä lukee: ”Pienoisgolf, Tapanila, Ratatie 11. Maksu oikeuttaa vain yhteen pelierään. Enintään 7 lyöntiä rataa kohti.” Pienoisgolf oli tuolloin hyvin suosittu ajanviete. Kenttiä oli paljon tiheämmässä kuin nykyään.

Siellä oli paljon väkeä, mm. kauniita tyttöjä. Kun tulin pyörällä Tapanilaan, näin Marja-Leenan ja hänen kanssaan erään kauniin tytön. Olin lauantaina aamujunassa vaihtanut tämän toisen tytön kanssa joitakin silmäyksiä ja kuulin tyttöjen suusta juuri ohitushetkellä ”Oh!”. Kirjoitin: ”Ehkä asia on minun puoleltani turhaa kuvittelua, mutta jos se luulo osoittautuisi vääräksi, olisin pettynyt…” Matti muuten voitti pienoisgolfin harmillisen niukasti 78-79.

Olen pitkästä aikaa iloisella tuulella. Lähiajan päämääränäni on tutustua yhä enemmän maailmankirjallisuuteen – ja tyttöihin.  Siinä on nuoren Wertherin kärsimyksiä hellekesänä 1955. Ne on kirjoittanut teini-ikäinen poika, joka jätti juhannuksen lavatanssit väliin, kun ei ollut opetellut kunnolla tanssiaskelia eikä muutenkaan lähestymään tyttöjä.

Timo Uotila

Keväällä 1955 kävin Ressua. Pääsiäistä vietettiin perinteiseen tyyliin. Naapurien ja sukulaisten luona vierailtiin tiheään. Kylän poikajengeillä oli omat menonsa.

Asuimme Puistolassa Harjutien (nyk. Karrintie) mäessä. Silloin ei ollut televisiota, ei tiski- eikä pesukoneita. Saunamökki lämmitettiin haloilla eikä nappia painamalla. Tarpeilla käytiin puuceessä. Kuvanveistäjäisäni Gunnar Uotila yritti epäsäännöllisillä tuloillaan elättää nelilapsista perhettä, johon kuuluivat minun lisäkseni veljeni Ilkka ja Pekka sekä pikkusiskomme Laura.

Kenties vieläkin tiukemmilla olivat Puistolan kirjailijat Otto Varhia ja Into Kallio. Reino Helismaan elokuvat sen sijaan vetivät väkeä teattereihin. Televisio ei vielä kilpaillut ihmisten ajasta.

 

PALMUSUNNUNTAI su 3.4.
-2 astetta, puolipilvistä

Aamulla heräsin perheen meluisiin aamutoimiin. Nukuin kylmät talvikuukaudet eteisessä. Keväämmällä pääsin siirtymään ”lasitetulle parvekkeelle”, jossa ei ollut keskuslämmitystä. Meitähän oli kuusi henkeä, pikkusisko Laura vasta alle 2-vuotias.

Aamupäivällä päällystin koulukirjoja paperilla. Ruokailun jälkeen heitin pihassa tikkaa. Paras tulos viidestä metristä oli 32.

Seppo soitti ja pyysi minua kaupungille postimerkkinäyttelyyn. Menimme ensin Matin syntymäpäiville Sepon kanssa. Vein lahjaksi sukat ja suklaata. Seppo lähti yksinään postimerkkejä katsomaan. Jäin Matin synttäreille Pertin ja Kähön kanssa. Saimme kahvia, kakkua, karkkeja ja omenia. Sitten aloimme pelata ”marjapussia” ja ”kirjaintietokilpailupelejä”.

Viri-koira puraisi Mattia käteen. Tuo susikoira oli pihassa kesät talvet ketjussa ja eli kopissaan. Mannilan ovelle mennessä piti olla tarkkana, ettei Viri ylettynyt kuonoineen käteen tai puseroon.

Kun palasin kotiin, muu väki oli käynyt kylässä Hännisillä. Illalla kuuntelin radiosta kuulokuvaa Seitsemästä veljeksestä.

 

KIIRASTORSTAI to 7.4.
Päivällä +10, yöllä -7 astetta, selkeää

Aamulla lueskelin sanomalehtiä, joita meille tuli vähintään kaksi, muistaakseni Hesarin lisäksi Demari ja/tai Kansan Uutiset. Uusia aikakauslehtiä ei ollut postilaatikossa mäen alla, koska posti oli lakossa. Päätin ruveta keräämään kokoelmiini Hesarista palstat Maailman valokeilasta ja Säätiedotus.

Aamupäivällä meillä kävi kirjailija Otto Varhia, joka lainasi 1 500 mk. Sitten käväisi myös Aallon Viljo. Aikuisten keskusteluista kuulin, että Pertti oli saanut pikkuveljen.

Hoidin pihassa pikkusisko Lauraa, joka nappasi käteensä tikan eikä halunnut millään antaa sitä takaisin. Isä hakkasi saunaan puita. Minä nostin sinne kaivosta vettä.

Äiti oli kaupassa. Mukana oli Pekka-veli, joka keräsi kahvipaketeista autojen kuvakortteja. Matti, Pertti ja Seppo tulivat. Pelasimme pihassa jääpalloa ilman luistimia. Myöhemmin ilmestyi myös Arto, joka oli riidellyt Matin kanssa.

Illalla olin vielä hiihtämässä lenkin. Ilkka ropeloi sähkömoottoreitaan.

Saunan jälkeen kuuntelin radiosta Selma Lagerlöfin legendan Punatulkku. Valmistelin myös käsikirjoituslehteäni Viime tietoja. Täysikuu loisti etelässä vierellään Spica-tähti. (Olin tutustunut kirjoista tähtiin ja planeettoihin.)

