Tällä viikolla vietetään Suosi Suomalaista -teemaviikkoa, jonka voisi myös kääntää Suosi paikallista –teemaksi. Valtakunnallisessa teemaviikossa on mukana Puutarhaliitto, jonka yhtenä tavoitteena on edistää kotimaisten tuotteiden kysyntää ja suomalaista taloutta. Sadonkorjuun aikaan on hauskaa kokeilla uusia ruoka-aineita ja monipuolistaa ruokavaliotaan. Sadonkorjuusta saavat nykyään nauttia monet muutkin kuin ammattiviljelijät suosituiksi tulleiden istutuslaatikoiden avulla. Niissä voidaan kasvattaa perunoita, tomaatteja ja monia muita vihanneksia ja kasviksia jopa parvekkeilla. Istutuslaatikot toimivat myös näköesteinä ja antavat kukkivilla kasveilla silmälle iloa. Iloista sadonkorjuuaikaa vietetään parhaillaan viljelyspalstoilla, joita täällä meidän lähikulmillamme on useissa kaupunginosissa. Niissä onnistuvat myös marjapensaiden ja sellaisten vaativampien kasvien kasvatus, jotka eivät ihan parvekeoloissa pärjää.
Aina kun suositaan suomalaista ja hyödynnetään paikallista yrittämistä, taataan samalla lähistön palveluiden jatkuvuutta. Mitä enemmän ostoksille suunnataan kauemmas tai tehdään hankintoja vaikkapa verkkokauppojen välityksellä, sitä vähemmän on jatkossa lähipalveluita ja pikkukauppoja. Lähikaupat saattavat pyytää tuotteistaan jonkin euron enemmän kuin kauempana sijaitseva iso yritys, mutta toisaalta se ero tulee helposti takaisin matkakuluina.
Toistakymmentä vuotta sitten Malmilta löytyi useita urheiluvälinekauppoja, nykyään ei yhtään. Pyöräliikkeitä ja pyöriä huoltavia yrityksiä täältä kyllä löytyy edelleen, vaikka himoittua pyöräkeskusta ei vielä olekaan vanhalle asemalle saatu synnytettyä. Ehkä sekin aika vielä koittaa.
Liikkumiseen tavalla tai toisella liittyvä yritystoiminta on muutenkin meillä voimissaan. Autokorjaamoja ja katsastuskonttoreita löytyy lähes kaikista kaupunginosista, samoin omaan fyysiseen liikkumiseen löytyy runsaasti mahdollisuuksia kotinurkilla. Juuri nyt harrastuskausi on jälleen lähdössä käyntiin ja urheiluseurat ja liikuntasalit esittelevät omaa toimintaansa. Kannattaa käydä avointen ovien illoissa testaamassa uusia lajeja. Ties vaikka sieltä löytyisi itselle uusi harrastus. Miten olisi vaikka aikuisten akrobatia tai veitsenheitto?
Päätoimittaja Teija Loponen