Tagi: savela
Postipalvelut myös Savelaan: Timo Hölttä uudistaa lähikauppojensa palveluita
Joulukuun alusta Savelan, ja tammikuun alusta myös Pukinmäen K-marketin kauppias Timo Hölttä haluaa uudistaa lähikauppoja mahdollisimman hyvin juuri ympäristönsä asukkaita palveleviksi.
Puro solisemaan talkoilla
Longinojaa laitetaan Savelan kohdilla talkoilla kuntoon tulevana sunnuntaina. Talkoiden tavoitteena on palauttaa oja takaisin solisevaksi puroksi.
Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura (SKES) ry järjestää yhdessä Savela-seura ry:n...
Eloton mutaoja heräsi solisemaan
Longinojan vapaaehtoiset kunnostajat kokoontuivat toissa lauantaina parantelemaan puroa Savelan kohdalla kaloille mukavammaksi paikaksi. Kunnostuskohde löytyy Longinojan toiseksi viimeisen sillan luota ennen Vantaanjokea.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto...
Savelan lopetusaikeista asukasilta
Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto pitää leikkipuisto Savelan käyttäjille tiedotustilaisuuden ensi keskiviikkona, jolloin asukkaat saavat kuulla viraston varhaiskasvatuslautakunnalle tekemästä esityksestä lakkauttaa savelalaisten leikkipuisto.
Asukkaita kuulemaan ja esityksestä...