 

PITKÄPERJANTAI pe 8.4.
Päivällä +10, yöllä -8 astetta, selkeää

Aamupäivällä kirjailija Into Kallio oli käymässä ja soittamassa puheluja. (Lankapuhelinta ei tuolloin ollut läheskään joka talossa. Kännykästä ei osattu uneksiakaan.)

Arto, Matti ja Seppo tulivat. Pelasimme pihassa ”jääpallosarjan”, jonka voitin. Kävimme hakemassa myös Perttiä, mutta hän ei päässyt paikalle. Ilkka korjasi Matin hajonneen mailan.

Äiti, isä, Pekka ja Laura olivat kylässä Mannilassa. Kannoimme lunta pihan jääpallokentälle, joka uhkasi sulaa pilalle ennen huomisia pelejä.

Lähdimme Matin, Ilkan ja kolmen kelkan kanssa metsään. Laskimme mäessä ”kelkkajunassa”. Löysimme pusikoista viinapulloja. Vedimme ne meille pihaan. Aioimme myydä ne Alkolle 10 mk kappale.

Illalla näytin tulitikuilla valoa, kun isä haki lämmityskoksia liiteristä.

Ennen nukkumaan menoa nostelin kiskonpätkää pihassa ja voimistelin. Luin Robinson Crusoeta ja katselin täysikuuta Spican ja Saturnuksen välissä.

 

PÄÄSIÄISLAUANTAI la 9.4.
Päivällä +10, yöllä -4 astetta, selkeää.

Aamupäivällä valmistin käsin kirjoitettua lehteä Viime tietoja. Pian tulivat Matti ja Seppo pelaamaan jääpalloa. Se oli oikeastaan jääpallon ja jääkiekon sekasikiö, sillä mailoilla hakkasimme ilman luistimia ”kiekkoja”, joita sahasimme puunrungosta. Valmistin 11 kiekkoa, joita kutsuimme hienostellen keksimällämme sanalla bulgue. Matilla oli Ressussa ykköskielenä ranska. Sieltä tuo sana tuli monen mutkan kautta.

Matti ja Seppo lähtivät hakemaan Perttiä ja jäivät sille tielleen. Ilkka kävi äidin kanssa kaupassa.

Kirjailija Otto Varhia tuli käymään. Joimme ”pääsiäiskahvit” ja kuuntelimme radiosta ABC-tietokilpailun. Valmistin 24 askia Tano-tupakkaa. (Se oli meidän leikkitupakkamme, joka oli tehty heinänkorsista.)

 

ENSIMMÄINEN PÄÄSIÄISPÄIVÄ su 10.4.
+2 astetta, melkein pilvistä

Isä ja Ilkka lähtivät Malmin kirkkoon. Kelloni oli jäänyt jälkeen, joten en ehtinyt mukaan.

Päivällä söimme pääsiäisaterian keittiössä. Juhlan kunniaksi pöytä vedettiin irti seinästä. Isän vasen ranne oli kipeä, mikä haittasi pahasti hänen työntekoaan puuveistosten parissa.

Hoitelin Laura-siskoa pihassa. Meillä kävi minun ja Ilkan luokkakaverien Olan veljesten äiti. Istuskelin yläkerrassa ja lueskelin. Sitten kävin alakerrassa syömässä kakkua ja mämmiä. Ilkka ja Pekka kävivät Olalla Heikinlaaksossa ja toivat mukanaan sarjakuvalehtiä.

Illalla nostin pihassa ratakiskoa ja voimistelin tarkan ohjelmani mukaan. Olin vielä kävelyllä Puistolan torilla ja sitten Tapanilassa. Arto tuli vastaan pyörällä. Palasin kotiin Asematietä (nyk. Suuntimontie) ja metsän kautta.

 

TOINEN PÄÄSIÄISPÄIVÄ ma 11.4.
+2 astetta, puolipilvistä

Nukuin verannalla.

Ruokailun jälkeen ryhdyin tutkimaan Keksintöjen kirjasta tähtikaukoputkia. Äiti, isä, Pekka ja Laura lähtivät Sörkkaan serkkuni Seijan rippijuhliin. Ilkka valmisteli sähköjunaansa.

Seppo tuli ja pyysi minut pelaamaan jalkapalloa luistinradalla koulun pellolla.. Matti ja Kähö kävivät paikalla. Lopuksi kilpailimme, kuka heittää jalkapalloa pisimmälle.

Isä oli tällä välin tullut kotiin. Hän oli joutunut kantamaan Lauraa sylissä autopysäkiltä asti. Äiti ja Pekka palasivat kaupungilta Seijan rippiäisistä myöhemmin.

Illalla kuuntelimme Ilkan kanssa radiosta Victor Youngin Johnny Guitaria. Sitten luin Johannes Linnankosken tekstejä, joista olin kiinnostunut. Luin myös Uudesta Kuvalehdestä ”sotajermujen muisteloja”.

 

MARKKU HELISMAAN MUISTELMISTA

Näitä kirjoitellessani olen lukenut Markku Helismaan muistelmiaPuistolan historiasta Reino Helismaa ja perhe Puistolassa 1950-luvulla Markku Helismaan kokemana, jota voi ilmeisesti yhä ostaa Puistola-Seuran kautta. Voin suositella. Se kertoo samoista ajoista ja paikoista kuin minun päiväkirjani. Ja tunnelma on sama, tosiasiat kohdallaan.

Markun kirja on luotu muistikuvien pohjalta eräänlaisella tajunnanvirtatekniikalla. Kirjoittaja hyppelee muistikuvasta toiseen ja palaa välillä nykyhetkeen. Teksti on täynnä yllätyksiä, sanaleikkejä ja erikoista huumoria. Markkuhan on Reinonpoika Helismaa. Sen huomaa ja tuntee hänen nasevista ja terävistä teksteistään.

