Onnenpäiviä Tapanilassa

Galleriavieraiden yksi suosikki on kolmen taulun sarja kotipihalta löytyvästä nauhus-kasvista. Kuvassa sarjan Kukassa –teos.

Tapanilassa asuvan ja Viertolantien työhuoneellaan maalaavan Minna Lindblad-Hatamon Onnenpäivä -näyttelyssä on ripaus tuttuja arjen aiheita.

Tyhjä pesä –maalaus kertoo lasten lähdöstä kotoa, tummasävyiseen työhön liittyy niin haikeutta kuin iloa siitä, että lapsi pärjää jo omillaan.
-Sitä maalasin pitkään, monta vuotta. Olen yleensäkin hidas maalaamaan. Tuota Metsän syli –työtä maalaisin varmaan vieläkin, ellei sitä olisi jo tarvinnut saada näyttelyyn. Niin ja Mennyt aika –tauluun ripsin vielä pensselillä väriä siinä vaiheessa kun mieheni jo kiinnitti sen toisella puolella ripustusruuveja, Minna Lindblad-Hatamo kertoo nauraen.

Värikylläisten töiden aiheina on muun muassa syntymäpäiväruusuja, häämatkan maisemia ja läheisen metsikön synnyttämää tunnelmaa.
-Tapanilankaaren takana oleva metsä on minulle rakas paikka. Ensin metsä näyttää synkältä, mutta pian tuleekin pienelle valoisalle aukiolle, jonne aurinko siivilöityy kauniisti. Se on aina yhtä ihana kokemus!
Lindblad-Hatamo käyttää töissään vahvoja sävyjä. Hän on jo pitkään maalannut vain öljyväreillä löydettyään ne aikoinaan uudelleen työväenopiston kursseilla.

Taiteellinen luovuus lienee kodin peruja, sillä äiti oli luova ihminen ja lähetti tyttärenkin Savonlinnan taidelukioon.
-Olin jo neljävuotiaana ilmoittanut, että minusta tulee taiteilijaprofessori. No, tuli taiteilija ja kuvataiteen opettaja, professuuri vain puuttuu, taiteen maisteri Minna Lindblad-Hatamo naurahtaa.
Galleria Viileä punaisessa Minnalla on oma näyttely nyt kolmatta kertaa.

Niin mielellään kuin kuvataiteilija nauttiikin oman työhuoneensa rauhasta ja hiljaisuudesta, hän toisaalta rakastaa työtään oppilaidensa parissa Porolahden peruskoulussa.
-Olen opettanut 24 vuotta, enkä ole siihen kyllästynyt. Vaikka kouluissa on rahasta tiukkaa, me onnistumme luovin keinoin silti kokeilemaan monenlaisia materiaaleja ja maalaamme myös öljyväreillä. On mahtava tunne nähdä oppilaiden innostuvan tekemisestään. Välillä kun katselen heitä, tulee itsellekin sellainen tunne, on heti päästävä taas maalaamaan.

Hyvistä oppilassuhteista kertoo, että Minnan näyttelyn avajaisissa oli mukana oppilaita monesta eri vuosikerrasta.
-Moni on jatkanut meiltä kuvataidelukioihin, Minna Lindblad-Hatamo kertoo tyytyväisenä.

Teija Loponen

Onnenpäivä, Minna Lindblad-Hatamon maalauksia Galleria Viileä punaisessa 20.9. saakka. Päivöläntie 20, avoinna ti-pe 13-18, la-su 11-15. Vapaa pääsy.

Edellinen artikkeliHNMKY lähtee Pukinmäen nuorisotalosta, Tapanilan nuta saatetaan kilpailuttaa
Seuraava artikkeliSyyslämpimät sytyttivät maali-ilotteluun!