
Pihlajamäen Aava-areenan hyväkuntoisen tekonurmen äärellä oli lauantaina tunnelmaa kuin linja-autossa. Likimain 400 jalkapallon ystävää oli saapunut todistamaan hienosti järjestettyyn ottelutapahtumaan miten viime kauden liigakolmonen FC Lahti kynii Suomen cupin 5.kierroksen ottelussa Kolmosdivarin MPS Atletico Malmin.
Ei kyninyt! Hyvin kontrolloidun pelin pelanneet malmilaiset antoivat tähtiä ja entisiä maajoukkuemiehiä vilisseen Lahden voittaa vain kahdella ensi jakson maalilla. Toisella jaksolla ei täysosumia nähty. Näin FC Lahti eteni 2-0 voitolla cupin 6. kierrokselle.
Lahtelaiset pyrkivät ensi jaksolla pitämään yllä vauhtia. Tulostakin tuli, 20. minuutilla Mikko Hauhia ehätti hienon ottelun pelanneen ”Tico-vahti” Elis Rintalan torjumaan paluupalloon, ja tinttasi 0-1 vierasjohdon. Kymmenisen minuuttia myöhemmin nähtiin hieman vastaava iltapäivän ja cup-tuoksinan toinen maali, tekijänä Xheudet Gela.
Toisella jaksolla ottelun tempo laski. Vieraidenkin ruuti hyytyi, Rintala oli kaikkien maalia kohti tulleiden laukausten tiellä. Kotijoukkuekin pääsi yhteen maalipaikaksi kutsuttavaan tilanteeseen.
MPS Atletico Malmi voi olla ylpeä taistelustaan petripasasia, pekkalagerblomeja ja pyrykärkkäisiä vastaan. Malmilaiset tarjosivat kunniakkaan esityksen ja cup-elämyksen, josta on hyvä jatkaa kuun lopulla alkavaan Kolmosen sarjakauteen.
Heimo Laaksonen