Markkua ei juuri mainita minun päiväkirjoissani. Hän kuului ”eri jengeihin”. Muistan nähneeni hänet usein junassa Puistolan ja Oulunkylän välillä. Hän kävi Oulunkylän yhteiskoulua. Matti, Ilkka ja minä, sittemmin myös Pekka, kävimme keskustassa Ressua. Sitäkin useammin tapailin Markun veljeä Artoa, joka kuului minun vakiokavereihini.

 Timo Uotila

Vuonna 1955 kävin Ressua. Hiihtoloman vietin melkein joka päivä suksilla Puistolan, Tapanilan ja Alppikylän maisemissa jylhissä metsissä, jotka me nyt tunnemme kerrostalokaupunginosina.

Asuimme Puistolassa Harjutien (nyk. Karrintie) mäessä. Silloin ei ollut televisiota, ei tiski- eikä pesukoneita, saunamökki lämmitettiin haloilla eikä nappia painamalla. Tarpeilla käytiin pihan perällä puuceessä. Kuvaveistäjäisäni Gunnar Uotila yritti epävarmoilla tuloillaan elättää nelilapsista perhettä.

 

Ensimmäinen hiihtolomapäivä ma 28.2. -5 astetta, melkein selkeää

Aamulla sanomalehtien mukana tuli Viikon kertojat -lehden näytenumero, jota tutkin. Oli hyvä hiihtoilma. Kiersin ladun kolme kertaa. Pihassa hiihtelin pikkusiskoni Laura sylissäni.

Isä toi kaupungilta sähkölaitteita, joita hän tutki Ilkan kanssa. Isä osti itselleen Eden-hatun. Illalla kuuntelin radiosta kuunnelman.

 

Toinen hiihtolomapäivä ti 1.3. -5 astetta, puolipilvistä

Olin metsässä hiihtämässä. Sinne oli ilmestynyt uusi sinisillä papereilla merkitty latu. Se kulki Tapanilaan asti.

Kävimme Niemiseltä ostamassa perunoita. Ne maksoivat 400 mk. Voidaksemme maksaa meidän piti käydä Paavilaisen kaupassa vaihtamassa 500 mk:n seteli.

Illemmalla pelasimme pihassa jääpalloa ilman luistimia. Paikalla olivat minun ja Ilkan lisäksi Pertti, Matti ja Arto. Kirjailija Otto Varhia tuli meille illalla. Isä kävi välillä laulukuorossa. Kun isä oli palannut, kävimme keskusteluja luurangoista, ikiliikkujista ja rahan hankinnan vaikeuksista.

Hiihtolomankin aikana koulun kotitehtävät painoivat mielessä.

 

Kolmas hiihtolomapäivä ke 2.3. 0 astetta, pilvistä

Aamulla tutkin sanomalehteä. Hoidin pikkusisko Lauraa pihassa, kun äiti oli kaupassa. Sen jälkeen nostin vettä saunaan ja aloin lämmittää sitä.

Arto ja Matti tulivat. Pelasimme pihassa jääpalloa. Sitten Matti haki kotoa sukset. Kun söimme, Pertti luki Aku Ankkaa.

Lähdimme metsään suunnittelemaan ”olympialatua”. Santakuopille asti olimme yksimielisiä. Kun sitten vedimme ladun jyrkkää mäkeä lähelle Porvoontietä, Pertti oli eri mieltä, suuttui ja lähti pois. Jatkoimme latua vielä Alppikylään.

Into Kallio oli meillä illalla Jeri-koirineen. Olin saunassa niin myöhään, että äiti valitteli, kun ei päässyt hoitelemaan pyykkiä.

Illalla lueskelin kirjailijaelämäkertoja teoksesta Aleksis Kivestä Saima Harmajaan.

 

Neljäs hiihtolomapäivä to 3.3. +2 astetta, puolipilvistä

Sain isältä tehtäväksi laatia luettelon meidän äänilevyistämme. Mutta en ehtinyt pitkälle, koska piti kertailla koulun fysiikan työtehtäviä.

Matti ja Seppo tulivat. Pelasimme pihassa jääpalloa.

Illalla hoidimme pikkusiskoa Lauraa, kun äiti oli ompeluseurassa ja isä ”Marttojen rakennuskerhon” kokouksessa.

 

Viides hiihtolomapäivä pe 4.3. -1 aste, pilvistä

Aamulla veivasin pesumyllyä saunassa, ensin 15, sitten 20 minuuttia. Korjasin suksisauvojen lenkit. Pikku Laura pääsi minun huoneeseeni tekemään pahojaan. Jouduin siivoamaan hänen jälkiään. Kirjoittelin ensi viikon koulua varten fysiikan työselostusta.

Päivällä Matti, Arto, Seppo ja ”Kähö” menivät metsään. Lähdin perässä. Ilkka kävi pyörällä hakemassa Perttiä, joka tuli paikalle potkukelkalla. Emme ryhtyneet hiihtämään kilpaa vaan laskimme mäkeä.  Sitten tulimme meille pelaamaan jääpalloa.

Kuuntelin radiosta selostuksen Holmenkollenin hiihdoista. Olin vielä illalla hiihtämässä metsässä sinisellä merkityn ladun ennen kuin

luin koulukirjoja. Ensi viikon läksyt painoivat jo mielessä.

 

Kuudes hiihtolomapäivä la 5.3. -9 astetta, selkeää

Äiti pesi yhä pyykkiä. Kävin veivaamassa pari ”satsia”. Sytyttelin saunan uunin pesää. Kosteat puut eivät tahtoneet syttyä.

Ennen puolta päivää Arto ja Matti tulivat hakemaan minua pelaamaan jääkiekkoa Tapanilaan. Kerroin, etten lähde mukaan, kun luistimet eivät mahtuneet jalkaan. He suuttuivat ja sanoivat, etteivät tulisi meille ”kymmeneen kuukauteen”.

Kirjoitin kolme koulun työselostusta. Sitten lähdimme Ilkan kanssa metsään ”pitämään olympialaisia”. Ensin hiihdimme kilpaa. Sitten seurasi ”syöksylasku” Harjutien polkua alas. Pekkakin tuli mukaan.

