Huomenna on hieno päivä, silloin juhlitaan 101-vuotiasta Suomea. Maamme itsenäisyyttä puolustaneita on elossa yhä vähenevä joukko, sydämelliset kiitokset kaikille heille! Sodassa moni menetti henkensä tai terveytensä, ja monen mielenterveys kärsi vaikeuttaen elämää rauhan koitettua. Me nykypolven suomalaiset emme voi käsittää, mitä pitkälti jo edesmenneet isovanhempamme ovat joutuneet kestämään. Huomisaamun lipunnostot ja muut juhlallisuudet ovat tärkeitä tilaisuuksia näiden menneiden polvien tekemän uhrauksen kunnioittamiseksi.
Sain viime viikolla jututtaa nykyään Jakomäessä asuvaa 100-vuotiasta miestä. Monien muiden sodankäyneiden tapaan hänkin mielellään unohti sotavuodet ja puhui mieluummin iloisemmista ajoista. Hänen elämänsä aikana Suomi, kuten muukin maailma, on muuttunut rajusti. Kaikki on kehittynyt ja elämästä tullut erilaisten tekniikan keksintöjen voimin toimivaa. Oman pitkän ikänsä salaisuutena hän piti yksinkertaista elämää ja lapsuusvuosien puhdasta, itse tuotettua ruokaa. Edelleenkään hän ei elämäänsä ylellisyyksiä kaipaa, vaan nauttii pienistä iloista ja on varsin vähään tyytyväinen. Ja erityisen tyytyväinen hän on Suomen itsenäisyyteen.
Sotien aikuisia rakennelmia on täälläkin jäljellä joitakin. Maahan kaivetut juoksuhaudat alkavat olla puiden lehtien täyttämiä ja osin sortuneita etenkin täällä Koillis-Helsingissä, jossa niitä ei ole yritettykään pitää kunnossa. Samaten tuhoutuminen uhkaa sodan aikana ahkerasti palvellutta kaupungin ainoaa, Malmin, lentoasemaa. Helsingin kaupunki haluaa muuttaa yhä toiminnassa olevan lentokentän asunnoiksi, aivan toisin kuin useissa muissa Euroopan pääkaupungeissa. Olisi mielenkiintoista tietää, moniko kaupungin päättäjistä, tai ylipäänsä omistusasunnon hankkimista harkitsevista ihmisistä, olisi valmis ostamaan kalliin omistusasunnon suunnitellun biolämpövoimalan ja perinteikkään Tattarisuon teollisuusalueen vierestä. Ne eivät ole alkuunkaan houkuttelevia naapureita, toisin kuin Arabianrannan merinäköalat tai Viikin luontoalueet.
Päätoimittaja Teija Loponen
