Onnellista kansaa

Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlissa oli mukana sadoittain suomalaisia, jotka kokevat itsensä onnellisiksi. Ja syystä. Kaikesta työttömyydestä ja taloudellisesta ahdingosta huolimatta meillä on asiat hyvin. Meillä on itsenäinen maa, kaikille avoin ja maksuton koululaitos, ilmainen perusterveydenhuolto, lapsen saaville äitiyspakkaus auttamaan alkuun ja monenlaista muuta tukea. Hyvin monissa muissa maissa ei näitä meidän itsestäänselvyyksiämme tunneta lainkaan. Esimerkiksi maksuton lämmin kouluruoka herättää ihmetystä monissa sivistysvaltioissakin. Valtiollisissa itsenäisyyspäivän juhlissa oli mukana lukuisia veteraaneja, jotka ovat saaneet kokea pitkän elämän monenlaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Heitä ei katkeruus piinaa. Monesti juuri eniten vaikeuksia kokeneet osaavat arvostaa elämäänsä ja sen valoisia puolia.

Yksi Presidentinlinnan juhlissa mukana olleista kutsuvieraista oli pukinmäkeläinen Lauri Pätäri. Sain käydä tapaamassa häntä viime perjantaina ja tämän veteraanin haastatteleminen teki minuun suuren vaikutuksen. Sodat kokenut ja panssarilaivan uppoamisesta pelastunut ylimatruusi ei ole antanut menneiden musertaa itseään, vaan katsoo elämää valoisasti ja arvostavasti. Murhe on luonnollisesti mielessä hänen muistellessaan panssarilaiva Ilmarisen mukana hukkuneita tovereitaan ja niitä kohtalonhetkiä, jolloin omankin elämän jatkuminen oli hiuskarvan varassa. Silti myös iloiset ja hauskat hetket laivaston ajoilta ja myöhemmästä työelämästä pulppuavat pintaan. Elämään myönteisesti suhtautuminen parantaa elämänlaatua. Siinä on meillä nuoremmilla oppimista.

Joulun alla järjestetään päivittäin myyjäisiä, konsertteja ja muita tapahtumia, joilla kerätään varoja muun muassa hyväntekeväisyyteen. Mitkään tapahtumat eivät synny itsestään, vaan ne vaativat ihmisiä ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita. Palkkaa nämä vapaaehtoiset puuhanaiset- ja miehet eivät saa, korkeintaan kiitoksen sanan joltain osallistujalta. Monesti he itse kokevat parhaaksi kiitokseksi sen, että yleisö saapuu paikalle ja tuntuu nauttivan tilaisuudesta. Se riittää tekemään onnelliseksi. Hyvien töiden tekemiseen on etenkin joulun lähestyessä paljon mahdollisuuksia. Onnen avaimet ovat siis kaikkien käsillä.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliItsenäisyyspäivänä liput salkoon ja juhlimaan
Seuraava artikkeliEhdolla uusi operaattori Finavian jälkeen: Malmin lentotoiminnalle jatkoaika?