
Sateinen perjantai-ilta Puistolan torilla: Peräkärryn kuomua avataan tasaista tahtia ja valkoiset ämpärit lähtevät kulkijoiden mukaan. Suuri espanjansiruetanajahti on alkamassa.
-Luin lehdestä, että Lauttasaaressa oli kerätty espanjansiruetanoita Korkeasaareen. Sain idean, että miksei niin tehtäisi täälläkin, kun Puistolassa näitä etanoita tuntuu olevan todella paljon, kertoilee Timo Koho etanajahdin taustoja.

Rakennusvirastossa käydyt neuvottelut johtivat tuloksiin ja Korkeasaari lupasi ottaa etanat vastaan. Sieltä tosin ilmoitettiin, että niitä ei saisi kerätä aivan tolkuttomasti, kattilat riittävät noin 30 kilon keittämiseen.
-Korkeasaaressa etanat siis keitetään, osa pakastetaan ja osa päätyy eläinten leluiksi, osa suoraan ruoan joukkoon. Ehdoton vaatimus on, että Korkeasaareen vietäessä etanat ovat vielä elossa, ne eivät saa tukehtua kuoliaiksi ja siksi ämpärin saa kerätä ihan korkeintaan puolilleen, opasti Timo Koho ämpärien hakijoita.
-Puistolassa on paljon aktiivisia asukkaita, meillä on Facebook-ryhmässä varmaankin 2 500 ihmistä. Sitä kautta tietoa viikonlopun kestäneestä etanakeräyksestä lähdettiin levittämään, Timo Koho kertoo.
-Minä en ole Facebookissa, mutta kuulin keräyksestä ja tein siitä paperiesitteen, jota lähdin levittämään etenkin Aurinkomäen asukkaille. Siellä maneesin ympäristössä espanjansiruetanoita on todella paljon, tietää lähes joka ilta etanajahdissa käyvä Heljä Nykänen.
Heljä oli myös jakamassa ämpäreitä ja valistamassa ihmisiä espanjansiruetanan ulkonäöstä, jotta Korkeasaaren ämpäreihin ei eksyisi myös ukkoetanoita.
Nykästen oma siruetanasaalis oli lauantaiaamuna noin 300 yksilöä.
-Kannattaa tarkkailla, missä ne liikkuvat. Etanat nimittäin kulkevat yleensä ihan samaa reittiä joka päivä. Reitit oppimalla on helppo kerätä etanat talteen päivä toisensa perään, Heljä Nykänen opastaa.
Viikonlopun saalis vähensi Puistolan tappajaetanakantaa monella tuhannella yksilöllä, mutta ellei niitä kerää säännöllisesti pois siihen saakka kun lämpötila laskee alle viiden asteen, ne jatkavat lisääntymistään.
Teija Loponen