- Mistä saavutuksistasi kuluneella valtuustokaudella koet iloa?
- Mitä Koillis-Helsinkiä koskevia asioita olet ajanut?
- Mitä olisit tällä kaudella halunnut saavuttaa?
- Aiotko olla jälleen ehdolla, miksi?
Heimo Laaksonen, kok., Viikinmäki
- Koen iloa nuorten ja ikäihmisten liikuntaolosuhteiden parantumisesta Koillis-Helsingissä. On saatu tekonurmikenttiä lähellemme, olen edesauttanut alueemme urheiluseuroja saamaan lisäavustuksia, Urheiluhallit Oy:n hallituksessa saanut Malmin uimahallin laajennuksen maauimalan kera liikkeelle ja tuoreimpana kirsikkana kakun päälle Puistolan Liikuntapuistoon rakennetaan parhaillaan aloitteeni pohjalta asukkaita ja koululaisia palveleva lähiliikuntapaikka.
- Koillis-Helsinki on kotini. Olen patistanut Ylä – Malmin torin remonttia, saanut aikaiseksi myönteistä kehitystä koillisen sorakatujen kunnostamiseen, aloitteeni Puistolan vanhan kivikoulun saamisesta asukaskäyttöön tuotti tiloihin päiväkoti Touhulan ja aloitteeni Malmin asukastalon päiväkeskuksen toiminnan jatkamisesta tuotti myönteisen vastauksen. Tässä oli muutama.
- Poliittiseen päätöksentekoon kuuluvat myös tappiot. Näitäkin on tullut, erityisesti harmittaa Koillis-Helsingille tärkeät asiat, jotka eivät ole toteutuneet. Tietty Malmin lentokentän tuhoaminen vastoin asukkaiden enemmistön kantaa on ollut masentavaa, mutta toivotaan kevään vaaleista tulevan malmimyönteisen, jossa saataisiin valtuustoon enemmistö, joka päättäisi rakentamisen ja lentämisen yhteensovittamisesta.
- Olen ehdolla huhtikuun kuntavaaleissa. Jos äänestäjät suo, niin voin jatkossa hyödyntää entistä kokeneempana Koillis-Helsingin hyväksi karttunutta kokemustani ja osaamistani päätöksenteossa. Sydämeni sykkii Koillis-Helsingin puolesta.
Kauko Koskinen, kok. Tapaninvainio
- En osaa nimetä mitään erillistä saavutusta. Eikä siellä kukaan yksin saa merkittävää aikaan. Valtuustotyö on yhteispeliä ja se edellyttää valtuustoryhmien yhteistyötä. Kaupunginvaltuutettuja on yhteensä 85, joten enemmistön saavuttaminen edellyttää vähintään 43 kannattajaa hankkeelle. Kokoomuksen ryhmässä on 24 jäsentä.
- Tein valtuustoaloitteita muun muassa Koillis-Helsingin sorateiden päällystämisestä ja Malmin lentoaseman toiminnan jatkumisesta. Nyt näyttää siltä, että sorateiden päällystäminen jatkuu aikaisempaa aktiivisemmin. Lentoaseman kohtalo sen sijaan on jälleen kerran vaakalaudalla. Olen myös soittamalla suoraan kaupungin työntekijöille edistänyt Malmintorin vesialtaan korjaamista ja erilaisia asfalttikorjauksia ja pysäköintipaikkojen lisäyksiä.
- Kuten edellä totesin yksin ei voi suuria saavuttaa. Politiikka on yhteispeliä. Viitaten aikaisempaan totean, että olisin halunnut myönteisen päätöksen Malmin lentoaseman säilyttämiseksi. Se on järkevä ratkaisu Helsingin tulevaisuuden kannalta. Nyt vaikuttaa siltä, että rakentajien intressit voittavat kentän kulttuuriarvot.
- Todettakoon, että olen valtuustourallani tehnyt 145 valtuustoaloitetta ja suuren määrän hyväksyttyjä toivomusponsia.
- En aio enää olla ehdolla. Kyllä 26 vuotta valtuustotyötä saa riittää.