Malmin lentokentästä toiseksi eniten muistutuksia

malmin lentoasema
Malmin lentoterminaalissa saatetaan jatkossa vaikkapa harrastaa liikuntaa, mikäli kaupungin suunnitelmat etenevät tavoitteiden mukaisesti. KUVA TEIJA LOPONEN

Yleiskaavaehdotuksesta on jätetty 1 444 muistutusta, kirjoittaa yleiskaava-arkkitehti Marja Piimies yleiskaava.fi –sivustolla olevassa blogissaan.
Muistutusten päälle tulevat myös eri viranomaisten ja lähikuntien lausunnot, joita on pyydetty 64 eri taholta.

Piimiehen mukaan kaavasta jätetyt muistutukset ovat pitkälti samansisältöisiä kuin jo luonnosvaiheen aikaan.
Palautetta on annettu eniten Tuomarinkylän kartanoalueesta, Malmin lentokenttäalueesta, Vartiosaaresta, Hämeenlinnanväylän varresta, Oulunkylästä, Katajanokasta, Lauttasaaresta ja Talin–Munkkivuoren alueesta.

Eniten ovat puhuttaneet virkistys- ja viheralueiden riittävyys ja rakentamisaikeet. Myös kaupunkibulevardeja on kommentoitu runsaasti, sekä puolesta että vastaan.
Kuntalaisten mahdollisuus kommentoida yleiskaavaa päättyi tammikuun lopulla. Piimies toteaa, että tullut posti käydään vielä yksityiskohtaisesti läpi kevään aikana.
– Teemme niitten pohjalta tarkennuksia kaavaehdotukseen. Laadimme myös vastineet lausuntoihin ja mielipiteisiin. Muistutukset ja lausunnot menevät lisäksi esityslistan liitteinä kaupunkisuunnittelulautakunnalle tiedoksi. Kaavaehdotuksen on tarkoitus olla kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä touko–kesäkuun vaihteessa ja kaupunginvaltuuston käsittelyssä loppusyksystä, bloggaa Piimies.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliLentokentän ympäristöhistoria selvitetään
Seuraava artikkeliRäppiriimejä ja nuorta energiaa