Koillisen OmaStadi-ideoinnissa syntyi 142 ideaa

Vantaanjoen varren kehittämistä ideoitiin useammassakin kaupunginosassa. Sinne toivottiin muun muassa piknik-paikkoja. Kuva Teija Loponen

Järjestyksessään toinen OmaStadi ideointikierros on päättynyt ja ideoita tullaan yhteiskehittelemään tammi-huhtikuun aikana. Rahaa näille OmaStadi hankkeen ideoille on yhteensä 8,8 miljoonaa, josta Koillis-Helsingin osuus on 1.116 890 euroa.

Äänestys toteutettavien kohteiden välillä käydään syksyllä ja toteutus koetaan sitten vuonna 2022.

Koillis-Helsingissä ideoita tuli varsin monenlaisia, osa uusintoja viime kerrasta. Tällä hetkellä eniten kommentoitujen listalta löytyvät ehdotukset Aikatauluttomien lentoliikenneyhteyksien ja lentokoulutuksen turvaaminen, Parkour- ja liikuntavälineitä Puistolaan koulujen pihoille ja Nurkan leikkipuistoon sekä Siltamäen frisbeegolfradan parantaminen turvallisemmaksi.

Kaupunginosittain tarkasteltuna Alppikylän osalta tehtiin kuusi ideaa. Siellä toivottiin maksutonta ulkojumppaa ja linnunpesäkeinua Nyyttipuistoon, kuivan maan matonpesupaikkaa Alppikylänhuipun alaosaan, valaistuja kuntoportaita Alppikylänhuipulle, asukastoiminnan koordinaattoria Jakomäen sydämeen ja lähiöpuutarhan jatkoja Alppikylään ja Jakomäkeen. Jakomäestä nousi yksi oma ehdotus, Jakomäen iso hiekkakenttä vihreäksi, eli jalkapallotekonurmeksi.

Suurmetsän alta löytyvät lisäksi ideat Suurmetsäntien itäpään kevyen liikenteen väylän valaisemisesta ja Mätäspolun puistikon valaistuksesta sekä leikkivälineiden uusimisesta.

Malmilaiset tehtailivat kaikkiaan 23 ideaa, muun muassa lintutornin ja piknik paikkoja Malmin lentokentälle, sekä lentoaseman kehittämistä, koulujen pihoja viihtyisämmiksi ja aseman liukuportaiden kunnostamista. Ehdotuksissa oli myös katutaideseinä, ympärivuotisia yhtenäisiä myyntikojuja torille ja erilaisia lähiliikuntapaikkoja.

Pihlajamäessä toivottiin piknikpaikkoja Vantaanjoelle, arkkitehtuuripolun opasteiden kunnostamista ja liikuntatoimintojen lisäämistä. Pihlajiston puolella ideoitiin Valentin Konosen ulkoilureitin ja Harjulanpolun kunnostamista. Latokartanossa ideoita syntyi katetusta skeittipuistosta, lasten maksuttomista harrastuksista ja kahvilasta liikuntapuiston lähelle sekä puistonpenkeistä Viikinojanpuistoon ja Hallainvuorelle. Viikissä haluttaisiin leikkipuisto Viikkari kunnostukseen ja oma uimahalli.

Puistolassa ideoita kertyi 16. Siellä toivotaan muun muassa Laiholan talon kunnostusta, frisbeegolfrataa, Omppupuiston uudistamista, kukkaniittyä Nummisuutarin puistoon ja kasvillisuutta Puistolan tienvarsille.

Tapulin puolella toivotaan aseman seutua viihtyisäksi, samoin Ajurinaukion kunnostamista ja monitoimitilaa asukkaille. Samoin toiveissa on kirsikkapuisto ja vapaan käytön tekonurmi.

Siltamäessä idealistalla on kaupungin omistaman tontin saaminen asukkaiden käyttöön, tekojäärata ja lisää roska-astioita. Myös pumptrack rataa toivottiiin.

Suutarilan puolella toivelistalta löytyvät kesäkanat leikkipuisto Linnunrataan, tekonurmikenttä koulun pihalle, yhteisöllinen piha päiväkoti Vaskiniittyyn ja rauhallinen lukunurkkaus kirjastoon.

Tapanilassa ideoitiin uutta ulkoliikunta- kokoontumispaikkaa perheille ja koululaisille. Tapaninvainiossa taas Santerlantien takapihojen aitojen kunnostamista, lasten skuuttipuistoa ja uimarannan palvelujen kehittämistä. Kapteenskanmäelle toivottiin kävelytietä ja näköalapaikkaa.

Pukinmäestä ei kirjattu ainuttakaan ideaa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliViikki-Seura palkitsi Rasoul Khorramin
Seuraava artikkeliLasten pyhäinpäivä veti kansaa hautausmaalle