Etusivu Kulttuuri Pukinmäen taidekoulujen uutuushanke: Sirkusta seniori-ikäisille

Pukinmäen taidekoulujen uutuushanke: Sirkusta seniori-ikäisille

Kepit pyörivät vähän vapisevissa käsissä, silmät kirkastuvat kun keilasta saa hienon kopin tai vanne kierähtää vartalon ympäri. Selkä oikenee kummasti kun tasapaino pysyy rolabola-laudan päällä. Seniorisirkuksessa koetaan iloisia onnistumisen hetkiä.

Pukinmäen sirkuskoulussa jo pitkään opettanut Kukka Eklund suorittaa parhaillaan opettamisen ohella taiteenalojen maisteritutkintoa Turussa. Eklundin lopputyön on tarkoitus käsitellä sirkustaiteen hyödyntämistä osana vanhusten kuntouttavaa hoitoa.

Opiskeluunsa liittyen Kukka Eklund on helmikuun lopulta asti käynyt viikoittain Kustaankartanossa vetämässä sirkustaideryhmää siellä evakossa oleville Kannelmäen palvelukodin Kukkopillin ja Mustikan yksikön asukkaille.

Tammikuussa hän jätti tutkimuslupahakemuksen, jotta voisi käyttää käytännön kokemuksiaan pohjana lopputyössään.

-Nämä seniorit ovat edistyneet aivan hillittömän nopeasti sekä kehon motoriikassa, että koordinaatiossa, Kukka Eklund hämmästelee.

-Osa heistä on dementikkoja, eli he eivät muista mitä ovat edelliskerralla tehneet, mutta silti heidän kehomuistinsa sen muistaa ja ohjaa tekemään oikein. Silloin vanhukset hämmästyvät osaamistaan ja oppivat edelleen uutta, sirkustaiteen opettaja kertoo.

Sosiaaliohjaaja Jaana Penttilä yhtyy Kukan kokemuksiin.

-On hienoa ja tärkeää, että vanhukset rohkaistuvat kokeilemaan uutta ja saavat kokea onnistumisen iloa. Osallistujille jää hyvä mieli ja tunnelma tilaisuudesta, vaikka eivät hetken päästä muistaisikaan mitään tehneensä.

Kukan tavoitteena on luoda sellainen tunnelma, että jokainen uskaltaa kokeilla. Ja kun vaikkapa keilanheittoa tehdään järjestyksessä jokaisen kanssa, ei monikaan halua jättää sitä väliin. Sellainenkin, joka kokee, etteivät käsivoimat riitä heittämiseen, onnistuu kuitenkin heitossa ja kerta kerralta aina vain pidemmälle. Onnistumiset innostavat jatkamaan.

Eklundia ilahduttaa se, että ryhmän ohjaajat ovat innostuneet mukaan ja opastavat Kukan kanssa vanhuksia eri tehtävissä. Näin kukaan ei joudu odottamaan vuoroaan kovin pitkään.  Usein tehdään yhdessä myös pyramidi, jossa voivat pyörätuoleissa istuvat hyvin olla mukana. Hoitohenkilökunta ja Kukka hoitavat pyramidin yläosan.

Pidemmällä tähtäimellä Kukka Eklundin tavoitteena on luoda ilmapiiriä, jossa koettaisiin tärkeäksi tuoda taidetta hoiva-alalle.

-Toivoisin hoitolaitoksiin ja palvelukoteihin myös sellaista hoitomuotoa, joka työllistäisi taiteilijoita eri aloilta. Seniori-ikäisten määrä vain kasvaa ja he tarvitsevat virkistävää ja kuntouttavaa toimintaa, Eklund toteaa.

Pukinmäen taidekoulun johtaja Anu Myllyniemi on Kukka Eklundin uudesta aluevaltauksesta mielissään.

-Seniorisirkusta on tehnyt Suomessa aiemmin ainakin Setlementtiliitto, ja nyt ensi syksynä sirkustaiteen opetusta ryhdytään tarjoamaan virkeille eläkeläisille myös meillä Pukinmäen sirkuskoulussa. Sirkushan on taiteenalana paljon enemmän kuin voimakas ja joustava vartalo, jota vaikkapa trapetsitaiteilijat tarvitsevat. Sirkus on myös yhteisöllistä tekemistä, esittämisen iloa ja uuden oppimista, Myllyniemi toteaa.

Teija Loponen