Hyvää joulua!

Teija Loponen joulu

Hyvän joulun toivottaminen on vuosisatoja vanha tapa. Sana hyvä tarkoittaa positiivista, laadukasta ja hyvälaatuista. Hyvällä joululla on haluttu toivottaa samanaikaisesti rauhallisia ja turvallisia pyhäpäiviä, sekä terveyttä ja yltäkylläisyyttä, eli runsaasti ruokaa ja juomaa joulunajalle. Toivotuksella on samalla toivottu sitä samaa itselle. Samoin lahjoja antamalla toivottiin lunastettavan itsellekin hyvä joulu. Näitä ihan samoja asioita, turvallisuutta, rauhallisuutta, terveyttä sekä kunkin oman maun mukaista jouluruokaa toivomme riittävän jokaiselle lukijallemme. Mikään niistä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaikka niin toivoisi.

Tämänhetkisillä ennusteilla joulusta tulee musta. Luvatut vesi- tai räntäsateet vievät sen pienenkin valkoisen riitteen, joka on nurmikoilla tai hiekkakentillä muutaman päivän viipyillyt. Tuota lumettomuudesta johtuvaa valkeuden puuttumista on monilla parvekkeilla ja pihoilla paikattu erilaisin valoin. On hauska katsella lämpimän värisiä valoketjuja, joita on kiedottu puihin ja pensaisiin sekä ripustettu parvekkeille. Ne luovat valoisuutta ja tunnelmaa. Jouluna on loppujen lopuksi pitkälti kyse oikeanlaisesta tunnelmasta. Se syntyy mukavasta yhdessäolosta sekä toisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen panostamisesta. Joulun ydin on toki syvemmällä, mutta sen, miten joulun sanomaa haluaa omassa joulussaan elää ja tuoda esille päättää jokainen itse.

Tämä poikkeuksellisesti näin lauantaina ilmestyvä lehti on Lähitiedon joulunumero. Sen myötä me, kuten monet ilmoittajammekin, haluamme toivottaa lukijoillemme oikein hyvää joulua. Ensi keskiviikkona, aivan aaton alla, ei lehtemme ilmesty. Ensi viikolla kokoamme jo vuoden viimeisellä viikolla ilmestyvää lehteä. Tähän joulunumeroon olemme keränneet jouluisempia aiheita sekä menneiden joulujen muistelua. Joulun viettoon liittyykin usein vanhojen aikojen muistelu, joten sitä tarjoamme nyt niin Hemppa Kaukolinnan kirjoittamassa Tauno Mäkeläisestä kertovassa haastattelussa kuin Timo Uotilan Puistolan muisteluissa. Kiitokset heille näistä jutuista! Ja koska ensi viikolla lehti ei ilmesty, haluan jo nyt toivottaa teille kaikille todella hyvää joulua sekä lämmintä joulumieltä jokaiselle!

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliUlkoilureitin katkaisu hämmentää
Seuraava artikkeliJohanniitat auttoi Malmin alueen lapsiperheitä