Pauke Pukinmäessä jatkuukin jouluun

Lukija kuvasi junttauskoneen työmaata torstaina junan ikkunasta.

Erityisen häiritsevää melua Malminkaaren alussa aiheuttavan junttauskoneen piti lähteä S-marketin työmaalta jo marraskuun lopussa, mutta rakentajayhtiö Peab Oy on jättänyt Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluyksikköön uuden meluilmoituksen marraskuun alussa.

Sen mukaan lyöntipaalutustöistä tuleva metallin kalkatus jatkuu Malminkaarella joulukuun 20. päivään asti, koska työmaa ei ole pysynyt aikataulussa.

Paalutuskone on käytössä arkisin kello 7.00-18.00 välillä. Koneen keskiäänitasoksi on ilmoitettu kymmenen metrin päässä noin 96 dB.

Kaupunki on pyytänyt yhtiötä ilmoittamaan viivästymisestä naapurustolle rappukohtaisesti pukinmäkeläisosoitteissa Ruotutorpantie 19, 22, 24, 26 ja 28, Säterintie 1 ja 2 sekä Madetojankuja 1.

Vaikka rakennustyömaan mielletään olevan Pukinmäessä, on se kaupungin virallisen aluejaon mukaan Malmin Ala-Malmilla. Alueiden välinen raja ei kulje Malminkaaressa, vaan kiskojen kohdalla.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliRottajengillä oli kissan päivät Somerikkokujalla
Seuraava artikkeliHyvää joulua!