Takalantie muuttuu melutyömaaksi

Takalantiellä alkaa pian lähemmäs kaksi vuotta kestävä paalutus. Kuva Janina Issakainen

Tapanilan Takalantietä aletaan pian paaluttaa. Tien vahvistaminen liittyy läheisen Maatullinpuiston pientaloalueen rakentamiseen. Alueelle pääsee tulevaisuudessa Takalantien kautta.

Helsingin kaupungin rakentamisliikelaitos Staran mukaan Takalantien paalutusta aletaan tehdä aikavälillä 9.3.2020 – 31.12.2022 arkisin kello 7 ja 18 välillä. Jos asuinrakennukseen on kymmenen metriä tai vähemmän, alkaa työ aikaisintaan yhdeksältä.

Työajan rajoittaminen on tarpeen, jotta alueen asukkaat voivat levätä iltaisin ja viikonloppuisin pitkäkestoisen työn aiheuttaman melun häiritsemättä kohtuuttomasti.

Työstä voi syntyä erityisen häiritsevää melua ja tärinää. Työssä käytetään kaivinkonetta, jossa on ponttivasara. Keskiäänitaso voi olla 10 metrin etäisyydellä melulähteestä enimmillään 85 desibeliä. Lähimmät kovalle melulle altistuvat kohteet sijaitsevat ilmoituksen mukaan 15 metrin päässä toimipaikalta.

Pölyn leviämistä on tarkoitus estää pölynsidonta-aineilla. Työmaavedet eivät saa pilata ympäristöä. Polttoaineen tankkauspaikalla on oltava imeytysainetta, eikä polttoainetta saa levitä viemäriin tai maaperään.

Melutyöstä pitää tiedottaa asukkaille, jotka asuvat vähintään sadan metrin säteellä työkohteesta. Kadunrakentamisen aikaista tiedottamista on hoidettu jo ennen melutiedotusta whatsapp -ryhmän, sähköpostin ja työmaataulujen välityksellä.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliPihlajiston miljoonakeikka ei kiinnostanut ketään
Seuraava artikkeliHelmikuun erikoisuuksia