Tämä on viideskymmenes Malmin tornista -kolumni. Juhlan kunniaksi on syytä palata perusasioiden äärelle.
Helsingin kaupunki on päättänyt vaarantamiskiellosta ja keskeneräisistä oikeusprosesseista huolimatta käynnistää esirakentamistyöt Malmin lentokentällä. Työstä kertovat paikalle tuodut kaivinkoneet sekä infotaulut. Hankkeen tunnukseksi kaupunki on keksinyt sloganin ”Malmia et muualta löydä”. Kerrankin kenttää koskeva viestintä osuu kohdalleen.
Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä selvemmin paljastuvat Malmin lentoaseman vaikeasti korvattavat arvot ja samalla massiivisen asuntorakentamisen ongelmat.
Malmia vastaavaa lentoasemaa liikenneilmailun varhaisilta vuosilta ei maailmalta juuri löydä. Euroopan kulttuuriperintöjärjestön edustajat ovatkin esittäneet, että Helsingin tulisi säilyttää kenttäkokonaisuus ja hakea kesäolympialaisia 1940 varten rakennetulle arkkitehtuurikokonaisuudelle UNESCOn maailmanperintöstatus. Malmi on tuon kokonaisuuden olennainen ja omaleimainen osa. Kaupungin päättäjät eivät ole reagoineet ehdotukseen.
Ilmailu elää tällä hetkellä keskellä kriisejä, mutta samalla voimakkaan kehityksen aikaa. Sähköinen teknologia, bio- ja synteettiset polttoaineet sekä mahdollisesti vetyenergia ovat kiivaan kehitystyön kohteina. On lyhytnäköistä, että tässä historiallisessa vaiheessa Helsinki ja Suomi luopuvat omasta ilmailun piilaaksostaan. Vaativan ammattikoulutuksen, aktiivisen harrastamisen ja tulevaisuuden teknologian ilmailuyhteisön syntyminen Malmin tilalle jäänee haaveeksi.
Lentokentän biotooppi on paljastunut poikkeuksellisen arvokkaaksi. Suljettuja sotilassaaria ja harvoja luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta Malmin kaltaista suurta luonnonniittyä ei Helsingistä löydy. Tunnettu tapanilalainen luontoaktiivi Ilkka Lyytikäinen vetosikin taannoin Malmin puolesta ja vaati ponnekkaasti, että ”luontokato Helsingin arvokkaimmalla niityllä on estettävä” (HS 26.7.22).
Yhtä asiaa Malmilta on kuitenkin turha etsiä. Varsinaiselta lentokenttäalueelta ei löydy kunnollista rakennusmaata. Tehdystä selvityksistä on käynyt vääjäämättä ilmi, että mittavien pohjavesien hallitsemalle savipatjalle rakentaminen tulee olemaan sekä hintavaa että vaikeaa. Ja kuka haluaa asua hävitetyn kulttuuri- ja luontokohteen alueella? Ovatko edes grynderit kiinnostuneita investoimaan riskialttiiseen kohteeseen?
Kaupungin päättäjien on hyvä muistaa, että aikoinaan Malmin lentokentän paikka valittiin, koska valmistelukomitean (1934) mukaan alueelle ”otaksuttavasti ei voida saada syntymään mitään parempaa esikaupunkiasutusta”. Jo tuolloin nähtiin, että Tattarinsuon vetiset savipellot ovat arvokkaampia muussa kuin asuntokäytössä.
Raine Haikarainen
