Tämän viikon perjantaina, 20. marraskuuta, on Lapsen oikeuksien päivä. Suomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, jossa tärkeintä on jokaisen lapsen oikeus erityiseen suojeluun, huolenpitoon ja hyvään kohteluun. Tuo sopimus ei ole julistus, vaan se on sitova sopimus. Se sitoo niin valtion, kuin kuntien päättäjiä, mutta on myös mainio eettinen ohje aivan kaikille, lasten vanhemmille ja lapsille itselleen. Vaikka elämme hyvinvointivaltiossa ja periaatteessa varsin hyvin toimeen tulleessa pääkaupungissa, niin esimerkiksi lasten mielenterveyspalvelut ja muu kriisiapu eivät ole täälläkään riittäviä, lasten oikeudet niiden saamiseen tarvittaessa eivät täyty.
Periaatteessa lasten perustarpeet, kuten vaikkapa lämmin ruoka vähintään kerran päivässä, toteutuu niille lapsille ja nuorille, jotka ovat joko päiväkodissa tai koulussa. Silti monessa vähävaraisessa perheessä lasten ravintotarpeet eivät täyty. Lasten oikeus turvalliseen ja onnelliseen elämään ovat nekin osittain liian heikoilla kantimilla. Kaikkiin asioihin ei voida vaikuttaa, mutta esimerkiksi lasten henkistä ja fyysistä turvallisuutta heikentävän kiusatuksi tulemisen pitäisi olla sillä listalla, jossa toimenpiteitä tehdään ja tuloksia saadaan. Sen sijaan kiitosta täytyy antaa kaupungille tavoitteesta saada kaikki lapset edes yhden harrastuksen piiriin.
Jo puoli vuotta riehunut koronapandemia on sekin lasten hyvinvointia ja turvallisuutta heikentävä tekijä. Leikimme viikonloppuna kuusivuotiaan lapsenlapseni kanssa kyselyleikkiä. Kysyin samalla myös joululahjatoiveista. Silloin hän pyysi minua kysymään, mitä hän ihan kaikkein eniten toivoo. Lapsen vastaus oli, että korona loppuisi! Jo pienetkin lapset huomaavat, miten moninaisesti pandemia kaikkeen elämään vaikuttaa ja vie siitä iloa. Jokaisella meistä on siinäkin asiassa velvollisuus tehdä parhaamme vähentääksemme taudin leviämistä. Annetaan lasten iloita lapsuudestaan.
Päätoimittaja Teija Loponen
