Touhulan lapset haluttaisiin samaan hoitopaikkaan Puistolassa

Päiväkotipaikkoja tarjottu jopa Lauttasaaresta

Puistola-Seuran asukasillassa päivähoitokeskusteluun osallistui lukuisia lasten vanhempia, sekä etänä Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen päällikkö Paavali Pipatti. Kuva Maija-Liisa Pennanen

Puistola-Seura on huolissaan alueen päivähoitotilanteesta. Touhulassa hoidossa olevien lasten perheet ovat hankalassa tilanteessa päiväkodin 52 hoitopaikan lopettamisen vuoksi. Kaupunki lupaa yrittää järjestää uutta päivähoitotilaa Puistolaan.

Puistola-Seuran kevätkokouksen yhteydessä pidettiin asukastilaisuus päivähoitotilanteesta. Iltaan osallistui nelisenkymmentä tilanteesta huolestunutta.

Asukastilaisuudessa kuultiin alkuun Puistola-Seuran uudesta strategiasta, jossa korostuu paikallisuuden vahvistuva ilmiö. Puistola-Seurassa ja alueen asukkaissa on herännyt sosiaalinen tilaus puistolahengelle.

Asukkaiden odotuksiksi on noussut pientalovaltaisuuden ja vehreyden ylläpitäminen, liikenneturvallisuus, palveluiden parantaminen, liikuntapaikat ja kokoontumispaikat sekä palvelut.

Päivähoitotilanteen ahdinko nousi kuitenkin illan kärkiasiaksi.

Iltaan osallistui etänä Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen päällikkö Paavali Pipatti, joka kertoi Touhula Puistolan toiminnan loppuvan kesän lopussa.

Pipatin mukaan kaupunki on turvaamassa poistuvat päivähoitopaikat, eli virkamiehet ovat tuomassa kasvatus- ja koulutuslautakuntaan toukokuussa esityksen 3-ryhmäisen päiväkodin perustamisesta Puistolaan. Selvityksessä on useita eri vaihtoehtoja.

Moni vanhempi toivoi, että kaupunki jatkovuokraisi Touhulan vanhan koulun pihalla olevan parakin ja lapsiryhmät saisivat jatkaa siellä.

Siihen ei myönteistä vastausta tullut. Sen sijaan kaupunki on toivonut perheiden tekevän päivähoitohakemukset pikimmiten ja kertovan hakemuksessa, että lapsi on Touhula Puistolassa hoidossa. Sen kertominen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä tarvittavaa lisätietokenttää ei päivähoitohakemuksessa ole. Varhaiskasvatuksen päällikkö Pipatti kertoi koodarien parhaillaan tekevän kyseistä kenttää hakemukseen. 

– Ja jos toivoo lapsensa pääsyä Puistolaan perustettavaan yksikköön, pitää päivähoitohakemusta täydentää tämän osalta.

Pipatti kertoi myös Helsingin kaupungin tulevan kontaktoimaan kaikki Touhula Puistolan perheet tämän kevään aikana.

Useat alueen vanhemmat pitivät puheenvuoroja. Perheiden toiveena on, että Touhula Puistolan ryhmää ei hajautettaisi ja tämä on esitetty useiden perheiden toimesta kaupungille. 

Puistolalaisvanhemmat ovat tehneet kasvatus- ja koulutuslautakuntaan selvityksen tilanteesta, sillä sen paranemista on odotettu jo vuosikymmeniä. Uusia päivähoitopaikkoja on tulossa vasta 2026, jolloin uudisrakennukset valmistuvat. Asukastilaisuudessa esitettiin usealta taholta, että lakkautetun Nummen päiväkodin tilalle saataisiin nopeasti uutta päiväkotitoimintaa. Lisäksi kysyttiin, miksi Puistolan vanha kansakoulu ei kelpaa kunnostettavaksi. Pipatti vastasi pelkän korjauksen maksavan 3,3 miljoonaa euroa, eikä se vielä riittäisi siihen, että tilat soveltuisivat varhaiskasvatukselle.

Varhaiskasvatuksen päällikkö Pipatti toisti jo vuosikymmeniä kaupungin suunnalta kuultua tilastoa Puistolan alueen laskevista lapsimääristä.

– Totuus on kuitenkin toinen, Helsingin kaupungin tilastojen mukaan Puistolan peruspiirissä 4–6-vuotiaiden ikäryhmät ovat kahdenkymmenen vuoden aikana kasvaneet selkeästi. Esimerkiksi 5-vuotiaiden määrän kasvu on ollut yli 41 %, todettiin illassa.

Asukastilaisuudessa kuultiin, että Puistolan alueen lapsille on tarjottu päivähoitopaikkaa Pihlajistosta, Malmilta, Arabianrannasta, Hermannista ja jopa Lauttasaaresta.

– Paikat eivät toteuta kaupungin toimintaperiaatetta lähipalveluista, eikä anna yhdenvertaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatukseen tai elämän polkuun samalla alueella lapsesta koululaiseksi. Perheet joutuvat matkustamaan julkisilla päivähoitoon useita tunteja päivässä tai hankkimaan epäekologisesti kaksi autoa, jotta päivähoitokuljetukset onnistuisivat. Myös työllistymisen näkökulmasta päivähoitotilanne on katastrofaalinen, todettiin monesta suusta.

Kaupungilta on myös kerrottu asukkaille, että perheet ovat itse ottaneet riskin laittamalla lapsensa yksityiseen päivähoitoon. Puistolassa yksityisen valitseminen on usein pakkotilanne, koska julkiselta puolelta päivähoitoa läheltä saa. 

Seuran sihteeri Virva Lehto koosti illasta tiedotteen, josta myös kaupunki saa hyvin käsityksen tilanteesta.

Teija Loponen