Ruokailun jälkeen tiskasin ja kannoin isän kanssa vesiä työhuoneeseen, jossa äiti virutti pyykkiä.

Illalla luin läksyjä ja kuuntelin radiosta Holmenkollenin kisojen selostuksia.

 

Seitsemäs hiihtolomapäivä su 6.3. -9 astetta, puolipilvistä

Aamulla luin lehtiä ja läksyjä. Korjasin hiihtosauvani käsiremmin, joka oli taas hajonnut. Naapurimme Hautamäki oli eräässä radio-ohjelmassa, jota kuuntelimme.

Kävimme Ilkan ja Pekan kanssa metsässä tekemässä uuden ladun metsän ympäri. Järjestimme hiihtokilpailun kiertämällä lenkin kahteen kertaan.

Illalla valmistin vielä yhden koulun työselostuksen. Pertti tuli. Hän pelasi shakkia Ilkan kanssa. Pertin lähdettyä pelasimme dominoa Ilkan ja isän kanssa ja teimme kokeita ”neulanreikäkameralla”.

Ressun luokkakaverini Hannuksela soitti ja kysyi, olisiko huomenna jo koulupäivä. Kerroin, ettei onneksi, sillä maanantai oli vielä hiihtolomapäivä.

 

Kahdeksas hiihtolomapäivä 7.3. -1 aste, pilvistä

Aamulla luin lehdestä ylipitkistä hiihdoista. Valmistin koulutehtäviä.

Ilkka ja Pekka kävivät metsässä tekemässä taas uuden ladun. Oli satanut uutta unta. Ladut olivat mukavampia ja pehmeämpiä.

Illalla äiti ompeli. Isä, Ilkka ja Pekka kävivät katsomassa elokuvan Isä Camillon kylä.

Jossakin vaiheessa hoidin pikku Lauraa. Äiti neuloi kuntoon minun rikkinäisen puserontaskuni. Illalla järjestelin kasviotani koulua varten. Hiihtoloma oli lopussa.

Timo Uotila

Asuin lapsuuteni Puistolan Harjutien (nyk. Karrintie) mäessä. Isäni oli kuvaveistäjä Gunnar Uotila (1913-1997) ja äitini Alli o.s. Joutsila, ent. Johansson (1913-2008). Minulla oli siellä kaksi veljeä, Ilkka ja Pekka, sekä pikkusisko Laura. Nämä luotettavat tiedot ovat minun päiväkirjoistani.

 

Uusivuosi 1955

Puistolassa oli uudenvuodenaattona 31.12.1954 pakkasta 11 astetta ja puolipilvistä. Olin jo silloin journalisti. Tein käsin kirjoitetun monistuslehden valmiiksi. Olin sitten pikkusiskoni Lauran kanssa pihassa.

Isä ja Pekka olivat kaupassa. Ilkka käämi ja kokoili sähkömoottoria. Matti ja Pertti tulivat iltapäivällä. Pelasimme pihassa peliä, jota kutsuimme hienosti ranskaksi niellä paresseux. Matti ja Ilkka voittivat Timon ja Pertin niukasti 48-46. Sitten olimme sisällä valmistelemassa käsin tehtyjä ”vuosikirjojamme”.

Emme syöneet keittiössä vaan juhlallisesti olohuoneessa pirttipöydän ääressä. Söin mahani täyteen. Sen jälkeen talossa kävi ”uusivuosipoika”, josta piirsin kuvan.  Nykyään tuollaisessa tilanteessa olisi otettu kännykällä kuva tai video. Tuskinpa noita ”uusivuosipoikia” nykyään enää löytyy kuvattaviksi.

Illemmalla lueskelin historiakirjoja. Äiti kutoi takan ääressä.

Keskiyön lähestyessä klo 23:n jälkeen aloimme valaa tinoja. Ne valettiin järjestyksessä Laura, äiti, Pekka, isä, minä ja Ilkka. Lauralle valettiin vielä uusi tina, kun ensimmäinen ei oikein ollut sopivan näköinen. Valetut möykyt pantiin näytteille takan päälle. Tinanvalanta alkaa olla nykyään katoavaa kansanperinnettä. EU on kieltämässä koko touhun, koska tinassa on runsaasti mukana myrkyllistä lyijyä.

Puolen yön aikaan olimme Ilkan kanssa pihassa katsomassa rakettien räiskettä. Pelasimme hetken jääpalloa ilman luistimia.

Olimme jakaneet poikajoukossa maailman valtiot keskenämme. Niinpä puolen yön jälkeen valtionpäämiesten piti suunnitella uudenvuodenpuheet. Pidin puheen USA:n ja Ilkka Ranskan presidenttinä. Valvoimme noissa tunnelmissa aamukahteen saakka vuoden 1955 puolelle.

Vuoden 1955 ensimmäinen päivä oli pilvinen, pakkasta 5 astetta. Heräsin, kun isä ja Ilkka puhuivat viereisessä huoneessa. Noustuani pelasin Peter Pan -peliä Pekan kanssa. Pikku Laurakin pyrki mukaan – ja ehti repiä yhden kortin. Sitten Laura taas livahti omille teilleen. Löysimme hänet työhuoneesta työntämässä roskia isoon kaljapulloon.

Isä, äiti, Pekka ja Laura lähtivät Reino ja Lempi Helismaalle kylään. Pelasimme pihassa jääpalloa omilla säännöillämme. Meille syntyi riitaa pelin loppupuolella. Kinastelimme aikamme ja tulimme sisään. Jatkoin Vuosikirjani kirjoittamista.

Televisiota ei tuolloin vielä ollut. Kuuntelin radiosta esitelmän, Suomisen perheen ja Sävellahjan 27500. Illalla kuuntelin vielä radioselostuksen Senaatintorilta. Sitten luin joululahjaksi saatua Mitä-Missä-Milloin-kirjaa.

