Hontai Judolle pronssia Vantaalta ja Orimattilasta

Ville Taka ja Tapio Koivu kilpailivat modernissa itsepuolustus katassa. kuva: Virna Vilander.

Hontai Judon Ville Taka ja Tapio Koivu ottivat katan Suomen mestaruuskilpailuissa kolmannen sijan. Pronssia tuli myös Lenni Urolle kansainvälisestä judoturnauksesta.

Hontai Judon Ville Taka ja Tapio Koivu kilpailivat judon katan Suomen mestaruuskilpailuissa 20.11.Vantaalla Myyrmäessä. Judon katat ovat ennaltamäärättyjä liikesarjoja, joka tehdään parin kanssa ja niiden avulla voidaan harjoitella tekniikoita, jotka olisivat muuten vaarallisia tehdä vapaassa ottelutilanteessa.

Ville ja Tapio sijoittuivat kolmansiksi uudella henkilökohtaisella piste-ennätyksellään 74/100. He kilpailivat modernissa itsepuolustus katassa, Kodokan goshin jutsussa, jossa on potkujen ja lyöntien lisäksi myös asetekniikoita.

Orimattilan Judoseura järjesti joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kansainvälisen judoturnauksen, Baltic Sea Championships -kilpailun, johon osallistui yli 500 judokaa 13 eri maasta. Tämä oli vuoden 2021 suurin judotapahtuma Suomessa.

Lenni Uro otti pronssia kansainvälisestä judokisasta.

Hontai Judon Lenni Uro otteli siellä viimeisen kerran alle 18-vuotiaiden sarjassa. Lennin kovatasoisessa sarjassa -73kg oli 17 ottelijaa Pohjoismaista, Saksasta ja Israelista.

Lenni otteli vakuuttavasti kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla pronssille. Häviö tuli sarjan voittajalle, tanskalaiselle Morgan Errboelle, jolla on huomattavasti Lenniä enemmän kokemusta kansainvälisistä arvokilpailuista.

Pronssisen mitalin lisäksi Lenni sai toisenkin palkinnon samana viikonloppuna. Hänelle nimittäin luovutettiin Mäkelänrinteen Urheilulukion juhlassa Top ten -urheilijapalkinto.

Katri Forssell