Lentokentän vastustajien rivit rakoilevat valtuustossa

Atte Kalevan kumoutuneessa palautusesityksessä äänestettiin näin. Punaisella värillä merkityt kannattivat valtuustoaloitetta antaa kentän yrityksille ja toimijoille jatkoaika. Vihreällä merkityt vastustivat yritysten jäämistä. KUVA Helsinki Kanava

Malmin lentokentän kohtalo sähköisti vaihteeksi kaupunginvaltuuston kokousta viime keskiviikkona. Illassa käsiteltiin valtuustoaloitetta pitää lentokenttä käytössä ainakin alueen asemakaavan vahvistamiseen asti.

Kokoomusvaltuutettu Kauko Koskisen huhtikuussa jättämä aloite inspiroi useita valtuutettuja kommentoimaan tilannetta, jossa maanomistaja Helsingin kaupunki haluaa häätää kentän toimijat pois, vaikka paikka jäisi sen jälkeen vähemmälle käytölle. Asiaan käytettiin kokousaikaa kaikkiaan kolmisen varttia. Aiemmin aloitetta on puitu kaupunkiympäristölautakunnassa.

Koskinen perustelee aloitettaan useilla seikoilla. Malmille ei esimerkiksi ole osoitettu korvaavaa kenttää, vaikka eduskunta niin edellyttää. Näin on tehty Arkadianmäellä muun muassa silloin, kun käsittelyssä oli yli 56 000 kansalaisen allekirjoittamaa Lex Malmi -kansalaisaloite.

Koskinen korostaa myös sitä, että kentän lukuisat ilmailualan jasitä tukevat muut yritykset eivät voi jäädyttää liiketoimintaansa siksi kunnes uusi kenttä on tiedossa. Koskinen huomauttaa myös siitä, että koska kentän kaavasuunnitelmissa kiitoradalle on kaavailtu ulkoilualue, voivat ilmailijat aivan hyvin toistaiseksi jatkaa toimintaansa.

Aloitteeseen annettu virkamiesvastaus on kentän tilannetta seuranneille tuttua settiä. Kaupungin viesti on lyhyesti tiivistäen, että jatko ei käy, ja valtuustolta odotettiin vastaavaa päätöstä.

Tätä ei kokoomuksen Atte Kaleva purematta niellyt, vaan hän teki puoluetoverinsa Ulla-Marja Urhon kannattamana palautusehdotuksen, jossa toistui Koskisen aloitteen ydin:

– Palautetaan valmisteluun siten, että lentotoiminta voi jatkua lainvoimaisen asemakaavan vahvistamiseen asti.

Jotta näin tapahtuisi, pitäisi vähintään 43 valtuutetun seistä palautusehdotuksen takana. Äänestys päätti asian 46-30, kentän puolustajien tappioksi. Seitsemän valtuutettua äänesti tyhjää ja kaksi oli poissa.

Tulos poikkesi kuitenkin monista vuosien saatossa aiemmin nähdyistä lentokenttä-äänestyksistä. Kokoomuksen valtuustoryhmässä kentän puolustajat ovat perinteisesti jääneet paitsioon. Nyt tilanne oli aivan eri. Kokoomusjäsenistä peräti 12 puolsi kenttää ja 9 vastusti. Kaksi äänesti tyhjää. He olivat Seija Muurinen ja Arja Karhuvaara.

Enemmistövoittoisesti aloitetta vastustaneet vihreät olivat mahdollisesti puhuneet ennen äänestystä ryhmäkurista, sillä kenttää aina vahvasti puolustanut Jarmo Nieminen ei tällä kertaa niin tehnyt. Hän ei kuitenkaan asettunut puoluetovereidensa kanssa samaan riviin, vaan painoin tyhjää. Samoin teki vihreiden Satu Silvo.

Tämän jälkeen äänestettiin vielä tapaninkyläläisen Mari Rantasen (ps.) lentokentän jatkoaikaa puoltavasta ponsiesityksestä. Kun sekin kaatui ääniin 33-25, jäi esitys päättää koko asian käsittely voimaan.

Rantasen ponsiesityksen äänestyskartta oli edellistä äänestystä vieläkin rikkonaisempi. Tyhjää äänestäneiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti 26:een.

Liekö lähestyvät kuntavaalit saaneet sormet tutisemaan, kun vihreistäkin peräti 15 äänesti tyhjää ja vain viisi vastusti Rantasen esitystä. Myös kokoomuksessa tyhjällä kantaa ottavien määrä kasvoi.

Pirjo Pihlajamaa

Mari Rantasen ponsiesityksen äänestyskartta. Silmiinpistävää on tyhjää äänestäneiden normaalia suurempi määrä.
Edellinen artikkeliSe lähestyy
Seuraava artikkeliPäiväkoti Nuotti on jättämässä Pukinmäen huvilat