Maaret Ahlsved kokosi upean kuvakirjan

varpuspöllö
Kohtaaminen varpuspöllön kanssa on Maaretin lempikuva. Kuva Maaret Ahlsved

Upeita lähikuvia eläimistä, tunnelmakuvia Malmin lentokentän rakennuksista, ihmisiä eri tapahtumissa ja tietenkin kentän siivekkäitä linnuista lentokoneisiin. Maaret Ahlsvedin kuvakirja tuo lentoaseman ja sen luonnon lähelle.

Maaret Ahslved kertoo kiertäneensä Malmin kentän ympäryspolkuja jo vuosia.

-Ilokseni voin astua hienolle lähiluontopolulle lähes kotioveltani!

Idea ennen joulua julkaistusta luontoa ja kenttää kuvaavasta kirjasta syntyi vähitellen.

-Jossain vaiheessa aloin julkaista kierroksillani eri vuodenaikoina ottamiani luonto- ja ilmailuaiheisia kuvia Friends of Malmi -Facebook-sivustolla. Sieltä ne huomattiin, kun Malmin lentoaseman ystävät ry:n keskuudessa heräsi ajatus mesenaattikampanjasta varojen keräämiseksi lentokentän pelastamiseen. Minua pyydettiin koostamaan kuvistani valokuvakirja, josta sitten tuli yksi kampanjan vastikkeista.

Maaret kertoo liittyneensä kentän vapaaehtoisiin ja ryhtyneensä kirjan kokoamiseen, koska ymmärtää Malmin lentokenttäkokonaisuuden arvon.

-Kentän säilyttäminen on minulle tärkeää ilmailutoimintoineen, rakennuksineen ja yrityksineen sekä ainutlaatuisine luontoineen, toteaa Ahlsved.

Kirjassa on kuvien lisäksi Maaret Ahlsvedin selventäviä tekstejä kuvien maisemista ja kentän tapahtumista. Kaikki kirjan kuvat ovat melko tuoreita, korkeintaan muutaman vuoden takaa, osa myös aivan uusia.

-Jos olisin kuvannut varta vasten tähän tarkoitukseen, olisi kirjan tekeminen vuodenajat -teemalla vienyt vähintäänkin vuoden. Pyynnön osallistua sain tuossa syys-lokakuun taitteessa 2020, joten onneksi minulla oli eri vuodenajoilta vanhoja kuvia käytettävissä.

Maaret on kiertänyt Malmin lentokentän noin kuuden kilometrin mittaista lenkkiä satoja kertoja.

-Lenkki tarjoaa aina vain uusia elämyksiä ja kierros on jokaisella kerralla ihan omanlaisensa. Lentokentän historiallisten rakennusten arkkitehtuuri hivelee silmiä ja erilaisten ilma-alusten lentoa on mukava seurata. Viihdyn ehkä parhaiten hieman syrjässä, mistä voin tarkkailla ja kuvata tapahtumia ilman että kuvauskohteet sen tiedostavat, olivat ne sitten kauriita tai lentomekaanikkoja. Paparazzi siis! Yhteen korkeiden kuusien muodostamaan metsikköön poikkean sivupolkua pitkin joka kerta, valokuvaaja kertoo.

Kuvaajana Maaret on itseoppinut.

-Minkäänlaista valokuvausalan koulutusta minulla ei ole, vaikka olenkin koko työurani viettänyt valokuvien keskellä eri kuvatoimistoissa. Oppi on tullut kuvaamalla, kuvaamalla ja kuvaamalla.

-Vähän paremmalla kameralla olen kuvannut kuutisen vuotta, mutta ainahan minä olen kuvia räpsinyt – ensin filmi- ja sitten digikameralla. Kännykkää en osaa käyttää kuvaamiseen, Ahlsved toteaa.

Itseään Maaret Ahslved on kehittänyt kuvaamalla esimerkiksi öisiä taivaita yrityksen ja erehdyksen kautta.

-Eläinten lähikuvaus onnistuu opettelemalla lintujen ääniä ja tuntomerkkejä sekä niiden ja muiden eläinten liikehtimistapoja. Silloin tietää miten ne käyttäytyvät ja miten niitä voi lähestyä.

-Lähikuvia linnuista saa sopivalla kalustolla, lähestymällä kohteita varovasti ja pysyttäytymällä tarpeeksi etäällä. Suurimman osan linnuista löydän retkilläni kuuloaistin perusteella.

Maaretin oma lempikuva kirjan otoksista on kuva pienen pienestä varpuspöllöstä.

-Kohtasin sen täysin sattumalta sellaisella syksyisellä lähilenkillä, jolta en odottanut kummoisempia luontoelämyksiä. Tilanne oli jotenkin hyvin intiimi, vain minä ja pöllö kellastuneiden vaahteranlehtien keskellä

Kuvan onnistuminen riippuu täysin kuvattavasta kohteesta.

-Maisemat pysyvät yleensä mukavasti paikoillaan, mutta juuri haluamansa kuvan saaminen saattaa edellyttää vaikkapa hyvin varhaista aamuherätystä tai tiettyyn paikkaan hakeutumista vaikeakulkuisessa maastossa. Seuraan säätiedotuksia ja taivaankappaleiden liikkeitä. Lintujen kohdalla lopputulos on aina yllätys. Sanoisin, että ainakin luontokuvauksen kohdalla menee helposti pieleen, jos suunnittelee liikaa ennalta. Usein tilaisuudet osuvat aivan yllättäen kohdalle.

-Ajattelisin, että tästä kirjasta nauttivat kaikki luonnon ystävät ja lähistön asukkaat, sillä kotiseutuhan tunnetusti kiinnostaa kuvina ja kirjoituksina. Kaikki eivät välttämättä tiedä, mitä kaikkea kentällä tapahtuu.

Malmin lentoasema Kentän ympäri vuoden ympäri -kirjaa on yhä muutamia kappaleita saatavilla Malmin lentoaseman ystävät ry:n verkkokaupassa. Kuvateoksen 50 euron hinta menee lyhentämättömänä lentoaseman hyväksi.

Teija Loponen

Illan hämyä Malmin kentällä.
Edellinen artikkeliTornitalotyömaa räjähtelee Malmilla
Seuraava artikkeliLentojen loppuminen vahvisti taistelumieltä