 

Uusivuosi 1960

Uutta vuotta 1960 otin vastaan Helsingin keskustassa kavereitten kanssa. Matkustin Puistolasta Helsinkiin junalla puolilta päivin. Kävin pankissa nostamassa 5 000 markkaa juhlamenoihin. Palasin vielä kotiin.

Vasta kotona uudenvuodenaaton juhlapöydässä rohkenin kertoa, että minulla oli omat suunnitelmani uudenvuoden varalle. Muut lähtivät kylään äitini siskon perheen kutsuille. Ilkka jäi kotiin. Minä pakkasin tavarani ja otin mukaani pari kokispulloa. Lähdin keskustaan bussilla kahdeksan maissa. Samalla matkalla oli joukko tuttuja kavereita.

Se yö vietettiin yhteisissä kemuissa suuressa keskustan asunnossa. Paikalla oli myös jokunen tyttö. Me Puistolan pojat palasimme kotiin vasta vuoden 1960 ensimmäisenä päivänä kello 12. Siitä tuli minulle nuorukaiselle varsinainen ”Nuoren Wertherin kokemus”. Kirjoitin päiväkirjaani: On alkanut uusi vuosi 1960. Minä olen uuden vuoden alkaessa aina haikealla ja vastahakoisella mielellä. Soisin vanhan vuoden jatkuvan vaikka kuinka kauan…

Vuoden 1960 ensimmäisenä päivänä meillä Puistolassa kävi vieraana kirjastovirkailija Olli Pennanen, joka oli hiljattain elämänsä päättäneen puistolalaisen kirjailijan Otto Varhian ystävä. Meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja Varhiasta, joka kävi meillä monet vuodet useasti vieraana.

Illemmalla katsoimme Tallinnan televisiosta – joka näkyi silloin hyvin eteläisessä Suomessa – Kalevala-aiheista Sampo-filmiä. Seurasimme televisiosta myös Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonserttia ja Keski-Euroopan mäenlaskukisoja. Televisiossa näytettiin myös uutta ohjelmaformaattia, nimittäin Euroviisuja.

Isäni Gunnar Uotila oli ostanut omakotitalon Puistolan Harjutieltä (nyk. Karrintie) v. 1938. Hän muutti taloon äitini Allin (o. s. Joutsila, ent. Johansson) kanssa alkukesällä. Se oli sama päivä, jolloin Malmin lentokenttä avattiin. Samaan päivään osui murheellinen tilaisuus eli isän äidin hautajaiset.

 

Muistan itsenäisyyspäivän juhlat 1940-luvun lopulla Puistolan kansakoulussa, tuossa hienossa rakennuksessa, jonka tuleva käyttö on tällä hetkellä harkinnassa. Toivottavasti puistolalaiset saavat siitä tarpeellisen toimintakeskuksen.

Koulun juhla järjestettiin 5.12. Juhlassa johtajaopettaja Juuso Tamminen puhui perinteiseen isänmaalliseen tyyliin. Liput liehuivat koulun ja talojen pihoissa. Meillä Harjutiellä on kautta aikojen ollut lipputanko pihassa.

Päiväkirjani mukaan maanantaina 6.12.1954 oli pilvinen päivä ja viitisen lämpöastetta. Isä veti tapansa mukaan lipun salkoon. Kuuntelin radiosta itsenäisyyspäiväparaatia. Televisio ei ollut vielä noussut maihin Suomessa, ei ainakaan meille Puistolassa.

 

Suomi täytti 40 vuotta

Kun Suomen itsenäisyys täytti 40 vuotta 6.12.1957, kävin jo Ressu-koulua Kalevankadulla. Torstaina 5.12. oli pakkasta yksi aste ja melkein pilvistä.  Iltapäivällä koulussa juhlittiin 40-vuotiasta Suomea. Koulun kuoro lauloi. Sitten lausuttiin runo, ja VI B -luokan oppilas soitti flyygelillä Sibeliuksen Poloneesin.  Juhlapuheen piti koulun rehtori Ilmari Havu. Tilaisuus päättyi Maamme-lauluun.

Noina aikoina toimitin Ressun lehteä Pärskeitä, jossa 40-vuotiaan itsenäisyyden teemat olivat esillä. Toimituskunnassa oli myös hiljattain joukostamme poistunut pikkuserkkuni Matti Mannila.

Perjantaiaamuna 6.12.1957 isä veti Harjutiellä lipun salkoon. Luin kiinnostuneena lehtiartikkeleita Suomen historiasta ja kuuntelin radio-ohjelmia. Kävimme välillä auttamassa naapurin Matilda-rouvaa puunkaadossa. Illalla kävin veljieni kanssa pimeässä metsässä. Yritimme nähdä kaupungin ilotulituksia. Meillä oli kynttilöitä talon ikkunalaudoilla.

Kun Suomi täytti 42 vuotta 6.12.1959, pakkasta oli 15 astetta. Meille oli hankittu televisio. Niinpä saimme joukon naapureita vieraaksemme kuvaruudun ääreen. Suomen itsenäisyyspäivän vastaanottokättely on säilynyt noista ajoista lähtien maamme katsotuimpana tv-ohjelmana.

Päiväkirjassani esitän melkoisen suorasanaista kritiikkiä: ”Täytyypä sanoa, että tuollaisesta ohjelmasta sai aivan kyllikseen. Jos illallistansseissa olisi näkynyt nuoria pareja ja hurmaantuneita ilmeitä, tuolla touhulla olisi ollut jonkinlaista katetta. Olen myös vähintään epäileväinen, missä määrin kunniamerkit soveltuvat tasavallan luonteeseen…Pidän täydellisenä houkkiona ihmistä, joka laskee toisen arvon hänen kunniamerkkiensä perusteella…”  Se on tyypillistä ”vihaisen nuoren miehen” puhetta. Mutta vielä nyt 100-vuotiaassa Suomessa arvostellaan meidän pönöttävää juhlaperinnettämme.

