Markku Pyttynen on vuoden Sisukas

Tunnustuksesta ilahtunut Markku Pyttynen palkittiin Vuoden 2015 SiSuKas- kunniakirjalla ja pokaalilla. Pyttynen kertoi salaa toivoneensa, että osuisi joskus tunnustuksen saajaksi. Kuva Timo Tossavainen

SiSu-päivän kyläjuhlassa lauantaina julkistettiin tämän vuoden Sisukas, kunnia lankesi Siltamäen Palvelutalon johtaja Markku Pyttyselle.

Markku Pyttynen sai kunniakirjan toimimisesta alueen ja eri toimijoiden yhteistyön hyväksi ja ansioksi katsottiin sekin, että viime vuosina hän on toiminut erityisesti ikäihmiset huomioiden.
Pyttynen on toiminut Siltamäen palvelutalon johtajana vuodesta 1993. Palvelutalo tarjoaa 50-paikkaisen kodin päihdetaustaisten palveluasumiseen. Yli 125-vuotiaan pihapiirin rakennuksiin on kunnostettu tilat puutyö-, kutomis- ja liikuntatoimintaan, jotka ovat myös alueen asukkaiden käytettävissä.

Markku Pyttynen on tehnyt hyvää yhteistyötä alueen eri toimijoiden, kuten Marttojen, Lionsien ja Siltamäki-Suutarila –Seuran kanssa. Hän teki tiivistä yhteistyötä jo edesmenneen Liisa Nordmanin kanssa kotiseututiedon tallentamisessa Kansalaismuistiin, jonka arkisto sijaitsee palvelutalossa.

Markku Pyttynen ilahtui tunnustuksesta ja totesi olevansa hyvin otettu saamastaan kunniasta.
-Arvostan kovasti yhteisöllisyyttä ja toivon, että edelleen löytyy ihmisiä, jotka haluavat tehdä tätä työtä.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliTalvea kohden
Seuraava artikkeliKotinummi ja Ylä-Malmi menossa yhteen