Hauskaa liikuntaa luontoelämyspolulla

Luontorastit
-Jahas, mitäs tällä rastilla oikein tehdään, avajaisporukka tutkailee. Kuva Teija Loponen

Siltamäessä vietettiin torstaina luontoelämyspolun avajaistapahtumaa. Avajaisissa rastit kierrettiin kimpassa ja rastivahtien opastamina. Kuukauden ajan ne ovat vielä kaikkien liikuntapuistossa ulkoilevien ilona.

Siltamäen liikuntapuistossa sijaitsee muutaman sadan metrin välein pieni opastetaulu, jossa kuvin ja tekstein ohjataan tekemään sekä liikunnallisia, että eri aisteja aktivoivia tehtäviä.

-Rastit ja itse tapahtuma liittyvät Vie vanhus ulos -kampanjaan, ja luontoelämyspolun ideoinnissa on ollut mukana myös paikallisia ikäihmisiä, kertoo geronomiopiskelija Marika Hänninen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

-Kävimme opiskelijatovereideni ja muutamien täkäläisten ikäihmisten kanssa jo keväällä kiertämässä täällä ja he olivat mukana ideoimassa reittiä sekä myös esiintyvät luontoelämyspolusta kertovalla videolla. Heidän apunsa oli meille todella tervetullutta, Hänninen kiittelee.

Opiskelijat saivat koululta tapahtumanjärjestämistehtävän ja valitsivat tutun Uusimaan toteuttamispaikaksi. Yhteistyökumppaniksi haluttiin tunnettu toimija ja niin yhteyttä otettiin Ikäinstituuttiin, joka lähti projektiin mukaan. Siltamäki on yksi Ikäinstituutin Kotikulmilla -toiminnan kohteista, joten sieltä löytyi innokkaita ikäihmisiä projektiin avustajiksi ja sopivat maastot. 

Kahdeksan rastitaulua ohjaavat sekä venyttelemään eri lihaksia, että myös tehostamaan aisteja, haistelemaan, kuuntelemaan ja katselemaan. Tosin avajaisissa yksi rasteista muuttuikin tuntoaistirastiksi, kun rastivahdin suloinen pieni terrieri kävi vuoroin jokaisen pysähtyjän rapsuteltavana.

Kosken rannalla kuunneltiin sen kuohuja ja pohdittiin mitä kaloja joesta voisi nousta. Joku tiesi sieltä kalastetun lahnoja ja haukea, toinen oli kuullut ankeriaankin nousseen Keravanjoesta. Samalla haisteltiin syksyn tuoksuja.

Ikäinstituutin rastivahti muistutti, että reisilihasten voimaa tarvitaan niin tuolilta noustessa, kuin rappusissakin kulkiessa. Sitä harjoiteltiin yhdellä rastilla nousten penkiltä ylös kädet rinnan edessä ristissä.

-Tämän liikkeen nimi on muuten PPP, pylly ylös penkistä, valisti Seija Simolin, joka vetää vapaaehtoisena tuolijumppaa ikätovereilleen. -Tätä kun tekee joka ilta pari kertaa samalla kun katsoo televisiota, niin pysyy vetreänä. Ja sängyssä kannattaa ennen ylösnousua tehdä pyörälläpolkemisliikettä, hän opasti ystäviään.

Seija Simolin on monessa mukana, muun muassa kuorossa, joten kun yhdellä rastilla muistia harjoitettiin pohtimalla tuuli -aiheisia lauluja, löytyi niitä heti niin Seijalta kuin muiltakin. Joku keksi liittää lauluihin myös liikesarjoja, lasten laululeikkien tapaan.

-Todella mukava rata ja kivoja tehtäviä, tuumivat Irja Tolonen ja Irja Platan. -Ylipäänsä porukalla liikkuminen on kivaa, he tuumivat.

Siltamäessä onkin totuttu arjessa liikkumiseen, sillä ulkoilumahdollisuudet ovat siellä hyvät. -Meillä martoillakin oli oma kävelyporukka koronarajoitusten aikaan, kertoi Anna-Liisa Nieminen Siltamäen martoista.

Siltamäen liikuntapuistoon pystytetyt luontoelämyspolun rastit ovat kuukauden ajan kaikkien puistossa kävijöiden ilona.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliOikeus ja velvollisuus
Seuraava artikkeliPihlajamäen ostoskeskus menetti toisen puolensa