Esperi Care piti infoillan Uimarannantien rakentamissuunnitelmista torstaina. Tarkoitus on, että Esperi Carelle tulee 15-paikkainen asuntola, jossa yhtiö hoitaa mielenterveyspotilaita. Loppuosa hehtaaritontista aiotaan lohkaista kahdelle kerrostalolle.
Esperi Carelle tuleva asuntolan rakennuttajana toimiii Avain-konserniyhtiöön kuuluva Avain Palveluasunnot Oy.
Kerrostalot rakennuttaa saman yhtiön Avain Rakennuttaja Oy. Kerrostaloja ei voi tehdä, ennen kuin tontille on saatu asemakaavamuutos, joka sallii asuinrakentamisen. Asuntolan teon kaava jo sallii. Sitä voi alkaa rakentaa heti, kun rakennuslupa on tullut. Nyt on olemassa hankesopimus ja tontti on varattu maaliskuun loppuun asti rakennusluvan hakemista varten.
Asumisoikeus- ja vuokrakerrostalojen rakentaminen on alustavasti ajoitettu vuosille 2016-2017. Hoivakodin rakentaminen reilun kolmen tuhannen neliömetrin kokoiselle alalle on tarkoitus aloittaa ensi keväänä. Avajaiset siintävät kevätkesässä 2017.
Pukinmäen peruskoululla Esperi Caren aluepäällikkö Jouni Helén ja kiinteistöjohtaja Tomi Rosqvist kertoivat 15-paikkaisesta mielenterveysasuntolahankkeesta ja vastailivat parikymmenpäisen kuulijajoukon kysymyksiin.
Hoivapalveluja myyvä Esperi Care toimii 150 kunnassa. Sillä on 3 500 työntekijää ja 3 000 asiakasta.
Tapaninvainioon on tulossa tehostetun asumisen yksikkö, jossa on koko ajan työntekijä paikalla. Työntekijöitä on kymmenkunta. Asukkaat saavat liikkua vapaasti sisään ja ulos.
Esperi Care lähtee siitä, että mielenterveysasiakkaan hyväksi tehtävä työ on kuntouttavaa eli päämääränä on saada asiakas niin hyvään kuntoon, että hän voi muuttaa omaan asuntoon.
Ennen asukasiltaa oli aluepäällikkö saanut Tapaninvainiosta puhelinsoiton, jossa pelättiin asuntolan tuovan alueelle huumeita ja rikollisuutta. Miessoittajan mukaan näin on käynyt Ruusulankadulla ja Munkkisaaressa. Jouni Helénin mukaan Uimarannantien asuntolaa ei voi verrata niihin, sillä tulevaa yksikköä ei ole tarkoitettu päihteitä aktiivisesti käyttäville. Asiakkailla ei pääsääntöisesti ole huumetaustaa.
Helénin mukaan Tapaninvainion tilanne muistuttaa Turun Pamsion hanketta, jota paikalliset vastustivat voimakkaasti. Myös siellä mielenterveysasuntola oli tulossa tontille, jolle asukkaat olisivat halunneet päiväkodin. Tätä nykyä asukkaat ovat tyytyväisiä uuteen naapuriinsa.
Pukinmäen koululla puhutti erityisesti tilanne, jossa Esperi Caren rakennuttajakumppanina oleva Avain-konserni on nauttinut kyseenalaista julkisuutta. Konserni on hakenut rakennushankkeisiinsa valtiolta yleishyödylliseen rakentamiseen tarkoitettua tukea. Yksi tapaninvainiolaisasukas oli tarkistanut ennen tilaisuutta, että konsernin toimitusjohtajan ansiotulot olivat viime verotuksessa 500 000 euroa. Esperi Careen kohdistettiinkin illan aikana kritiikkiä, että miksi se on kumppanina julkista rahaa epäeettisesti käyttävän yhtiön kanssa. Esperi Caren kiinteistöjohtaja myönsi, että tilanne ei ole heillekään mieluisa, mutta he eivät silti ole lähteneet purkamaan kumppanuutta.
Esperi Care Oy on järjestänyt Avain Palvelukodit Oy:n, Avain Rakennuttaja Oy:n ja Helsingin kaupungin kanssa arkkitehtikutsukilpailun, jossa tehtävänä on ollut suunnitella Uimarannantielle hoivakodin lisäksi kaksi vuokrakerrostaloa ja korttelin uusi tonttijako. Kisan voitti arkkitehtitoimisto HMV Oy.
Valinnan tekivät Helsingin kaupunkisuunnittelutoimiston arkkitehti Johanna Mutanen, Esperi Caren Rosqvist sekä Avain Rakennuttajien projektipäällikkö Ville Mäenpää.
Esperi Care järjestää mahdollisesti vielä uuden asukasillan lähempänä rakennusluvan hakua.
Pirjo Pihlajamaa