Tagi: Hontai Judo
Hontai Judolla aikuisille ilmainen peruskurssi
Suutarilassa toimiva junioritoimintaan erikoistunut judoseura Hontai Judo on päättänyt tavoitella uusia aikuisharrastajia koko kevään kestävällä ilmaisella nuorten ja aikuisten peruskurssilla.
Lenni Urolle kultaa Samurai Cupista
Suutarilassa toimivaa Hontai Judoa edustava Lenni Uro otteli tammikuun lopussa Samurai Cupissa Lempäälän Ideaparkissa uudessa ikäluokassa U21 sarjansa -73kg voittajaksi.
Hontai Judolle pronssia Vantaalta ja Orimattilasta
Hontai Judon Ville Taka ja Tapio Koivu ottivat katan Suomen mestaruuskilpailuissa kolmannen sijan. Pronssia tuli myös Lenni Urolle kansainvälisestä judoturnauksesta.
Lenni Uro selätti mestareita Finnish Judo Openissa
Hontai Judon Lenni Uro otteli 30.10.2021 Finnish Judo Openissa Turussa sarjassa U18 -73kg. Tapahtuma oli ensimmäinen pandemia-ajan monikansallinen judokilpailu Suomessa.
Hontai Judon nuoret mitaleille SM-kisoissa
Suutarilassa toimivan Hontai Judon judokat saavuttivat nuorten suomenmestaruuskisoissa kolme mitalisijaa – kaksi pronssia ja hopean.
Mestaruuksista
kilpailtiin Nummelassa lauantaina...