Ehdolla uusi operaattori Finavian jälkeen: Malmin lentotoiminnalle jatkoaika?

go aviation
Liikelentotoiminta Malmilta käsin koetaan yhä kiinnostavaksi. KUVA NIILO KOTKASLAHTI

Pasi Siimeksen johtama Aviastar Flight Training Oy on ilmoittanut Helsingin kaupungille olevansa halukas jatkamaan Malmin lentokenttäoperaattorina Finavian vetäytyessä.
 
Pasi Siimes katsoo, että liikeilmailijat arvostavat erityisesti nopeaa maaoperaatiota ja keskustasijainteja. Siksi Helsingin ainoa lentoasema Malmilla on syytä pitää toiminnassa niin pitkään kuin mahdollista.

-Valtion tahojen operaatiot edustavat noin 18:aa prosenttia lentokentän kokonaiskäytöstä. Liikeilmailua Malmilla on noin 40 % ja yleisilmailua 14. Kun otetaan vielä huomioon, että Suomen ja Venäjän välisestä lentoliikenteestä peräti 22 prosenttia on liikeilmailua, on selvää, että kysyntää tällekin lentokentälle jatkossakin riittää. Laskelmieni mukaan toiminta olisi kannattavaa, totesi Pasi Siimes järjestämässään tiedotustilaisuudessa Malmin lentoasemalla.

Jos yleiskaavaehdotus hyväksytään sellaisenaan ensi vuonna, on Siimeksen mukaan kentälle suunnitellut asuntorakentamishankkeet mahdollista toteuttaa siten, että varsinainen kenttäalue tarvitaan rakennuskäyttöön vasta vuoden 2025 tienoilla. Lähes kymmenen vuoden toimintajakso mahdollistaa järkevän toiminnan suhteessa panostuksiin.

-Nythän kenttää ei ole edes markkinoitu kansainvälisesti, joten kunnon markkinointi ja houkuttelevien palvelupakettien tarjoaminen lisäisi entisestään kentän käyttöä, Siimes huomauttaa.

Järkevä kasvu liikeilmailun suhteen vaatii investointeja, joista tärkein on mittarilähestymisjärjestelmä. Satelliittinavigointi mahdollistaa tämän toteuttamisen menetelmä- ja dokumentaatioprojektilla järkevin kustannuksin.

-Vilkkaaseen kesäaikaan kentällä voisi olla toimiva lennonjohto ja hiljaisemmalla talvikaudella sekä iltaisin vain lennonvarmistus. 
Siimeksen tarkoituksena on myös avata Malmia entistä avoimemmin kaupunkilaisille.

Virkistystoiminnan laajentuminen ja erilaiset yleisötapahtumat istuvat Malmille mainiosti. Helsinki on ja haluaa olla tapahtumakaupunki. Ei suuria ulkoilmakonsertteja tarvitse viedä Hämeenlinnaan, kyllä esimerkiksi AC/DC:n 120 000 kuulijaa olisivat tännekin mahtuneet ja tässä on lisäksi rautatieasema jopa kävelymatkan päässä, hehkuttaa Siimes.

Aviastar ei ole vielä käynyt virallisia neuvotteluja kaupungin, eikä lennonjohtopalveluita monopoliasemassa tarjoavan Finavian kanssa. Aviastar kokee olevansa valmis aloittamaan lentokenttäoperaattorina viimeistään ensi syksynä, mahdollisesti jo keväällä.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliOnnellista kansaa
Seuraava artikkeliPäätöserä koitui Erän kohtaloksi