Se lähestyy

Isänpäivä jäi sunnuntaina taakse ja seuraavaksi odotellaankin sitten pikkujoulua ja itse joulua. Joulun lähestymistä ei enää voi olla huomaamatta. Vaikka siihen on yli kuukausi aikaa, on kaupoissa jo useita viikkoja ollut tarjolla joulukalentereita, joulukonvehteja ja jouluvaloja, ja lelukuvastoja jaetaan koteihin. Perinteinen Stockmannin jouluikkunakin avautui jo selvästi tavallista aiemmin, isänpäivänä. Sinällään hyvä niin, jotta sitä katselemaan haluavat pääsevät sinne ilman pitkiä jonotuksia, mikä näin pandemian aikaan pitää ottaa huomioon. Moni perinteinen ohjelma on marras- ja joulukuulta peruttu. Tapanilan Elävä adventtikalenteri kuitenkin toteutuu, ulkoilmatapahtumia kun on suhteellisen turvallista järjestää.

Korona-aikaan vuodenkierron eteneminen joulua kohden herättää monenlaisia mietteitä ja murheita. Lomautetut ja irtisanotut joutuvat varautumaan tavallista ankeampaan jouluun, uutta työtä on nyt vaikea löytää ja se vaikuttaa väistämättä perheiden toimeentuloon ja myös henkiseen hyvinvointiin. Ystävyyden ja läheisistä välittämisen merkitys on kasvanut. Apua on voi antaa monin tavoin. Juttutuokio puhelimessa tai kävelylenkille pyytäminen saattaisivat tulla tarpeeseen. Lastenhoitoapu tai kyydin tarjoaminen kaupassa käyntiin voivat ilahduttaa arjen keskellä.

Pimeät illat ovat jo saaneet ihmiset virittelemään kausivaloja parvekkeilleen ja pihoilleen valoa tuomaan. Juuri nyt valottomimpaan aikaan ne tuovat mukavasti piristystä ulkona liikkujille. Pimeä laskeutuu samaan aikaan, kuin moni vasta pääsee töistä. Marraskuun hämäryydessä iltaisin ulos lähtemiseen on tavallista suurempi kynnys, olipa kyse sitten harrastuksesta tai ihan vain ulkoilusta. Jos itsensä saa pakotettua liikkeelle, on palkintona piristynyt mieli. Ulkoillessa kausivalot tuovat iloa, mutta ihmisten piittaamattomuus ympäristön siisteydestä harmittaa. Katujen varsilla lojuu ällistyttävän paljon kertakäyttöisiä suojamaskeja. Tuuli lennättelee niitä pensaisiin ja onpa muutama lintukin jäänyt niiden kuminauhoihin jaloistaan kiinni. Tuo ajattelemattomuus ja roskaaminen pitäisi saada kuriin. Käytetty maski taskuun ja kotona roskiin, ellei matkan varrelle osu roska-astiaa.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliLonginojalla tutkitaan taimenten vaelluskäyttäytymistä
Seuraava artikkeliLentokentän vastustajien rivit rakoilevat valtuustossa