Pääsiäinen lähestyy vauhdilla. Viime viikonloppuna järjestettiin Tapanilan VPK:lla jo vuosikymmenien perinteen mukaisesti pääsiäismyyjäiset. Muutamat nyt lastensa kanssa paikalle tulleet myyjäisasiakkaat kertoivat itsekin käyneensä siellä lapsena vanhempiensa kanssa. Niin ne perinteet siirtyvät. Tulevana viikonloppuna talo on isäntiensä omassa käytössä, Tapanilan VPK kun täyttää upeat pyöreät 100 vuotta. Kunniakas taival on takana.
Tulevana pyhänä vietetään jo palmusunnuntaita, jolloin muistellaan kuinka Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Nykyään palmunlehvien sijaan on monilla lapsilla käsissään pajunoksia virpomisvitsoina. Kannattaa siis varautua pääsiäismunilla, jos haluaa päästää lapset lausumaan virpomisloitsujaan ja antamaan askartelemansa vitsan. Ja ellei halua, voi sen ilmaista vaikkapa laittamalla asiasta lapun oveen, jotta ovikello ei turhaan ärsytä soitollaan.
Tuleva sunnuntai on myös se päivä, jolloin siirrytään kesäaikaan. Kellonviisareita on pyöriteltävä kesää kohden.
Viikkojen vieriminen tuo vaalit aina vain lähemmäs. Erilaisia vaalitilaisuuksia järjestetään tiuhaan. Osa on kaikille avoimia, osa suunnattu jollekin tietylle ryhmälle. Malmin toimintakeskuksessa ehdokkaat ovat saaneet kertoa erityisesti työttömille ja eläkeläisille millaista tulevaisuutta he työelämästä sivussa oleville povaavat. Malmin liiketalousopiston tiloissa tullaan huhtikuun puolella kokemaan Haaga-Helian opiskelijoiden ja Koillis-Helsingin Yrittäjien yhteinen vaalitentti, jossa nostetaan esille erityisesti yrittäjiä kiinnostavia näkökulmia. Onko yrittäjyydelle tulevaisuutta, vai tiedossa vain uusia veroja? Vaali-iltoja on luvassa lukuisia, niissä kannattaa käydä testaamassa ehdokkaitaan.
Aurinkoiset päivät ovat saaneet monet jo vaihtamaan talvirenkaat pois. Yöpakkaset saattavat kuitenkin tehdä kadut aamuvarhaisella liukkaiksi. Samoin yöpakkaset jäädyttävät autonikkunat. Ellei sisätilalämmitintä ole käytössä, on ikkunat syytä kaapia jääriitteestä vapaaksi, muutoin voivat jalankulkijat olla vaarassa. Pieni kurkistusaukko tuulilasissa ei riitä. Hetken laiskuudella voi olla vakavat seuraukset.
Päätoimittaja Teija Loponen