Tagi: Koronavirus
Neljäs koronarokote 60–69-vuotiaille
Neljännen koronarokotteen saavat nyt kaikki 60 vuotta täyttäneet. Rokotteen saa, kun kolmannesta rokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.Rokotukseen varataan aika. Rokotteen ottaminen...
Poikkeusoloja ei heti ymmärretty
Kiinasta peräisin oleva koronavirus Covid-19 leviää ympäri maailmaa kasvavalla vauhdilla ja on keskuudessamme. Helposti tarttuvan viruksen leviämistä voi hillitä tehokkaasti pitämällä kädet...
Ankeita aikoja
Viikossa maailma
on muuttunut rajusti. Koronavirus on saanut aikaan käsittämättömiä muutoksia
jokaisen arkeen. Reilun viikon aikana on lopetettu kaikki matkustelu, samoin kaikki
harrastustoiminta ja tapahtumat...
Auttavia tahoja
Koronavirus ja siihen liittyvät jatkuvasti muuttuvat määräykset aiheuttavat paljon epätietoisuutta. Apua on tarjolla niin senioreille kuin koululaisillekin.
Kaupunki lisää...
Koronavirusta vastaan kovat otteet
Koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn on nyt panostettu täysillä.
Tämän viikon lehden
painoon menon jälkeen astuivat illalla uudet määräykset voimaan.
Malmille koronaterveysasema
Koronavirustilanteen vuoksi Helsinki avaa Laakson terveysaseman lisäksi toisen koronaterveysaseman Malmille torstaina 19. maaliskuuta. Malmin terveysasema on kiinni keskiviikon 18. maaliskuuta, jotta tarvittavat...
Viikissä neljä luokkaa karanteenissa
Viime viikonlopun aikana koronavirustartunta todettiin Viikin Norssia käyvällä koululaisella.
Tartunnan
varmistuttua THL:n, HUSin ja Helsingin kaupungin asiantuntijat päättivät
asettaa Helsingin...