Vanha nuorisotalo ei ehkä säilykään. Malmintorille kaavaillaan urbaania keidasta

Ylä-Malmin toria alkutalvesta. Kuva Teija Loponen .

Ylä-Malmintoria koskeva viitesuunnitelma on valmis ja sitä esiteltiin uutta Helsinkiä -verkkotilaisuudessa helmikuun alussa.

Viitesuunnitelmassa Malmintorin pohjoispäätyyn tulee pienimittakaavainen tapahtumien ja kohtaamisten Vehreä aukio. Se viivyttää hulevesia ja antaa vehreän näkymän torialuleelle.

Malmin raitilta katsottaessa torilla näkyy merkkipaasi, jossa tulisi olemaan teksti Ylä-Malmintori.

Samaten torin laidasssa tultaisiin valaistuksella korostamaan entisen nuorisotalon puujulkisivua muistutuksena vanhemmasta rakennuskannasta. Samassa yhteydessä kuitenkin todetaan, että jos puutaloa ei voida säilyttää, voisi mahdollisen uuden rakennuksen julkisivu olla torille toiminnallisesti avautuva ja näyttävä.

Torista on tarkoitus muodostua kohtaamisten ja myyntitapahtumien pitopaikka, jonne mahtuu sekä torikojuja että ruokarekkoja. Osa torikojuista toteutetaan kenties tulevaisuudessa kiinteinä. Torille tulee myös juna-teemainen oleskeluaihe. Suunnitelmissa on lisäksi ruutuhyppelyruudukkkoa ja katumaalauksia.

Suurin osa torialueen pyörätelineistä sijoitetaan pyöräilyväylien solmukohtaan, jolloin ne samalla rajaavat pyöräreitit erilleen torin aktiivisesta toimintatilasta. Pyörätelineet tulevat olemaan runkolukittavia.

Keidas -niminen alue on altaan ympärille levittyvä osa, jonka on tarkoitus olla viihtyisä oleskelukeskus. Allas ja siinä oleva taideteos valaistaan ja niistä muodostuu Keitaan näyttävä keskipiste. Suihkuallas peruskorjataan, joten vesielementin on tarkoitus säilyä torilla.

Altaan vieressä on tilaa väliaikaiselle esiintymislavalle ja penkkekjä sekä kaarevalinjainen korotettu istutusalueeseen integroitu istuinreunus. Keitaaseen liittyen torille tulee kivituhka-alue, joka suodattaa hyvin sadevettä ja jolla voi pelata vaikkapa petankkia.

Kivijalkaliikkeille on suunniteltu terassitilaa, ja tapahtumasähköpisteitä tulee torille muun muassa ruokarekkoja varten.

Uusissa suunnitelmissa torialue jakautuu kolmeen osioon, jotka ovat Tori, Keidas ja Vehreä aukio.

Lasten ja nuorten puutarha rakentuu vihermoduuleista, jotka ovat väliaikaisia elementtejä. Näistä viherlaatikoista saatiin esimakua jo viime kesänä. Tarkoitus on myös toteuttaa torille yhteinen yrttitarha sekä oleskelupaikka pöytineen.

Torin peruskorjauksen pitäisi toteutua vuosina 2024-2025 määrärahoista riippuen.

Malmin vanha nuorisotalo on tarkoitus valaista. On myös mahdollista, että se puretaan.

Malmille on luvassa myös uusi valaistus, jonka väriä voivat kaupunkilaiset itse muuttaa. Tämä kokeilu on osa Fiksu Kaupunki -Helsinki innovation District -hanketta. Sitä ei vielä kerrottu, missä päin Malmia tämä valaistuskokeilu toteutetaan ja myös sen aikataulu kerrotaan myöhemmin.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliPukinmäen kartano myyntiin
Seuraava artikkeliNaiset pudotuspeleihin, miehet jännäävät vielä