Tagi: kaupunginsuunnitteluvirasto

Ensin rakennetaan Malmin lentokenttä ja Viikintien reunat

Yleiskaavan toteuttamisohjelman luonnosta on jalostettu nostamalla esiin viisitoista aluetta, jotka esitetään rakennettavaksi ensimmäisen joukossa. Koillis-Helsingistä listalle on nostettu kaksi paikkaa. Ne ovat kolmeen rakentamisalueeseen jaettu...

Nuoret arvioivat tulevaisuuden Jakomäkeä

Viisi arkkitehtitoimistoa kisaa parhaillaan siitä, miltä Jakomäen keskiosa voisi tulevaisuudessa näyttää. Kilpailutyöt ovat kaikkien kommentoitavina Jakomäen kirjastossa ja nuorisotalolla tämän viikon torstaihin asti ja...

Puusta imagoa Pukinmäkeen

Radanvarsialueen sekavuudesta ja kaavoittamisen tarpeesta on puhuttu Pukinmäen asukasilloissa vuodesta toiseen, mutta vasta nyt tilannetta yritetään ratkoa uudistamalla asemakaavaa. Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Joakim Kettusella...

Esitys muuttaa pikkukoulu pika pikaa asunnoiksi kaatui

Veljestenpiha 7:n tyhjän puukoulurakennuksen eli pikkukoulun pikamuutos kääntyi kaupunkisuunnittelulautakunnan täpärässä äänestyksessä päälaelleen toissa tiistaina. Lautakunta päätti hylätä jo kertaalleen pöydälle jättämänsä asuntoesityksen äänin 5-4. Helsingin...

Malmin kentästä esirakentamissuunnitelma

Yleiskaavapäällikkö päätti päivää ennen yleiskaavan hyväksymistä tehdä tilauksen Malmin lentokenttäalueen esirakentamissuunnitelmasta. Tilaus tehtiin Destia Oy:ltä, jonka kanssa kaupunkisuunnitteluvirastolla on puitesopimus geotekniikasta. Destia tuntee alueen maaperäolosuhteet...

Tapanila-Seura haluaa säilyttää 100-vuotiaan koulun kyläläisten käytössä

Tapanila-Seura kertoo kannanotossaan, että Tapanila on vanha kaupunginosa, jossa on ollut monipuolinen kaupunkirakenne. -Vaikka muutos on väistämätöntä, haluaisimme säilyttää kaupunginosan monipuolisuuden. Uusimmat kaavahankkeet ovat johtamassa...

Asteritielle suunnitteilla kerrostalo : Arvokkaan puun juuristokin rauhoitettu

Pukinmäen keskustassa Pukinmäenkaaren ja junaradan kulmauksessa sijaitsevan Asteritie 1 ja 3 tonteille on tekeillä asemakaavan muutos. Uusi kaava mahdollistaisi kahden erillispientalotontin yhdistämisen ja 2-5...

Fallkullan kartanoalueen tulevaisuutta selvitetään

Kaupunkisuunnitteluvirasto on teettämässä selvityksen Fallkullan tilakokonaisuuden ympäristöhistoriasta. Konsulttisopimus päätettiin tehdä MA-arkkitehdit Oy:n kanssa siten, että toimeksiannon kokonaiskustannukset eivät saa ylittää 30 752,00 euroa arvonlisäveroineen ja...

Ulkoilureitin katkaisu hämmentää

Kaunis, historiallinen kävelytie, Maamiehenpolku katkeaa nyt rivitaloyhtiön pihalle rakennettuun leikkikenttään. -Maamiehentien kävelytie päättyy Sepeteuksentien loppuun. Tie on jatkunut kävelytienä kohti Aurinkomäentietä ja hevostalleja. Nyt tie...

Lentokentän kaavaraami julkistettiin

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto esitteli Malmin lentokentän alueen rakentamiseen tähtäävän kaavan raameja Vilppulantiellä Stadin ammattiopiston tiloissa viikko sitten keskiviikkona. Kaavoittajat lähtevät siitä, että lentotoiminta Malmilla loppuu...

Asukkaat rakensivat monta lentokenttää

Kaupunkilaiset saivat hypätä arkkitehdin saappaisiin ja suunnitella Malmin lentokentän tilalle uuden kaupunginosan. Asukkaiden aivoriihissä syntyi kahdessa illassa toistakymmentä eri näkemystä siitä, miltä lentokentällä näyttää...

Kiilassa ihmetytti päivähoidon ja koulun puute

Fallkullaan on syntymässä uusi kerrostalojen keskittymä, Tapanilan palveluihin tukeutuva Fallkullan Kiila. Suunnitelman mukaan nyt joutomaana radan itäpuolella olevaan Kiilaan on tulossa 4-8-kerroksisia taloja 900-1 200...

Yleiskaavan luonnos tarttuu myös lentokenttää ympäröiviin maihin

Tämän viikon torstaina tulee julki luonnos uudesta yleiskaavasta, jota ensimmäisenä pääsee pähkäilemään Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta ensi tiistaina. Koko kaupungin lailla myös Koillis-Helsingin maat ja...