Suunnittelumokasta syntynyt puistoralli aiotaan estää

Pk Satulinna
Helsinkiin on valmistunut elokuussa ennätykselliset 17 päiväkoti- ja koulupaviljonkia. Kimnaasipolulle on jäänyt tekemättä ja toteuttamatta liikennesuunnitelma, minkä seurauksena puistoteillä autoillaan. Kuva Pirjo Pihlajamaa

Tapulikaupunkiin on elokuussa valmistunut leikkipuisto Tapuli ja päiväkoti Satulinna. Maatullinpuistossa uutuuttaan hohtavalta pytingiltä puuttuu kuitenkin jotakin oleellista. Autoja varten ei ole suunniteltu ajotietä eikä pysäköintipaikkaa.

Tapulikaupungin lapsiperheiden asumisen valtteihin kuuluu turvallinen koulutie. Koululaiset on voinut päästää niin ala-asteelle kuin koulupäivän jälkeen viereiseen leikkipuistoon vaikka keskenään, sillä reitille ei osu liiemmin muita kuin kouluhenkilöstön autoja. Läheltä ei mene edes bussiliikennettä, jota pitäisi varoa.

Noin kolme kuukautta sitten tilanne muuttui, kun alueelle avattiin väliaikaiskäyttöön tarkoitettu uusi päiväkoti Satulinna. Siellä käy muitakin kuin lähialueen lapsia, ja monet vanhemmat kuskaavat itse lapsiaan paikalle.

Heti alkuun silmiin pisti päiväkodille saapuva ja sieltä lähtevä autoralli Kimnaasipolun ja Käsityöläisentien kautta kävelyteitä pitkin, viestittää Kaarina Pekkonen.

Kahden koulupojan äiti on ilmoittanut moneen otteeseen päiväkoti Satulinnan johtaja Maarit Vesaselle olevansa huolissaan kevyen liikenteen väylillä autoilevista vanhemmista.

Hän kertoi, että useista pyynnöistä huolimatta he eivät ole saaneet kunnollista vastausta Helsingin kaupungin rakennuttajapuolelta koskien saattoliikennettä ja henkilökunnan autopaikkoja, ihmettelee Pekkonen.

Lokakuussa hän sai asian nousemaan kaupunkisuunnittelun työlistalle kysymällä sähköpostitse Helsingin kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelun pohjoisen alueen tiimipäällikkö Sauli Hakkaraiselta, että miten ja millä aikataululla ajo-ongelma on tarkoitus ratkaista.

Tiimipäällikkö Hakkaraisen mukaan toimet turvallisen koulutien palauttamiseksi on nyt aloitettu.

Valmistelussa on uusi liikenteenohjaussuunnitelma alueelle. Siinä esitetään ratkaisuja, joilla estetään läpiajoa alueella ja muutenkin ohjataan kulkua uudelle päiväkodille, Hakkarainen kertoo.

Suunnitelmiin kuuluu lisätä sulkulaitteita, joilla estetään läpiajoa alueella. Liikenne päiväkodille on tarkoitus ohjata Moisiontien suunnasta ja läpiajo Kimnaasipolulta estetään sulkulaitteella.

Tämä on meidän nopein keinomme rajoittaa liikennettä alueella.

Sen jälkeen yksikkö alkaa ratkoa tilannetta yhdessä kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupuolen kanssa valmistelemalla uuden puistosuunnitelman. Sen on määrä jäsentää päiväkodin liikennettä.

Siinä voidaan uudelleen järjestellä huoltoliikennettä sekä pysäköintiä. Koska asemakaavassa alue on Maatullinpuistoa, niin hallinnollinen suunnitelma on osin puistosuunnitelma. Tämän suunnitelman laatiminen sekä hyväksymisprosessi kestää valitettavasti useita kuukausia, tiimipäällikkö pahoittelee.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliPormestarin asukasilta Puistolassa: Virkamiehet yllättivät iloisesti
Seuraava artikkeliHome-Himmeli puretaan, väistötila viereen