Pukinmäen keskustaa suunnitellaan

Arkkitehti Joakim Kettusen selostusta kuunteli ja katseli tarkkaavainen yleisö Pukinmäkitalon ravintolasalissa. Kuva Tero Tuomisto

Pukinmäki-seura järjesti perinteisesti kevätkokouksensa alkuun avoimen keskustelutilaisuuden. Aiheena olivat kaupunginosan keskustaa koskevat suunnitelmat. Niistä oli jälleen kertomassa arkkitehti Joakim Kettunen kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Toimivien ratkaisujen löytämisen vaikeuksia kuvaa hyvin se, että samaa aihepiiriä on pohdittu perusteellisesti jo vuosikymmen sitten, ja löytyypä Pukinmäki-seuran papereista myös kahden vuosikymmenen takaisia viraston hahmotelmia ja seuran pohdintaa.

Jotain on  tapahtunutkin. Uusi liike- ja asuinrakennus on noussut vanhan ostarin tilalle. Eskolantien – Säterintien risteyksen liikenneturvallisuutta on pyritty parantamaan erilaisin toimin. Radan alikulku sai jo muutama vuosi sitten kaunistukseksi koululaisten kookkaat seinämaalaukset ja valaistusta on parannettu. Arkkitehti Kettunen toi lisäksi esiin uusien puukerrostalojen kohoamisen Eskolantielle. Ne ovat saaneet pohjoismaisen palkinnonkin.

Suunnitteilla on jonkin verran täydennysrakentamista, uusi liikerakennus entiselle Esson tontille ja pyöräilijöille turvallisia väyliä.

Isonpellontielle jokivarteen nousee muun muassa asumisoikeusasuntoja liikerakennusten lisäksi. Pukinmäenkaaren – Syystien kulmauksen rakennushankkeen suunnittelu on sen sijaan viivästynyt.

Keskustelussa kirvoitti kielenkantoja Pukinmäen Marttojen järjestämä kahvitarjoilu. Yleisöpuheenvuoroissa kiinnitettiin paljon huomiota liikenteeseen ja Pukinmäen keskustan ahtauteen, jos asukkaita tulee paljon lisää.

Liityntäpysäköintipaikkoja toivottiin lisää. Keskustaan toivottiin silmien iloksi kukkia vaikkapa laatikoihin tai lyhtytolpista roikkumaan. Asteritielle suunnitellun asuinrakennuksen suurta kokoa oudoksuttiin, ja kapean kadun mahdollisia liikenneongelmia nostettiin esiin. Huolta kannettiin myös suojellun Mantshurian jalopähkinäpuun eloonjäämisestä rakentamisen aikana.

Keskustelun päätyttyä kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Hölttä kiitti puheenvuoroista ja lupasi, että arkkitehti Joakim Kettuselle toimitetaan vielä muistion muodossa esitetyt näkökohdat ja huomautukset.

Sääntömääräiset asiat käytiin ripeästi läpi. Toimintavuosi 2016 oli monella tavalla tuloksellinen. Aiempi puheenjohtaja Kauko Koskinen kiinnitti kokousväen huomiota siihen, että seurassa työ tehdään edelleen talkoilla, ilman palkkaa. Tuotto käytetään jäsenistön hyväksi.

Ja tekemistä riittää johtokunnan jäsenille: kartanoa vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin, yhteislauluiltoja on kerran kuukaudessa ja seuraavat Pukinmäki-päivät järjestetään 27.-28.5. Seuran kautta vuokrataan myös viljelyspalstoja Pukinmäen rantapuistossa ja Pakilassa.  Seuraavaa kesäretkeä suunnitellaan.

TT

Edellinen artikkeliTapanilan Erälle tunnustus turvapaikanhakijoiden tukemisesta
Seuraava artikkeliNuoret arvioivat tulevaisuuden Jakomäkeä