
Kaunis, historiallinen kävelytie, Maamiehenpolku katkeaa nyt rivitaloyhtiön pihalle rakennettuun leikkikenttään.
-Maamiehentien kävelytie päättyy Sepeteuksentien loppuun. Tie on jatkunut kävelytienä kohti Aurinkomäentietä ja hevostalleja. Nyt tie on poikki, hämmästelee puistolainen Hilkka Saarinen.
Samaa hämmästelee kaupunkisuunnitteluvirastossa Juha Ruonala, joka on tehnyt asiasta selvityspyynnön rakennusvalvontavirastoon.
-Itse en osaa ottaa asiaan kantaa, mutta näyttäisi siltä, että kaavassa tontille olisi merkitty tierasite ja silloinhan raittia ei voi laittaa poikki leikkipaikan vuoksi. Mutta asia on nyt tosiaan selvittelyssä ja ensi vuoden puolella siihen saadaan selvyys, Ruonala lupailee.
-Leikkipaikka on ongelma, koska kaupungin järjestyssääntöjen mukaan koiranomistajat eivät saa mennä koiran kanssa leikkialueelle, eli edes kävellä leikkialueen läpi. Silti yleiskaavassa Aurinkomäen viheralue on kytketty Maamiehentien polun ja metsikön ulkoilureitiksi, harmittelee Saarinen.
Teija Loponen