Malmin lentoaseman viimeinen valtiopäivä

Viimeinen ryhmäkuva otettiin iltapäivällä. KARI KETOLA

Vuoden 2016 viimeisenä päivänä Malmilla kirjoitettiin Suomen historiaa, kun valtio-omisteinen Finavia vetäytyi Malmin lentoasemalta. Niin lentokoneet kuin kaupunkilaisten tunteet lensivät maan ja taivaan välillä, kun porukkaa saapui pitkin päivää lentoasemalle kokemaan sen viimeisiä hetkiä ennen korpikentäksi siirtymistä.

Monet kertoivat toisilleen lentokentästä kertyneitä muistoja. Moni oli ihan sanaton, sillä päivä oli myös täynnä surun kyyneleitä. Lennonjohtotornin sulkemisessa ei nähty mitään järkeä.

Tuskin koskaan on kiitotiellä ollut niin tungosta uuden vuoden aattona kuin viime lauantaina. Lennonjohtotorni avautui kello 10 ja päivän aikana lento-operaatioita tuli lopulta kaikkiaan 180. Välillä koneet joutuivat jopa jonottamaan lentovuoroaan. Kenttä olikin uudenvuodenaattona Suomen vilkkain.

Lähempänä yhtä lentoaseman aula alkoi olla jo täynnä väkeä. TEIJA LOPONEN
Lähempänä yhtä lentoaseman aula alkoi olla jo täynnä väkeä. TEIJA LOPONEN
Lennonjohtotornin sääteknikko Janne Lehkosta (vas.) harmitti työyhteisön hajoaminen ja oman työn siirtyminen Helsinki-Vantaalle. Vieressä työtoveri Maria Holmberg ja viimeisen lennon tehnyt Mikko Sinervä. PIRJO PIHLAJAMAA
Lennonjohtotornin sääteknikko Janne Lehkosta (vas.) harmitti työyhteisön hajoaminen ja oman työn siirtyminen Helsinki-Vantaalle. Vieressä työtoveri Maria Holmberg ja viimeisen lennon tehnyt Mikko Sinervä.
PIRJO PIHLAJAMAA

Päivään liittyi myös toivoa, sillä korpikentäksi muuttuvalla lentokentällä saa lentää ainakin seuraavat kolme vuotta. Sen takaa Malmin lentokenttäyhdistyksen ja Helsingin kaupungin yhteistyönä tehty 3-vuotinen sopimus. Ilmassa oli toivoa, että kenties sopimus saa jatkoa, jos asuntorakentamisaikeet viivästyvät.

Viimeinen lento laskeutui Malmin kentälle tasan kello 17.00. Kone oli lentokoulu BF-lennon omistama Cessna 152 OH-CRA. Pilotin paikkaa piti Mikko Sinervä vierellään lennonneuvonnan eli briefingin pitkäaikainen työmyyrä, lennonvalvoja Maria Holmberg. Hän dokumentoi tietojärjestelmiin viimeisen lento-operaation, jolle annettiin englannin kielellä nimi Last flight operation.

– Päätin jo kauan sitten, että haluan lentää viiimeistä konetta, joka tulee Malmille laskuun. Sitä varten olin käynyt uusimassa yölentolupani, sillä ilman sitä ei pimeällä saa lentää, Mikko Sinervä kertoo.

Lennonjohtotornissa hän kysyi Maria Holmbergilta, haluaisiko uusiin työtehtäviin pian siirtyvä lennonvalvoja tulla mukaan viimeiselle lennolle.

– Eipä tarvinnut kauaa miettiä vastausta. Itse lennolla emme juuri puhuneet mitään, ihailimme vain öistä kaupunkia, Maria Holmberg kertaa.

Hänen kasvonsa ovat tulleet tutuiksi lentäjille, kun he ovat kaivanneet neuvontatiskillä säätietoja, apua lentosuunnitelmien tekoon ja ohjeita esimerkiksi lentoreitillä olevien kenttien tilanteesta.

Vielä aamulla Holmberg oli miettinyt, voiko tulla töihin ollenkaan, sillä rakkaaksi muodostuneen työpaikan lakkautus sattui niin, että kyyneleet olivat herkässä jo aamusta.

Onnekseen hän tuli, sillä päivästä jäi lämpimiä muistoja, kun ihmiset halusivat tulla kertomaan hänelle huippuhetkistään Malmilla.

Erityisesti mieleen jäi sympaattinen mies, joka paljasti olleensa paikalla myös Malmin lentokentän avajaisissa vuonna 1938.

– Yhtäkkiä hän totesi, että nyt täytyy lähteä, kun tämä Malmin kohtalo alkoi niin itkettää.

Pirjo Pihlajamaa

Malmin lentoaseman päällikkö Petteri Junnon aikakausi vaihtuu Malmin lentokenttäyhdistyksen aikakauteen, jonka puheenjohtaja on kuvan Niko Lamberg. PIRJO PIHLAJAMAA
Malmin lentoaseman päällikkö Petteri Junnon aikakausi vaihtuu Malmin lentokenttäyhdistyksen aikakauteen, jonka puheenjohtaja on kuvan Niko Lamberg.
PIRJO PIHLAJAMAA
Edellinen artikkeliMalmin kirjasto kiinni kolmeksi kuukaudeksi
Seuraava artikkeliTässäkö tuleva Pukinmäki?