Tapanilan Työväen Näyttämön Aarresaari vie monitasoiselle seikkailulle

14-vuotis Olavi Anttila on Aarresaaren pääosassa. Kuva Timo Vilokkinen

Merirosvot riehuvat päähenkilöä näyttelevän 14-vuotiaan Olavin ympärillä Aarresaaren seikkailussa, joka on modernisoitu myös talouselämää ruotivaksi näytelmäksi.

-Robert Louis Stevensonin Aarresaari on tässä vahvasti pohjalla, mutta olin jo aiemmin tehnyt tähän dramatisoinnin, joka siis nyt nähdään Tapanilassa. Teatterin hallitus halusi, että Aarresaari otetaan tänä vuonna ohjelmistoon, kun käytettävissä oli juuri mainiosti päärooliin sopiva Olavi Anttila tarjolla, kertoo ohjaaja Ari Wahlsten.

Nuori mies on tuttu näky Tapanilan näyttämöllä, hän oli mukana jo Setä Tuomon Tuvassa ja Zorrossa.

-Olavi on mahtava ohjattava, olen todella iloinen, että hän on näytelmässä mukana. Meillä on muutenkin mahtava esiintyjäkaarti, ikähaitari on 14-80, ohjaaja paljastaa.

Aarresaari on Wahlstenin neljäs ohjaus Tapanilan Työväen Näyttämöllä.

-Edelliset produktiot ovat onnistuneet erittäin hyvin, siksi minua varmaankin pyydettiin myös tämä ohjaamaan. Näytelmä on edistynyt hyvin, olemme jo siinä vaiheessa, että ehdimme kuuteen kertaan vetää esityksen kokonaan läpi, joten ensi-illassa on aivan valmista priimaa tuotantoa, ohjaaja iloitsee.

Teatterin puheenjohtaja Timo Blomfeldt on samoilla linjoilla.

-Ari Wahlstenin kanssa on mukava työskennellä, koska hänellä on alasta monenlaista kokemusta, jonka hän osaa soveltaa osuvasti kanssamme. Lisäksi Ari kannustaa näyttelijöitä uskaltamaan, antaa neuvoja sekä apua, on huumorintajuinen, mutta osaa olla myös tiukka ja kriittinen. Lisäksi hän on täsmällisyydellään hyvä esimerkki, listaa Blomfeldt.

Hänen mielestään näytelmässä voisi olla parasta aikuisille tilannekomiikan ja kontrastien avulla välittyvä vahva sanoma rahan voittavasta vallasta.

Ari Wahlstenin dramatisoinnissa ja ohjauksessa on usein monikerroksellisuutta, joka tekee näytelmistä monitahoisempia ja eri ikäryhmille sisältöä antavaa.

-Lapsikatsojille tässä on perinteinen Aarresaari –seikkailu, mutta aikuiset katsojat löytävät siitä myös ihmisen ahneuden tutkiskelua, talouselämää ruotivan komedian. Joku saattaa kokea tämän jopa parodiana, Wahlsten pohdiskelee.

Hän toteaa, että perinteisessä tarinassa on selkeästi hyvät vastaan pahat, ovat tässä versiossa periaatteessa kaikki vain omaa itseään ajattelevia ihmisiä.

-Pidän itse kipakoista, mausteisista teoksista. Oli todella ilo päästä toteuttamaan tämä hyvän porukan kanssa. Lopputuloksena on näytelmä, joka sopii koko perheelle katsottavaksi.

-Aarresaaren viesti on selvä: Raha ja sen tavoittelu saavat ihmiset tekemään mitä tahansa, se panee monelta pollan sekaisin, kuvailee Timo Blomfeldt.

Teija Loponen

Tapanilan Työväen Näyttämöllä nähdään Aarresaari ensi-illassa la 1.2.  klo 15. Seuraavat näytökset 2., 8., 9., 15. ja 16.2. Liput 15/11 e.

Edellinen artikkeliTeatteri Tuikkeen Siskoni mun auttaa tunteiden selvittelyssä
Seuraava artikkeliTapoja ja perinteitä