Malmin kirjasto kiinni kolmeksi kuukaudeksi

malmin kirjasto
Tämä näkymä tulee muuttumaan eniten. Kiinteät kirjastovirkailijoiden pöydät laidasta ja keskeltä poistuvat remontissa.

Malmin kirjasto suljetaan remontin ajaksi tammikuun puolivälistä lähtien. Osastojen paikkoja siirretään, itsepalvelualue kasvaa ja nuoret saavat oman hengailualueen. Lasten alueelle tulee minikokoinen amfiteatteri vaikkapa satutunteja varten.

-Haluaisin, että suoraan ovelta avautuisi avara näkymä ja turhat pujottelut jäisivät unholaan. Siksi kaikki asiakaspalvelukoneet työskentelyhuoneita lukuun ottamatta siirretään samalle alueelle ja infopiste tulee siihen lähelle. Siten avun saaminen tarvittaessa on nopeampaa ja helpompaa, kertoo kirjaston johtaja Kristiina Vattulainen.

Nyt tehtävää uudistusta on suunniteltu yhdessä asukkaiden kanssa. He ovat saaneet kertoa toiveitaan osastojen sijoittelun suhteen.

Uudistuksessa muun muassa palvelualue saa uuden muodon ja kirjastoon lisätään pöytiä, joissa on sähköpistokkeet omien laitteiden käyttöä ja työskentelyä varten.

–Remontissa pyrimme parantamaan näkymiä puistoon sekä rauhoittamaan kirjaston äänimaisemaa akustisin seinäkkein ja valaisimin. Lehtialueelle luodaan hiljaisempi tila ikkunaseinälle. Paperisia lehtiä on jatkossakin saatavilla, vaikka suosittelemme lehtien lukua myös tableteilla. Samaten asiakkaiden toiveiden mukaisesti tuomme kirjastoon sekä nuorten puolelle, että entisen musiikkiosaston tilalle pitkät työskentelypöydät helpottamaan opiskelua ja työskentelyä kirjastossa. Myös lasten puolelle tulee pitkä pöytä ja penkit vaikkapa askartelutuokioita varten, kertoo Kristiina Vattulainen.

Osa kirjaston linoleumilattiasta puretaan ja korvataan kokolattiamatolla, joka sekin hiljentää kirjaston äänimaailmaa. Lapsia ja pyörätuoliasiakkaita varten tulee ulko-oven lähistölle matalammalla sijaitseva itsepalveluautomaatti. Kirjastoon tulee uusia huonekaluja, muun muassa mukavia tuoleja, ja vastaavasti muutamista korkeista hyllyistä tullaan luopumaan.

Niin sanottu akvaariotila säilyy ja siellä järjestetään jatkossakin lasten tapahtumia, kirjailijavierailuja, neulekahvilaa ja muita kaikille avoimia tilaisuuksia.

-Erilaisten lapsille suunnattujen tapahtumien määrä tulee vain kasvamaan, sillä kirjasto tulee jatkossa tekemään yhteistyötä myös varhaiskasvatusviraston kanssa. Se siis tuo tänne lisää päiväkotiryhmiä. Opetusviraston kanssa kirjavinkkauksia on järjestetty jo vuosia.

Kirjaston sisätilojen uudistusta harkittiin jo neljä vuotta sitten. Nyt uudistus on toteutettava, sillä itsepalvelulle on löydyttävä tilaa. Sitä saadaan nyt poistuvien kiinteiden virkailijapöytien kohdalta. Osa tulevan projektin rahoituksesta tulee Lähiörahastolta.

Remontin aikana Malmin kirjastosta lainatulla aineistolla on tavallista pidempi laina-aika.

Asiakkaiden tekemät aineistovaraukset siirretään Oulunkylän kirjastoon. Noutopaikan voi vaihtaa jo ennakkoon Helmet.fi:n omissa tiedoissa tai pyytää siihen apua kirjastosta.

Remontin ajan, 18.1. lähtien,  tulee kirjastoauto pysähtymään Malmintalon edessä keskiviikkoisin kello 14.50-15.20. Myös sen voi valita varausten noutopaikaksi Helmet.fi:n omissa tiedoissa. Noutopaikka on tällöin Helsingin kirjastoauto ja pysäkkipaikka Malmi.

Myös lähellä sijaitsevat Puistolan, Pukinmäen, Suutarilan, Tapanilan, Tapulikaupungin sekä Viikin kirjastot palvelevat malmilaisia remontin ajan.

Malmin kirjasto on suljettu 16.1. – 17.4.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliYhtä juhlaa?
Seuraava artikkeliMalmin lentoaseman viimeinen valtiopäivä