Tapettitehtaan purkutyöt käyntiin – Viertolantien varsi täyteen kerrostaloja

Tulipalossa osin vaurioituneen vanhan Sanduddin tapettitehtaan tontille ilmestyi pääsiäisen jälkeen vaihtolavoja ja työkoneita. Kuva Teija Loponen

Kaupungilta tulee esittelyyn asemakaavan muutos, johon liittyy kaikkien Viertolantien itäreunan rakennusten purkaminen ja kerrostalojen rakentamista niiden tilalle. Kaava sallisi purkaa vuonna 1952 valmistuneet rakennukset, joissa muun muassa Teatteri Tuike ja Taiteilijayhdistys Tapaus ovat vuokralaisina.

Tapanilan aseman eteläpuoliseen teollisuuskortteliin tutkitaan asuntovaltaista rakentamista. Se merkitsee kaikkien vanhojen teollisuusrakennusten katoamista Tapanilan katukuvasta.

Suunnitelmapiirros kertoo, että koko Viertolantien itäreuna tulisi kerrostaloalueeksi ja vanhat rakennukset purettaisiin pois.  Kuva Kaupunkiympäristön toimiala
Suunnitelmapiirros kertoo, että koko Viertolantien itäreuna tulisi kerrostaloalueeksi ja vanhat rakennukset purettaisiin pois.
Kuva Kaupunkiympäristön toimiala

Tapettitehtaan tontille ja sen viereisille kiinteistöille suunnitellaan kaavamuutoksessa uusia asuinkerrostaloja sekä niihin liittyviä kivijalkatoimintoja. Samalla Viertolantien katujärjestelyjä on tarkoitus päivittää siten, että kadun itäreunaankin saadaan jalkakäytävä.

Radan itäpuolella tutkitaan täydennysrakentamismahdollisuuksia asuinkerrostalojen korttelissa ja pienellä puistoalueella. Se tarkoittaisi olemassa olevan liikekiinteistön purkamista uuden asuinkerrostalon alta. Katutasoon on siinäkin suunniteltu liiketilaa. Jäkälätien toiselle puolelle pienelle viheralueelle pohditaan myös täydennysrakentamista. Tuolla Tiilentekijänmäen puistoalueella sijaitsee myös suojeltu puinen torppa, jossa Aleksis Kivi aikoinaan hetken majaili.

Kaupunki omistaa radan länsipuolella sijaitsevan tontin sekä kaava-alueeseen kuuluvat katu- ja puistoalueet. Valtio omistaa kaava-alueeseen kuuluvan rata-alueen. Viertolantie 2:n ja 4:n sekä Jäkälätie 2:n tontit ovat yksityisomistuksessa.

Kaavoitusta on hakenut yksityistonttien omistaja. Kaavamuutos mahdollistaisi myös pääradan suuntaisen pyöräilybaanan sijoittamisen radan itäpuolelle.

Alueella on voimassa useita eriaikaisia asemakaavoja. Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavassa suunnittelualueen pääradan länsipuolinen osa on merkitty maakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Tuo kaava ei ole vielä lainvoimainen.

Kaavoittajat ovat tavattavissa suunnitelman merkeissä osana Malmin päivän tapahtumia lauantaina 19.5. kello 11-15 Ala-Malmin puistossa tai Malmitalon aulassa, jos sää on kehno.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee myös Tapanilan kirjastoon 7.5.–28.5. väliseksi ajaksi.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliVaippakansan karnevaalit alkavat etkoilla
Seuraava artikkeliKevään kaavoja