Seuraavan päivän 7.12.1959 päiväkirjamerkinnässä saatoin jatkaa samaa tematiikkaa. Television viihdeohjelmassa nimittäin tuon ajan stand up -koomikko Justus (eli Lasse Pöysti) pilaili kunniamerkkikeikailun kustannuksella. Annoin päiväkirjassani täydet pisteet Justuksen showlle.

 

Suomi täytti 50 vuotta

Kun Suomi täytti 50 vuotta 6.12.1967, työskentelin jo Ylen ulkomaanosastolla. Olin valmistanut yhdessä englantilaisen Donald Fieldsin kanssa radio-ohjelman, jota lähetettiin nauhoitteena eri maiden radioyhtiöille. Muistan käyneeni jossakin virallisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa, jossa ministerit pitivät puheita.

Seuraavan vuoden itsenäisyyspäivä 6.12.1968 oli aivan poikkeuksellinen. Minut oli lähetetty Ylestä opetusministeriön stipendillä Leningradiin oppimaan lisää venäjän kieltä. Ne olivat jännityksen vuosia, sillä Neuvostoliitto oli juuri miehittänyt Tshekkoslovakian. Kylmä sota oli jäätävässä vaiheessa. Suomalaisten opiskelijoiden joukossa oli pari upseeria. Meitä pidettiin tarkasti silmällä.

Minun tehtäväkseni oli annettu juhlapuheen pitäminen venäjäksi asuntolan itsenäisyyspäivän juhlassa. Juhlapuhe piti jättää etukäteen tarkastettavaksi. Kun en siihen suostunut, jouduin ankaraan kuulusteluun. En sittenkään suostunut kertomaan, mitä aioin sanoa. Tuon kuulustelun takia kuitenkin lievensin sanontojani siitä mitä olin aikonut puhua.

 

Suomi täytti 65 vuotta

Olen myöhemmin viettänyt kolme itsenäisyyspäivää myös kaukana Australiassa. Saavuin Canberraan juuri 6.12.1982, jolloin Suomi täytti 65 vuotta. Lentokentällä vastassa olivat kansallispukuun sonnustautuneet ystäväni Vieno ja Reijo Pekkarinen. He olivat tulossa Suomen suurlähetystön vastaanotolta, jonne minä en ehtinyt. Vietin muutaman päivän Pekkaristen vieraana.

Itsenäisyyspäivän 6.12.1983 vietin Australian Sydneyssä ja 6.12.1988 Brisbanessa. Australian suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlissa on ilmassa suuria tunteita. Siellä lauletaan kyynel silmäkulmassa Maamme-laulun rinnalla Jukka Kuoppamäen Sinistä ja valkoista ja Unto Monosen Satumaa-tangoa.

 

Suomi täytti 90 vuotta

Suomen 90. itsenäisyyspäivänä 6.12.2007 asuimme Tapanilassa. Kävimme Puistolan Karrintiellä tapaamassa minun äitiäni. Tein äidistä pienen videohaastattelun. Isäni oli kuollut 1997, jolloin Suomi täytti 80 vuotta. Äiti eli vielä vuoden verran.

Puistolasta palattuamme kävimme vaimoni kanssa Päivöläntie 64 B:ssä, jossa avattiin Tapanilan elävän adventtikalenterin luukku. Se oli pieni kasvihuone, jonne Viertiön perhe oli rakentanut minikokoisen joulunäyttelyn, seimen ja muuta asiaan kuuluvaa. Väkeä jonotti kadulle asti. Siellä pimeässä oli vaikea tuntea tuttuja edes metrin päästä. Mutta tunnelmaa riitti. Tämä oli Tapanilan perinteisen adventtikalenteritapahtumasarjan ensimmäinen vuosi. Tradition olivat tuoneet meille Saksasta Jaana ja Olli Hallamaa.

Ja nyt tämä meidän Suomemme täyttää jo 100 vuotta.

Olemme eläneet todella kolean huhtikuun, jonka keskilämpötila oli vain +2,8 astetta. Kun tätä on päivitelty, on samalla päivitetty historian säätietoja ja todettu, että kylmiä keväitä on ollut ennenkin. Muistan lapsuudestani sanonnan: Ellei maalis maata näytä, niin ei huhtikaan humauta.

Ilmatieteenlaitos julkaisi kuvan vanhasta lehdistötiedotteesta, mistä ilmenee vuoden 1988 Suomen kevätsää. Sää on lähes identtinen vuoden 2017 kevään kanssa. Näiden vuosien huhtikuun säät olivat kuulemma kuin veljiä keskenään. Tilastot kertovat, että vuoden 1988 huhtikuun keskilämpötila oli Helsingissä +1,9 astetta, kun se oli viime vuonna +4,6 ja toissa vuonna +5,3 astetta. Viime vuosien lämpimin huhtikuu oli 1990, jolloin keskilämpötila oli +6,3 astetta.

 Kylmin huhtikuu miesmuistiin oli 1955. Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin keskilämpötila oli silloin -0,3 astetta. Minulla on tuota miesmuistia, sillä olin pikkupoikana kiinnostunut sääasioista ja merkitsin päiväkirjaani jokaiselle päivälle lämpötilatietoja.  Mitään hirmuisen alhaisia lämpötiloja minun tilastoissani ei ole, Alhaisin on 2.4.1955 merkitty yölämpötila -10 astetta. Mutta lumihankia riitti pitkälle toukokuun puolelle. Myös toukokuu ja kesäkuu 1955 olivat hyvin viileitä. Vasta elokuu toi hellesäät (keskilämpö 18,8 astetta).

