Koronapandemia ei näytä laantuvan pääkaupunkiseudulla. Kesä tuntui jo lupaavalta, mutta sitten tartuntaluvut taas ryöpsähtivät niin, että uusia rajoituksia, varsin sekavinkin ohjeistuksin, otettiin taas käyttöön. Rajoitusten asettaminen ja niiden sekavuus vaikuttavat arvaamattoman paljon kaikkeen toimintaan. Kulttuuritapahtumien järjestäminen on edelleen pitkälti jäissä. Harrastusseurat eivät uskalla markkinoida, kun eivät tiedä saako toimintaa järjestää ja jos, niin minkä kokoisille ryhmille. Myös tilojen saamisessa kouluilta on ollut ongelmia. Nämä heijastuvat paljon laajemmalti kuin osaisi arvatakaan. Meillä paikallislehdessä on ollut aina alkusyksystä lukuisia urheilu- ja muiden seurojen ja eri järjestäjätahojen ilmoituksia kertomassa lukijoille, mitä kaikkea eri perheenjäsenet voisivat harrastaa. Nyt tilanne on toinen.
Suurta huolta koetaan syystäkin erityisesti lapsista ja nuorista, jotka ovat jo pitkään joutuneet elämään epävarmoissa tunnelmissa. Pääseekö kouluun, tapaako kavereita, vai pitääkö vain istua yksin kotona ja yrittää oppia asioita. Olisi suuri ihme, jos lapset selviäisivät kaikista näistä epävarmuustekijöistä ilman mitään oirehtimista. Koulun alkaminen oli monelle todella iloinen asia, sillä se tarkoitti elämän ainakin osittaista normalisoitumista. Koulussa opettajat auttavat edistymisessä ja kavereiden kanssa pääsee leikkimään ja juttelemaan ihan kasvokkain. Vanhemmillekin lasten kouluun pääsy oli iloinen asia ruokahuollonkin kannalta. Ainakin yksi lämmin ateria päivässä on taattu.
Jos erilaiset rajoitukset jatkuvat vielä pitkään, voi siitä seurata monen toiminnan alasajo taloudellisista syistä. Kun paremmat ajat koittavat, ei enää ehkä olekaan niin paljon monipuolista palvelutarjontaa kuin oli ennen koronaa. Ja toisaalta voi olla vaarana, että ihmiset tottuvat olemaan harrastamatta mitään. Osataanko ulkopuolisia virikkeitä kohta enää kaivatakaan. Virikkeitä ja tekemistä kuitenkin tarvitaan, niin terveydellisistä kuin mielenterveydellisistäkin syistä.
Päätoimittaja Teija Loponen
