Koillis-Helsingin Lähitieto Oy palkittiin vuoden yrityksenä

Koillis-Helsingin Lähitiedon toimitusjohtaja ja päätoimittaja Teija Loponen kukitettuna. Kuva Merja Carlander

Pohjois-Helsingin Yrittäjät palkitsi perjantaina Koillis-Helsingin Lähitiedon tunnustuksella Vuoden 2021 Pohjois-helsinkiläinen yritys. Merkittävän tunnustuksen painavana perusteena oli Lähitieto -lehden suuri rooli alueen tiedonvälittäjänä, tulkkina ja yhteisön rakentajana.

Malmilla ravintola Suskissa pidetyssä tilaisuudessa Pohjois-Helsingin yrittäjien puheenjohtaja Petra Pedda perusteli monipuolisesti palkituksi valitun yrityksen, paikallislehden merkitystä alueen hengenluojana ja tiedonvälittäjänä.

-Tämän yrityksen toiminnasta ovat hyötyneet etenkin liki kaksivuotisen pandemian aikana yritykset, asukkaat, yhteisöt, järjestöt ja alueen suunnittelijat. Tämän yrityksen tuotteen myötä ihmiset ovat voineet kokea olevansa osa tätä yhteisöä. Monelle se on voinut olla ainoa side maailmaan, ja sitä kautta se on ehkäissyt jopa syrjäytymistä, kiitteli Petra Pedda painokkaasti Koillis-Helsingin Lähitieto -lehden ansioita ja merkitystä.

Arvokkaan tunnustuksen otti iloisena vastaan lehden päätoimittaja ja toimitusjohtaja Teija Loponen. Erityisen otettu hän oli perusteluista, joissa korostui paikallisen lehden merkitys vaikeana korona-aikana.

-Tämä tunnustus oli todella ihana yllätys. Koronapandemia on kurittanut meitä todella rankasti ilmoituspuolella, josta yritämme leipämme kerätä tähän monipuoliseen paikalliseen tiedonvälitykseemme. Nyt toivon kovasti, että koronan helpottaessa pääsisimme taas ilmoittajien kanssa lisäämään yhteistyötä ja saisimme näin tuotettua asukkaita ja yrityksiäkin yhdistävää ja hyödyttävää lehteä jatkossakin, purki Teija Loponen ajatuksiaan tilaisuuden jälkeen.

Koillis-Helsingin Lähitieto ei ole saanut korona-avustuksia tai saa mitään muitakaan tukia, vaan kaikki kulut katetaan ilmoitustuloilla.

Tänä vuonna Pohjois-Helsingin Yrittäjien pikkujouluissa jaettiin poikkeuksellisesti myös kunniamaininta. Sen sai yrittäjä Jussi Saksa, Musiikkiympyrä Oy.Kunniamaininta oli Jussi Saksalle kiitoksen osoitus hänen upeasta yrittäjämäisestä asenteestaan.

-Luovan alan toimijoiden liiketoiminta pysähtyi pandemian aikana ja haluamme nostaa siksi esille musiikkialan yrittäjän, joka on ollut rakentamassa lukuisia Pohjois-Helsingin yrittäjien tilaisuuksia, totesi Petra Pedda.

Heimo Laaksonen