Puistolan Tenavatien koulurakennus halutaan pois myyntilistoilta

tenavatien katselmus
Tenavatien kivikoulun katselmuksen alussa osallistujat asettuivat puolikaaren muotoon kuuntelemaan Ilkka Uotilan, oik., mainiota pohjustusta koulun synnystä ja historiasta. Kuva Seppo Posti

Parin tusinan verran kaupunginvaltuutettuja, lautakuntien jäseniä, virkamiehiä ja Puistola-Seuran väkeä katsasti viime viikon maanantaina uhanalaiseen asemaan joutuneen Tenavatien arvokkaan, tyhjillään olevan kivikoulurakennuksen.

Ihastelevan kiinteistökierroksen jälkeen siirryttiin viereisen raitin koulun opettajahuoneeseen. Tunnin keskustelun anti oli, että rakennus halutaan pois kaupungin Tilakeskuksen myyntilistoilta.

Tenavatien koulukiinteistön keskustelutilaisuuden lämmittelijänä toimi Puistola-Seuran Ilkka Uotila. Yli kaksikymmenpäinen, koulun pääoven edustalla ringissä seissyt kuulijajoukko sai kuulla Uotilan perinpohjaisen historiikin rakennuksen synnystä ja toiminnasta. Vuonna 1931 valmistunut kiinteistö on maineikkaan arkkitehti Jaakko Peltosen suunnittelema. Hänen kantakaupunkiin suunnittelemistaan rakennuksista on moni suojeltu.

Uotilalla oli matkassaan sota-ajan luokkakuva, josta selvisi, että arvokkaat vaakalasiset puuovet ovat vuosikymmenten aikana vaihtuneet ei -tyyliin sopiviin metallioviin. Kokonaisuudessaan rakennus on todella hyväkuntoinen, ja varustettu neljä vuotta sitten muun muassa koneellisella ilmanvaihdolla.

Puistola-Seura esitti vuonna 2016, että Tenavatien koulurakennus suojeltaisiin kaavamerkinnällä. Kaupunki ei pitänyt ajatusta hyvänä. Helmikuussa tuli tietoon, että Kaupungin Tilakeskus on asettamassa koulurakennusta myyntiin. Tämä oli lopullinen syy Puistola-Seuran nyt koolle kutsumaan katselmukseen ja keskustelutilaisuuteen.

Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaava-arkkitehti Elias Rainio perusteli suojeluesityksen torppaamista.

-Tavoite on löytää käyttö näin hienolle rakennukselle. Ensin on löydettävä käyttäjä, sitten tarkistetaan kaava ja sen jälkeen voidaan suojella, paketoi Rainio.

Puistolan peruskoulun rehtori Harri Reinikainen kertoi, että nykyinen oppilastilanne ei Puistolan alueella vaadi lisää koulutiloja. Peruspiirin väestökasvu tapahtuu Alppikylässä.

Illan vetäjä Seppo Posti esitti neljää luokkaa otettavaksi koulukäyttöön, ja muita käyttäjiä muihin tiloihin. Reinikaisen mukaan ympäristön koulujen remonttitilanteissa väistötilakäyttöön Tenavatielle saataisiin sijoitettua 14 luokkaa.

Varhaiskasvatuksen tilatarpeeseen tilaisuus ei antanut selvää vastausta. Yksityistä päiväkotia kaivattiin ja todettiin lähellä toimineen Nummen päiväkodin lopettaminen.

Kiinteistölautakuntaa edustanut Tuomas Rantanen rohkaisi miettimään mitä muita tarpeita koulutiloille löytyisi.

-Pitää löytyä toimijat ja hallintokunnat, jotka tuovat rahoituksen, jos koulutoimi ei tiloja tarvitse, opasti Rantanen.

-Alueellisen tasa-arvon nimissä myös Pohjois- ja Koillis-Helsinki tarvitsevat asukastiloja, hän esitti.

Kaupunginvaltuutettu Björn Månssonin esityksestä perustettiin tapanilalaisista ja puistolalaisista työryhmä laatimaan tilasuunnitelmaa kaupungin kanssa. Valtuutettu Terhi Peltokorpi kaipaili uskottavia väestöennusteita päätösten perusteiksi.

Lopuksi todettiin, että kaupungin ei pitäisi myydä kiinteistöä, vaan tarjota vuokrausmahdollisuutta. Tiloihin voisi sijoittua kansalaistoimintaa ja pienimuotoista yritys- ja harrastetoimintaa, joihin on Puistola-Seuran kartoituksissa todettu selvää tarvetta.

Tilakeskuksen aikeet laittaa ”Tenavatien helmi lihoiksi” pitää saada keskeytettyä ja käynnistää neuvottelut kaupungin eri hallintokuntien kanssa yhteisen hyvän löytämiseksi sekä asukkaille että arvokkaalle talovanhukselle.

Heimo Laaksonen

Lisää aiheesta: Koudan ja raitin kouluilla 5 miljoonan rahatarve

Edellinen artikkeliRunsauden pulaa
Seuraava artikkeliKoudan ja raitin kouluilla 5 miljoonan rahatarve