Suomen tähän mennessä eniten kannatusta saavuttaneessa eli yli 13 000 asukkaan allekirjoittamassa kuntalaisaloitteessa pyydetään, että Malmin lentoasema säilyisi ilmailukäytössä riippumatta valtion toimista.
Kaupunginhallituksen jäsenille oli viime viikon kokoukseen tuotu virkamiestyönä valmisteltu esitys, jossa kehotetaan valtuustoa lopettamaan kuntalaisaloitteen käsittely.
Kaupunginhallituksen kokouksessa RKP:n jäsen Marcus Rantala teki suutarilalaisen Terhi Peltokorven (kesk.) kannattamana vastaehdotuksen, jossa haluttiin, että kaupunginhallitus vastaisi kuntalaisten esittämiin faktoihin ja näkemyksiin ennen asian viemistä valtuustoon.
Vastaehdotuksessa haluttiin myös kaupunginhallituksen ottavan huomioon Europa Nostra –järjestön tuore listaus, jossa Malmin lentoasema on yksi Euroopan seitsemästä uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta.
Lisäksi haluttiin huomioida uunituore Newsbrokers Oy:n tekemä selvitys Malmin lentokentän kehittämisestä bisnes- ja yrityspuistoksi ja 10 000-15 000 asukkaan alueeksi.
Selvityksiä, kartoituksia ja päivityksiä toivottiin myös korvaavasta yleisilmailukentästä, luonto- ja virkistysarvoista, kenttäalueen hybridimallista sekä vanhentuneesta lentomelututkimuksesta.
Ehdotus kaatui äänin 5-10. Peltokorven ja Rantalan kannalle äänestyksessä asettuivat Nina Huru (ps.), Laura Rissanen (kok.) ja Ulla-Marja Urho (kok.).
Vastaehdotus kaatui jäsenten Jorma Bergholm (sd.), Veronika Honkasalo (vas.), Lasse Männistö (kok.), Arja Karhuvaara (kok.), Otso Kivekäs (vihr.), Silvia Modig (vas.), Hannu Oskala (vihr.), Osku Pajamäki (sd.), Tuomas Rantanen (vihr.) ja Mirka Vainikka (sd.) ääniin.
Jäsen Nina Huru teki vielä vastaehdotuksen, jota ei kannatettu ollenkaan. Siinä pyydettiin toimimaan kentän suhteen kansalaisaloitteen esittämällä tavalla.
Valtuustolle lähtee monisivuinen esitys, joka perustelee vuolaasti Malmin lentokentän rakentamisen ja sen pohjaksi jo tehdyn kaavarungon oikeutusta.
Vastauksessa todetaan heti alkajaisiksi, että ”Malmin lentokentän alueesta suunnitellaan koko koillista Helsinkiä yhdistävä ja aluetta vahvistava kaupunkirakenteen nivel, jonka ensisijainen kaupunkirakenteellinen tavoite on liittää Malmin lentokentän alue tiiviisti ympäröiviin alueisiin – Malmin keskustaan, Jakomäkeen, Tattarisuohon, Kivikon ulkoilupuistoon ja edelleen Viikki-Kivikon vihersormeen, Kontulaan, Viikkiin, Pukinmäkeen ja Tapanilaan.”
Pirjo Pihlajamaa