 

Perjantaina 1.4.1955 (-6 astetta, melkein selkeää)

Kädet ovat kohmeessa. Kirjoitan näitä verannalla, jonne en ole kuitenkaan vielä muuttanut. Vietän yhä yöt eteisessä. Vuodenaikaan nähden kylmä sää jatkuu. Kevät ei ole vielä alkanut. Talvi jatkuu. Tänään aprillinpäivänä viheltelen ja lauleskelen muotisävelmää Johnny Guitar.

 

Lauantai 2.4.1955 (-5, yöllä -10 astetta, selkeää)

Koulun jälkeen ostin Stockmannilta Matille syntymäpäivälahjaksi pari suklaalevyä (197 mk). Illemmalla kävimme kavereitten kanssa Tapanilan torilla.

 

Sunnuntai 24.4.1955 (0 astetta, puolipilvistä)

Kävin Sepon kanssa linturetkellä Malmin lentokentän ja Tattarisuon alueella tekemässä havaintoja. Näimme kuoveja, sinisorsia, haukkoja ym. Yritin työntää kuulaa pihassa, jossa on vielä paljon lunta. Muut paitsi minä olivat naapurissa Salosen sedän 50-vuotispäivillä.  Illalla istuin yksinäni koleassa verantahuoneessa. Kuunsirppi on laskenut Marsin kanssa, jonka se pian pimentänee. Jupiter on lännessä Kaksosten tähtien alapuolella ja Saturnus etelässä.

 

Tiistai 26.4.1955 (+4 astetta, puolipilvistä)

Siivosin pihaa, vaikka lumi onkin vielä suurelta osin maassa. Ilkka ja Matti olivat metsässä romukasalla. Kirjailija Into Kallio naapurista kävi Jeri-koirineen kahvilla ja soittamassa puhelun vaimolleen, joka on sairaalassa. Isä saa Malmin kirkkoon tilatusta kastealtaasta 180 000 mk. (Malja on nykyään Tapanilan kirkossa.)

 

Lauantai 30.4.1955 päivä (+7, yöllä +2 astetta, melkein selkeää)

Autoimme naapuriamme Nummelinin Mattia, kun hän kiinnitti radioantennia meidän erääseen kuuseemme. (Tämä radioamatööri muutti Kanadaan 1970-luvun alussa ja toimitti siellä Canadan Uutiset -lehteä.) Pihassa on vielä melkoisesti lunta varsinkin vallien kohdalla. En osallistunut vapun aaton humuihin, vaikka monet luokkakaverini menivät Linnanmäelle.

 

Sunnuntai 1.5.1955 (+7 astetta, melkein selkeää)

Lehdessä kerrottiin, että meillä oli kylmin huhtikuu sitten vuoden 1881. Kävin Matin kanssa pyöräajelulla Tapanilassa päin. Eräässä ojassa äkkäsimme biisamimyyrän. Yritimme auttaa sitä jään alta onnistumatta.

 

Lauantai 7.5.1955 (+5 astetta, pilvistä)

Meillä oli ”kotikarnevaalit”, joihin osallistui myös ”Mr Puistola”, Reino Helismaa kitaroineen. Koulusta palattuani jäin liiteriin ja saunaan nukkumaan. Meillä olivat kylässä Helismaat, Mannilat, Ojalat, Mäkiset ja Olofssonit. He juhlivat niin kauan, että pysyttelin ulkona klo 24:ään. Lopulta olin kaivon takana piilossa. Vieraat keskustelivat innokkaasti mm. Väinö Linnan uudesta romaanista Tuntemattomasta sotilaasta ja isänmaallisuudesta. Vieraiden lähdettyä pääsin syömään pöytiin jääneitä herkkuja. Nukkumaan pääsin vasta aamuyöllä kahden maissa. Illan mittaan olin käyskennellyt metsässä, jossa oli vielä jäljellä mahtavia kinoksia.

Vietin lapsuuteni joulut vanhempieni kodissa Puistolan Harjutiellä (nyk. Karrintie). Isäni Gunnar Uotila (1913-1997) oli kuvanveistäjä, jonka tulot olivat niukat ja epäsäännölliset. Hänen puuveistoksiaan oli myynnissä Helsingin gallerioissa. Niitä tilattiin myös eräisiin kirkkoihin. Esimerkiksi tässä lähialueella Puistolan kirkossa on isän Kristus-pää ja Tapanilan kirkossa hänen Malmin vanhaan kirkkoon valmistamansa kasteallas. Isän veistos on myös Puistolan kirjastossa – niin ja Edwin Linkomiehen haudalla Hietaniemessä. En voi ymmärtää, miten isä selvisi vapaana taiteilijana tuosta kuusihenkisen perheen arjen ruljanssista.

 

Äitini Alli Uotila (o.s. Joutsila, ent. Johansson) oli ehtoisa emäntä, joka luki ahkerasti kirjallisuutta ja hoiti mallikkaasti kaikki käytännön tehtävät. Ja niitä riitti, koska vesi oli haettava kaivosta mäen alta ja pyykit pestävä käsipelillä saunamökissä, jonka laidassa oli puucee.

Siellä minä elelin kahden veljeni Ilkan ja Pekan sekä pikkusiskon Lauran kanssa, kunnes muutin 1965 Punavuoreen, sitten Munkkiniemeen, Vallilaan, Lauttasaareen, Australiaan ja v. 1991 Puistolan naapuriin Tapanilaan.

 

Olen taas selaillut vanhoja päiväkirjojani jouluaaton osalta. Käy ilmi, että 1950-luvulla perinteet olivat tärkeitä.  Joulukuusi nostettiin kamariin juuri oikealla hetkellä ja koristeltiin. Äiti puuhasi keittiössä monenlaisten patojen ja paistostensa kanssa.

Näin jälkikäteen myönnän, että olin pahasti pihalla noista joulun aikatauluista. Tein suuren osan jouluostoksista kaupungilla vasta jouluaattoaamuna ja saavuin vasta valmiiseen pöytään. Paketointi jäi viime minuuteille. Joulu oli silloinkin todella stressaavaa aikaa.

