Tulevana sunnuntaina vietetään Kynttilänpäivää. Tuolla päivällä on pitkät perinteet, sillä sitä on vietetty jo 300-luvun puolivälistä lähtien. Vaikka joulun vietto kodeissa loppuu paljon aiemmin ja joulukuusikin hävitetään yleensä viimeistään loppiaisena tai nuuttina, niin vasta Kynttilänpäivä päättää kirkkovuodessa joulun juhlajakson. Kynttilänpäivän nimen taustalla on katolinen tapa vihkiä tuolloin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Kynttilänpäivänä 2.2. käynnistyy myös vuosittainen Yhteisvastuukeräys, jolla tänä vuonna tuetaan vanhemmuutta kotimaassa ja katastrofialueilla. Malmin seurakunnan alueella siihen kerätään varoja niin lipaskeräyksin kuin konserteilla ja erilaisilla tapahtumilla.
Viime viikonvaihteessa juhlittiin kaupungin keskustassa kiinalaisten sian vuoden vaihtumista rotan vuoteen. Rotan vuosi ei nimellään houkuttele, sillä rottaongelma on viime vuosina laajentunut niin Malmilla, Tapaninvainiossa kuin monissa muissakin kaupunginosissa. Rotan vuosi on kuitenkin kiinalaisen käsityksen mukaan hyvä aika aloittaa uusia projekteja, ja rotan vuoteen liitetään vahvasti vauraus ja kehittyminen. Kehittymistä on ainakin kaupunkikuvallisesti tiedossa varsin paljon täällä Koillis-Helsingissä. Vaurauden puute sen sijaan on ongelma monille perheille, mutta myös useille pienemmille yhdistyksille. Niiden on vaikea järjestää perinteisiä tapahtumiaan, kun avustusten pienennyttyä ei ole varaa maksaa tilavuokria, esiintyjäpalkkioita ja muita kuluja.
Talvisiin perinteisiin kuuluu pulkkailla, hiihtää ja luistella. Viime vuosina nuo perinneliikunnat ovat täällä eteläisessä Suomessa jääneet aina vain vähemmälle, kun pakkaset ja lumimäärä eivät niitä mahdollista. Tekojääkenttien määrää pitäisi kasvattaa, jotta luistelutaito ei tyystin katoaisi tenavilta. Ja viime vuonna todella suosittu lumiukkokisammekin saada vielä odotella julkistamistaan, sillä eipä nyt ole, mistä lumiukkoja tehdä. Jos lunta tulee, niin kyllä lumiukkokisa taas pidetään!
Päätoimittaja Teija Loponen