Viime kevät ja alkanut syksy on ollut monissa yrityksissä uuden toimintatavan ja uusien käytänteiden suunnittelemista ja rakentamista. Kaikille ei uudistuminen tai rakenteiden muuttaminen ole käytännössä mahdollista ja se on tietänyt yritystoiminnan jäihin laittamista tai jopa lopettamista. Asiakassuhteita rakennetaan myös nyt uudelleen ja asiakaspalvelu on monissa yrityksissä selvästi parantunut. Epävarmuus tulevasta taloudellisesta tilanteesta on saanut osan ihmisistä säästämään pahan päivän varalle ja pohtimaan rahankäyttöään tarkemmin. Niinpä asiakkaat ovat nyt entistä tärkeämpiä.
Rakentamishankkeetkin jatkuvat. Koillis-Helsingissä on työn alla ja suunnitteilla lukuisia rakentamishankkeita kaduista asuintaloihin. Pukinmäen aseman kupeen rakennusrypäs on jo pitkällä. Päiväkoti- ja leikkipuistorintamalla purkamista ja rakentamista on käynnissä ja edessä. Malmin keskusta-alueella on vireillä useita asuinrakentamiseen liittyviä hankkeita. Kaikki uudet rakennussuunnitelmat ovat korkeita kerrostaloja. Kun samalla tavoitteena on julkisen liikenteen lisääntyminen, on hämmästyttävää, että Malmin asemalle pääsyä ollaan vaikeuttamassa liukuportaiden poistamisella. Tavalliset rappuset ovat isojen massojen käyttämänä huomattavasti hitaammat. Talvikeleillä ne saattavat olla myös vaaralliset, ellei niitä varusteta liukkautta estävin lämpökaapelein.
Kaksi-kolmikerroksisten talojen aika Malmin keskustassa alkaa olla ohi. Vanhoja taloja puretaan ja tilalle rakennetaan selvästi korkeampaa. Purkaminen on edessä myös Malmin vanhalla poliisitalolla ja lähivuosina monella muullakin Kirkonkyläntien varren matalalla rakennuksella. Ala-Malmilla Karviaistiellä tullaan vanhoja betonikerrostaloja ”kuorimaan” ja korvaamaan ne uusilla puujulkisivuilla sekä samalla korottamaan taloja kahdella täysin puurakenteisella kerroksella, siitä tarkemmin seuraavassa lehdessä.
Päätoimittaja Teija Loponen