Nuoret toivovat frisbeegolfrataa Hiidenkiven puistoon

Hiidenkivenpuisto
Nuoret toivovat Hiidenkiven puistoon ja metsikköalueelle frisbeegolfrataa. Kuva Janina Issakainen

Nuorten Ruuti -aloitteita on alkuvuoden aikana tehty yhteensä 29, joista 25 on jo saanut vastauksen.  Yksi aloitteista koskee frisbeegolfradan saamista Tapanilan Hiidenkiven metsään ja puistoon.  

Aloitteentekijä kertoo harrastaneensa kaveriporukalla frisbeegolfia jo muutaman vuoden ja kierrelleen ympäri pääkaupunkiseutua eri ratoja.

-Frisbeegolfin suosio on valtavassa kasvussa ja uusia ratoja avataan ympäri Suomea. Ratojen rakentaminen ja ylläpito ovat käsittääkseni erittäin halpaa. Lisäksi frisbeegolf tarjoaa ilmaisen ja erittäin mielekkään ulkoiluharrastuksen kaikille kaupunkilaisille. Hiidenkiven puistoon ja metsikköön mahtuisi esimerkiksi yhdeksänväyläinen frisbeegolfrata, jolle varmasti löytyisi runsain määrin käyttäjiä. Se palvelisi erittäin hyvin läheisten koulujen Hiidenkiven peruskoulun ja Tapanilan ala-asteen liikuntatunteja, toteaa aloitteentekijä.

Lisäksi se hanketta esittäneen nuoren mielestä palvelisi Tapanilan nuorisotalon iltapäiväkerhoja ja muita käyttäjiä.

-Tapanilan urheilukeskus järjestää kesäisin urheiluleirejä, jotka myös pystyisivät hyödyntämään frisbeegolfrataa. Lisäksi Tapanilassa ja sen lähiympäristössä on paljon lapsiperheitä, joille se antaisi mielekkään ulkoilumuodon näinä kännykkä- ja konsolipelien aikoina.

Apulaispormestari Nasima Razmyar vastasi aloitteeseen, että Helsingin kaupungilla on työn alla frisbeegolflinjauksen päivitys ja uuden frisbeegolfohjelman laatiminen. Ohjelmassa päätetään frisbeegolfpaikkojen kehityksen askelmerkit seuraaville vuosille.

Frisbeegolfohjelmaa laadittaessa huomioidaan kaikki aiemmat asiaa koskevat asukaspalautteet ja aloitteet. Kaupunkilaisten mielipiteitä tullaan lisäksi selvittämään asukaskyselyllä.

-Ehdotuksesi frisbeegolfradan perustamisesta Hiidenkivenpuistoon tullaan huomioimaan ja arvioimaan osana ohjelman laadintaa, Nasima Razmyar lupaa.

Toistaiseksi Koillis-Helsingissä on yksi frisbeegolfrata, joka sijaitsee Siltamäen liikuntapuistossa. Seuraavaksi lähin on Kivikossa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliFilpuksen leikkipuistossa odotetaan lapsia
Seuraava artikkeliAku Ankan tekijä Kai Vainomäeltä lasten tietokirja