Etusivu Pääkirjoitus Liukasta laskiaista

Liukasta laskiaista

teija loponen

Viime viikkojen lämmönvaihtelut ovat saaneet monista jalkakäytävistä luistelurataan verrattavia kulkureittejä. Jos jalkakäytävästä on huolehdittu koko talven hyvin, on se todennäköisesti nyt auringon ansiosta paljas ja helppokulkuinen. Valitettavan monella jalkakäytävällä ja pihamaalla sekä alemmalla katuverkostolla on kuitenkin muhkurainen jääpeite, jossa hiekkakaan ei pysy. Liikenneturvan kyselyn mukaan peräti 40 prosenttia suomalaisista kertoo joutuneensa viimeisen vuoden aikana vaaratilanteeseen käveltyään keliin nähden liian liukkailla kengillä. Tosin aina ei hyvistä kengistä tai nastoistakaan ole apua. Se on näkynyt myös Malmin päivystyksessä.

Kaatuneista 27 prosenttia kertoi loukanneensa tai satuttaneensa itsensä liukastumisen seurauksena, ja joka kymmenes joutui käymään myös lääkärissä tai terveydenhoitajalla. Liukastumiset aiheuttavat kustannuksia sairaanhoidossa, mutta miljoonaluokan kustannukset syntyvät myös sairauspoissaoloista, päivärahoista, vakuutuskorvauksista, työkyvyn menetyksistä sekä lääkkeistä. Toisin kuin helposti ajatellaan, kaatumiset eivät ole vain ikääntyneiden ongelma. Tapaturmaherkintä aikaa ovat päivittäiset työmatkat. Liukastumisvammoja sattuukin eniten työikäisille. Ikääntyneillä kaatumisesta johtuvat vammat ovat yleensä vakavampia kuin nuoremmilla. Siksi moni ikääntynyt jääkin mieluummin seinien vangiksi liukkaiden viikkojen ajaksi, kuin lähtee ottamaan riskejä.

Edessä on Laskiaissunnuntai. Moni perhe lähtee silloin pulkkailemaan laskiaismäkeen, jos vain löytää jäättömän rinteen ylöspääsyä helpottamaan. Pukinmäessä vietetään paikallisten yhdistysten toimesta laskiaisriehaa Säveltäjänpuistossa ja Puistolassa Koudan kentällä toteutuu Lionsien tuttu Leijonarieha. Sitten Laskiaistiistaina taidetaan monilla työpaikoillakin  herkutella laskiaispullilla. Toivottavasti ilman, että yksikään työntekijä on poissa liukastumisonnettomuuden vuoksi.

Päätoimittaja Teija Loponen