 

Torstai 24.12.1953, 0 astetta, pilvistä

Heräsin melko myöhään. Ilkka ja isä olivat kaupassa. Isän Viljo-veli oli pannut lahjansa väärään Puistolan bussiin. Kun väärinkäsitys selvisi, kävimme Ilkan kanssa hakemassa lahjat. Vein naapuriin Aallolle lahjan. Illalla klo 16 aloimme syödä jouluateriaa. Hieman jälkeen klo 19 saapui joulupukki. Sain ”diivakassin” ym. Valvoimme Ilkan kanssa yli puoliyön. Kirjoitin nämä rivit eteisessä ennen lähtöäni yläkertaan nukkumaan.

Perjantai 24.12.1954, +3 astetta, pilvistä, lumisadetta

Iltapäivällä pelasimme poikien kanssa meidän pihallamme jääpalloa. Liiterin ikkuna meni rikki. Naapuri jäi tiellemme kiinni autollaan. Veimme hiekkaa pyörien alle.

Sitten pystytettiin ja koristeltiin joulukuusi. Hopealangat tulivat säteittäin huipulla olevasta tähdestä. Jouluruokailu alkoi klo 17. Joulupukki tuli klo 19:15 ja jätti osan lahjoista jaettavaksemme. Sain M-M-M-kirjan, paidan, lippalakin, päiväkirjan, allakan, ruotsalais-suomalaisen sanakirjan, tammipelin, makeisia, seinäpäivyrin, kalsonkeja, sukat ym. Pikku Laura (1 vuosi) piti erityisesti uudesta käsilaukustaan. Hän sai myös paljon vaatteita.

Illalla pelasimme Peter Pan -peliä. Olimme isän ja Ilkan kanssa katsomassa, oliko yksin asuva kirjailijatuttumme Otto Varhia kotona. Ei ollut.

Ilkka tuli alakertaan nukkumaan. Illalla luin vielä kauan M-M-M-kirjaa, Sotasokeiden joulua, Ilkan Kolumbus-kirjaa ym.

 

Tiistai 24.12.1957, +3 astetta, pilvistä

Kun tulin kaupungilta jouluostoksilta, kuusi oli jo nostettu sisään. Äiti touhusi täyttä päätä ruokien parissa. Jäin hetkeksi yläkertaan paketoimaan.  Panin paketteihin nimet vasta, kun ne oli vietävä pukin konttiin.

Ruokapöytä katettiin vanhojen tapojen mukaan. Myös ruokalajit olivat traditionaalisia: salaatti, paistikastike, lipeäkala ynnä riisipuuro sekahedelmäkeiton kera. Joukossa oli jokseenkin runsaasti särpimiä ynnä juomina kaljaa, simaa ja maitoa.

Joulupukki tuli hieman klo 19:n jälkeen.  Roolin oli ottanut isä. Jo yli kymmenen vuotta sitä ennen olimme ”turvautuneet vieraan apuun”.  Hieman lyhyen vierailun se pukki teki, mutta lahjoja tuli aivan loistavasti. Niiden jakamiseen meni melkein tunti. Arvokkaimpia lahjoja oli komea ULA-radio. Ihailimme sen äänen tasoa pitkin iltaa. Pikku Lauran (4 vuotta) lahjojen avaaminen vei enimmän huomion koko illan.

Illemmalla kuuntelin radiosta F. E. Sillanpään joulupakinan. Kauneimman joululaulun tittelin sai Karl Collanin Sylvian joululaulu.

Äiti ja Laura lähtivät ensimmäisenä nukkumaan. Ryhdyin pelaamaan Pekan kanssa erästä hänen joululahjapeliään.

 

Keskiviikko 24.12.1958, +1 aste, pilvistä

Olimme aamupäivällä Ilkan kanssa omilla teillämme kaupungilla jouluostoksilla. Kun saavuimme kotiin, kuusi oli jo nostettu sisään ja koristeltu. Ateriakin jo melkein odotti.  Sain pitää kiirettä paketoinnissa saadakseni lahjani pukin konttiin, ennen kuin naapurin Valto-pukki astui sisälle.  Joulu-ukko viipyi vain hetken ja jätti lahjat jaettaviksi.  Pikku Laura (5 vuotta) osoittautui erinomaiseksi jakajaksi. Hän selvitti nimet hienosti, vaikka niitä oli kirjoitettu kovinkin koukeroisin kirjaimin.

Kun lahjat oli jaettu, kävi ilmi, että ahkera lukija äiti oli saanut runsaan pinon kirjoja. Joukossa oli malmilaisen ystävän Aarne Laurilan Sillanpää-elämäkerta ja paljon muuta.

Lahjasaalis oli huikea. Myös kummitädit ja -sedät olivat muistaneet.

Iltamyöhällä tutkin mm. Puistolan kirjastonhoitajan Hilkan ja hänen Tapanilan kirjastoa hoitavan miehensä Teuvo Raskun omakustannekirjaa En voi… Se käsittelee aseista kieltäytymistä. En voi välttyä huomiolta, että keskellämme elää yhä ihmisiä, vaatimattomia mutta sitäkin syvällisempiä, joilla todella on jotain sanomista mutta joita ei ymmärretä paremmin kuin itse Ihmisen Poikaa aikoinaan. Sanalla sanoen tämä maailma on kaikkea muuta kuin valmis. Noin vakavissa mietteissä päättyy päiväkirjamerkintäni.

 Timo Uotila

12Seuraava Page 1 of 2

PÄÄKIRJOITUS

teija loponen

KULTTUURI

URHEILU

KUMPPANIT

UUSIMMAT UUTISET

© Copyright 2014 - Koillis-Helsingin Lähitieto. Toteutus Fiilispaja.