Tapanilan Urheilukeskuksen tavoitteena on palvella asiakkaitaan ilolla. Tapanilan Erällä katsotaan, että kaikilla ihmisillä on samanlainen oikeus päästä liikuntaharrastusten pariin, kulttuuriin, uskontoon tai ihonväriin katsomatta. Etenkin kun esimerkiksi monissa kamppailulajeissa nimenomaan korostetaan toisten ihmisten kunnioitusta ja huomioon ottamista. Samalla myönteisellä elämänasenteella asioihin suhtaudutaan Tapanilassa yleisemminkin. Siksi tapanilalaiset nousivat takajaloilleen ystävällisen kanssakäynnin ja kaikkia hyödyntävän yhteisöllisyyden kokiessa alueen ulkopuolelta tulevien ihmisten sanallisen hyökkäyksen, mielenilmaisun. Sitä ei hiljaisuudella haluttu kuitata, vaan siihen vastattiin ystävyyden kyläjuhlalla. Halauksia harrastettiin rutkasti ja hymy oli hyvä lahja antaa tuntemattomallekin.
Hyvän tekemistä ja hyviä sanoja harrastettiin viime viikonloppuna enemmänkin. Siltamäessä leijonat tuottivat koko perheelle mukavan ulkoilutapahtuman. Malmin Mieslaulajat juhlivat 70-vuotista taivaltaan pilke silmässä, laulaen ja yleisöään iloisesti viihdyttäen. Konsertissa nähtiin videopätkiä harjoituksista, joissa kuorolaiset kertoivat miten ja miksi ovat kuoroon tulleet ja mitä se heille antaa. Hyvä yhteishenki ja yhdessä tekemisen ja laulamisen ilo näkyivät myös parissa yllätysnumerossa, veikeässä räpissä sekä Meksikon pikajuna -esityksessä. Juuri tällaista harrastamisen pitäisikin olla, tuottaa iloa ja onnistumisen riemua itselle ja näytöksissä myös katsojille, olipa kyseessä sitten liikunta tai kuorolaulu.
Nuoria syytetään helposti saamattomuudesta. Kyse voi kuitenkin olla siitä, ettei heille anneta riittävästi edellytyksiä sekä tukea tehdä asioita. Operaatio Pulssin kautta monet nuoret ovat päässeet suunnittelemaan ja myös itse toteuttamaan itseään ja ystäviään innostavia tapahtumia. Niitä ovat pitkin vuotta järjestettävät lyhytkurssit eri aiheista sekä koululaisten talvilomaviikolla toteutuva iso musiikkitapahtuma. Vastuun saaminen ja onnistumisen elämykset innostavat tekemään ja kokeilemaan enemmänkin. Nuorten aktiivisuudesta hyötyvät kaikki osapuolet ja se heijastuu monella hyvällä tavalla.
Päätoimittaja Teija Loponen