Kirjastot avautuvat lainausten tekoon

Tapanilan kirjastostakin pääsee taas noutamaan luettavaa. Kuva Teija Loponen

Kirjastojen asteittainen avaaminen on käynnistynyt. Muutamassa kirjastossa pääsi asioimaan jo viime perjantaina, kaikissa maanantaista lähtien. Osa kirjastoista on suljettu perjantaisin, osa lauantaisin.

Toistaiseksi kirjastojen palveluihin kuuluu vain kirjojen palautus, lainaus ja varausten noutaminen. Tietokoneita ei kirjastossa voi vielä käyttää, eikä niissä voi nyt skannata, tulostaa tai kopioida mitään. Kirjastoon ei voi myöskään jäädä esimerkiksi lukemaan lehtiä tai kuuntelemaan musiikkia.

Mitään tapahtumia ei kirjastoissa vielä toukokuussa järjestetä.

Nyt esitetyt rajoitetut aukioloajat ovat voimassa toukokuun, kesäkuulla niitä todennäköisesti voidaan jo laajentaa.

Lainaaminen ja varausten noutaminen on ollut mahdollista 8.5. alkaen Malmin kirjastosta. Käynti kirjastoon tapahtuu ainoastaan Malmitalon takaovesta. Malmin kirjasto palvelee toukokuussa maanantaista perjantaihin klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-16.

Tapanilan kirjastossa voi asioida maanantaista torstaihin 11-18 ja perjantaisin 11-16. Aikaväli 11 – 12 suunnataan riskiryhmien asiointiin.

Puistolan Nurkan kirjasto on avoinna maanantaista torstaihin kello 14-18, perjantai on suljettu ja lauantaina kirjasto palvelee kello 10-16. Riskiryhmille kirjasto rauhoitetaan kello 10-12 välillä.

Tapulikaupungissa kirjasto on avoinna maanantaista torstaisin klo 11-18, riskiryhmille klo 11-12 ja perjantaisin 10 – 16, riskiryhmille 10-11.

Jakomäen kirjasto on avoinna maanantaista torstaihin klo 11-8 ja perjantaisin 10-16.

Pukinmäen kirjastossa aukioloajat toukokuussa ovat maanantai-torstai klo 11–18 ja perjantai 10-16. Päivän ensimmäinen aukiolotunti on varattu riskiryhmien turvalliseen kirjastoasiointiin.

Suutarilassa palveluajat ovat maanantai-torstai kello 13-18. Perjantaisin kirjasto on suljettu, mutta lauantaisin avoinna kello 10-16. Päivän ensimmäinen tunti on aina rauhoitettu riskiryhmien asioinnille.

Viikin kirjaston aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin 10–18, josta klo 10–11 riskiryhmiin kuuluvat sekä lauantaisin 10–16. Viikin kirjasto suljetaan taas toukokuun jälkeen 1.6. käynnistyvän remontin vuoksi. Kirjasto tulee olemaan suljettuna noin vuoden ajan.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliSisulle käyttöä
Seuraava artikkeliKoillisen yrittäjät sinnittelevät koronan keskellä